Eka kerta ?

Muistatteko koska ja missä olitte Tapsan keikalla ihan ensimmäisen kerran ?
Kertokaa siitä.
7288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vuosi oli 1996 ja paikka Teeriharju. se oli eka kerta kun näin ja kuulin Tapsaa livenä. Tapsalla oli valkoinen puvuntakki ja mustat housut. Olin siinä lavanedessä ja aina kun Tapsa katsoi mua päin katsoin jonnekkin muualle. Mä olin silloin niin nuori ja ujostutti kovin, kun en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään niin isoa staraa livenä. Nyt jälkeenpäin ajatellen se ei kylläkään ollut mitään parhaita Tapsan keikkoja missä olen ollut. Tapsa oli vähän äreän oloinen eikä paljoa hymyillyt, mutta tykkäsin siitä kuiteskin ja siitä lähtien mä sitten innostuin käymään Tapsan keikoilla , eikä kyllästymistä ole näköpiirissä.

Äänestä

Ensimmäistä kertaa Tapanin keikalla olin muutama vuosi sitten Pavilla. Kokemus oli kaikinpuolin positiivinen ja siitä se kipinä iski . Tuolla keikalla sain Tapsalta nimmarin käsivarteen. En viikkoon päässyt sitä kohtaa jossa nimmari oli .

Äänestä
  • minä olin eräällä ns. urheilutalolla vuonna -71-72 muistaakseni , olin nuori kaunis mutta en rohkea . tapani kuulutettiin lavalle ja meteli oli huikea ,tappi veti biisit läpi välillä antoi suukon eräälle tytölle hiuksiin kun se siinä palvoi häntä . no en ole sen jälkeen nähnyt livenä kun ei ole niin hirveesti kiinnostanut ,mutta kyllä mä pidin hänestä silloin " eloise" aikaan kovasti , oli ihana tooosi ihana .delilah

    Äänestä

2006 olin Tapanin keikalla ensimmäisen kerran. Olen siis aika tuore fani. Tapsa kolahti heti meikäläiseen. Joku nainen antoi Tapsalle kortin Tapsa luki sitä samalla kun lauloi ja pussasi sitten sitä korttia ja laittoi sen taskuunsa. Mukavaa huumorinpilkettä Tapsalla oli koko keikan ajan muutenkin mukana esiintymisessään. Se oli yllätys minulle , sillä tiesin kyllä että laulaa hän osaa, koska radiosta, TV:stä ja levyiltä olin häntä kyllä jo aikaisemminkin kuunnellut, mutta luulin tosikkomaiseksi ja yksitotiseksi esiintyjäksi.
Sen jälkeen olen ollut sekä tanssilavakeikoilla ,että konserteissa ( mm. 40-vuotis taiteilijajuhlakonsertissa) ja koko ajan Tapsa tuntuuu vaan petraantuvan ja petraantuvan. Ihana laulaja ja esiintyjä !

Äänestä

60-ja70-lukujen vaihteessa olin eräällä Keski-Suomalaisella tanssilavalla, joka nyttemmin on jo lopettanut toimintansa. Tapani oli illan pääesiintyjä. Hyvin hän lauloi. Sanoinkin eräälle minua tanssittaneelle pojalle, että: Tapsa laulaa ihanasti. Poika oli vähän eri mieltä ja tokaisi, että : sehän mouruaa, kuin kiimanen kolli.
Muuten Tapsa oli hiukan ylimielisen oloinen, se jätti vähän ikävän särön illasta. Seuraavan kerran meninkin hänen keikalleen vasta vuosituhannenvaihteessa . Tarkemmin sanottuna v.1999. Vuodet oli vaan vahvistaneet Tapsan osaamista ja karismaa. Tutut elkeet oli monin osin tallella, mutta elämänkokemuksen tuomaa nöyryyttä olin hänessä myös hitusen havaitsevinani. Ei ollut yhtä koppava ja ylimielinen kukkopoika kuin tuolloin n. 30 vuotta aikaisemmin. Nyt 2000- luvulla onkin tullut monilla Tapanin hienoilla keikoilla käytyä ja seuraavaksi olisi suunnitelmissa mennä hänen joulukonserttiinsa.

Äänestä

Ensimmäienen Tapsan keikka jolla olin oli tässä muutama vuosi sitten ( ehkä 2004 ). Upeasti lauloi, mutta vähän liian näkyvästi ärhenteli bändilleen. Eikä fiksuun käytökseen kuulu myöskään sylkeä juomaansa vettä esiintymislavan lattialle, kuten Tapsa teki.
Toinen keikka oli sitten tänä vuonna ja siitä jäi huomattavasti positiivisempi vaikutelma. Tapanin esiintymienen oli valoisaa ja hyväntuulista. Lauloi jälleen upeasti ja nyt joi juomansa veden, eikä purskauttanut sitä suustaan lattialle.

Äänestä
  • Hyi millaista käytöstä, sylkeä nyt vedet lattialle, mikä porsas! No siltä nyt voi odottaakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorujaje kirjoitti:

Muistatteko koska ja missä olitte Tapsan keikalla ihan ensimmäisen kerran ?
Kertokaa siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu