ohjaaja ei auttanut koko prosessin aikana

GigaD

Olen kandityössäni viimeisessä vaiheessa, eli tutkimuksen viimeisessä vaiheessa. Teoriat, hypoteesit sun muut kirjoitettuna, nyt vaan pitäis analysoida, laskea tulos ja voilá... mutta vituttaa. Tutkimukseni on oikeasti huono, tajuan sen itsekin. Hypoteesi toteutuu juuri ja juuri, ja ei oikeastaan, jos mietitään virhemarginaaleja.

Oikeastaan halusin avautua ohjaajasta. Hän ei TIEDÄ MITÄÄN aiheestani. Kun aivan alussa kyselin häneltä kirjallisuusvinkkejä, hän ei osannut edes antaa tutkijoiden tms.nimiä! Hän ei ole äidinkieleltään suomalainen, mutta puhuu kyllä aika sujuvasti. Silti epäilen jopa hänen suomenkielen taitojaan, kun puhuessani hänellä on sellainen puusta pudonneen typertynyt ilme, että "Missä olen? Mistä puhutaan?"

Kohta pitää esittää työ ja minua hävettää. Toisessa oppiaineessa meidän laitoksella on proffa, joka on jopa kirjoittanut työtäni koskevasta aiheesta kirjan. Tässä vaiheessa häneen on turha tukeutua, kun työ on pian valmis. Olen pirun katkera ohjaajalleni, vaikka niin, itsehän sen tutkimussuunnitelman tein. Olen tosiaan oppinut aivan kaiken nyt kantapään kautta. Kuolen, jos joudun tekemään samalle tyypille gradun!

4

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sisuakehiin

      mitä ainetta opiskelet, mutta minua jäi mietityttämään yksi seikka tekstissäsi.
      Oletko sitä mieltä, että työn hyvyys tai huonous riippuu siitä, kuinka hyvin hypeteesi toteutuu? Minä olen aivan eri mieltä.

      • ont..

        Kysy tältä toiselta proffalta mielipidettä. Ihan hyvin voi sanoa suoraan, että omalta ohjaajalta ei ole tukea eikä apua herunnut.


    • ripaaa

      Niin oma gradunohjaajanihan luki graduni yhden ainoan kerran ja tämä lukukerta oli lopullinen tarkastus, joka sekin oli 3 kk myöhässä hänellä. Kannattaa valita itse ohjaajansa aktiivisesti kysymällä, ettei sinulle määrätä jämäohjaajaa, jolla on "10 rautaa tulessa". Hirvittävä ero ohjaajissa ihan oman laitokseni sisällä. Onnellisesti valmistuin silti.

      • Gradustelija

        Nojaa, kandi on vasta reeniä ja sitä pitää ajatella opiskeluun liittyvänä kurssina. Harva nauttii tutkimuksen tekemisestä, joten sinua odottaa maailma ja mielenkiintoiset työtehtävät tutkijan ammatin ulkopuolella, jahka pääset opinnoista...

        Mulla on ihan ok ohjaaja, mutta ei hänellä ole harmainta aavistusta meikän aiheesta. Se on sen verran kiireinen, ettei se ehi lueskella mun juttuja läpi. Maisteritehtaan pitää toimia tehokkaasti :)

        Kokemuksesta tiedän, että jos kyse on kvanttipuolen jutuista, kannattaa suoraan lompsia matikan/tilasto puolen lehtorin/proffan puheille. Heillä on osaaminen tilastollisesta testauksesta. Noku proffat tietää vaan perusasiat. Tosin jos olet matikanlaitoksella, olen hieman huolissani proffienne osaamisesta.

        tsemppiä, hyvä kandi siitä tulee!

        Btw mieti oliko kandi kokemuksesi miellyttävä, jos nautit siitä härpäkästä, niin ehkä sussa olisi tutkijan aineista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe