katetrisaatio

Millainen toimenpide on kyseessä
Sain lähetteen yliopistolliseen jatkuvan eteisvärinän vuoski
Jännittää aina uudet toimenpiteet vaikka pelkäsin myös keuhkojen punktiotakin,mutta ei se ollut niin kauhea
Etsitäänkö katetrisaatiolla vain syytä värinään,lääkäri kun ei kauheesti selittänyt
Joskus tuntuu että olemme kuin liukuhihnalla ja potilas sisään ja ulos, niin jää moni asia kysymättä
Kiitäen tiedoista :)
3635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kysymyksessä on katetriablaatio,joka on siis toimenpide. Ennen ablaatiota tehdään (samalla kerralla) aina elektrofysiologinen tutkimus,jonka avulla pyritään rytmihäiriön luonne ja laajuus selvittämään. Käy googlettamassa eteisvärinän katetriaalaatio,niin saat asiantuntevaa ja kattavaa tietoa toimenpiteestä.
Itse olin viime keväänä ko.toimenpiteessä,vaivani ei ollut eteisvärinä,mutta hoitoa vaativa rytmihäiriö (eteisperäinen) kuitenkin.

Äänestä

Kävin viitisen vuotta sitten ja oli pikkujuttu. Sen jälkeen värinät pysyneet poissa.

Äänestä
  • Kärsinyt 5vuotta flimmeristä paheni siihen pisteeseen että päätettiin tehdä ablaatio.
    Se kesti 8h mitään kipuja operaation aikana ei tuntenut ainut että joutuivat
    puuduttelemaan selkää paljon kun alkoi paikallaan makoilu tekemään kipeetä kun
    ehdotonta on ettei operaation aikana liiku milliäkään. Toivoin toden teolla että pääsisin
    flimmeristä eroon nyt on aikaa mennyt 2kk operaatiosta niin flimmeri on vain muuttanut
    muotoaan pahemman tuntuiseksi meinaa lähteä taju kun pumppu pysähtelee välillä ja syke tippuu
    tosi alas tälläseksi muuttui todella vmäinen homma. Ja kaikkine Marevanin syöntien kanssa mitä
    operaatio vaatii yht 4kk. Niin tähän asti suuri pettymys mutta toivoa on vieläkun 3kk operaatiosta
    saavutetaan maximi tulos. Olen 35v urheileva muuten terve mies. Pitkät flimmeri jaksot päivä toisensa perään pistää mielen kyllä itsetuhoiseksi tämä ei ole elämää. No eteenpäin sanoi mummo lumessa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


54v. nainen kirjoitti:

Millainen toimenpide on kyseessä
Sain lähetteen yliopistolliseen jatkuvan eteisvärinän vuoski
Jännittää aina uudet toimenpiteet vaikka pelkäsin myös keuhkojen punktiotakin,mutta ei se ollut niin kauhea
Etsitäänkö katetrisaatiolla vain syytä värinään,lääkäri kun ei kauheesti selittänyt
Joskus tuntuu että olemme kuin liukuhihnalla ja potilas sisään ja ulos, niin jää moni asia kysymättä
Kiitäen tiedoista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu