Olkaa hyvät ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin:
Jos Kailajärvi on niin rehellinen niin:
- miksi hän ei tehnyt rikosilmoitusta syksyn 2007 tietomurrosta
- miksi miljardikerhon serveri oli täysin suojaamatta
- miksi miljardikerhon tietokannat perustuivat MS Word-tiedostoihin
- miksi hän katosi samalla, kun Winkkarin sivut menivät kiinni
- miksi hän ei maksanut luxemburgilaisen serverin maksua
- miksi hän oli hankkinut domain-sertifikaatin lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi
- miksi hän ei ollut hankkinut valuuttakauppajärjestelmälleen tai sen keskeiselle algoritmille patenttisuojaa
- miksi hän ei tullut tietoineen niiden sponsoreiden avuksi, joiden omaisuuksia laitettiin vakuustakavarikkoon oikeuksissa
- miksi hän ei avannut Winkkarille haaratoimistoa ulkomailla, jossa se olisi voinut toimia suomalaisista rahasuvuista piittaamatta
- miksi hän Winkkarin pahimman kriisin aikana kulutti aikaansa remontoimalla jotain mökkeröä Nässjössä
- miksi hän ei poissaoloaikanaan videoinut todistusta Winkakrin toiminnan rehellisyydestä, hänellä oli siihen kuukausikaupalla aikaa
- miksi hän kertoi pidättämään tulleille poliiseille väärän nimen?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi Pyhä Sylyvi, kun on hyviä kysymyksiä.
tuohon kukkaan jaksa...
Okay, katsoin Columbon videot, ja vähän mitä netissä on, ja ajattelin auttaa niissä kysymyksissä, missä ihan terve järki antaa vastaus. Tyhjät vastaukset ehkä joku parempi tietävä voi oikaista?
- miksi hän ei tehnyt rikosilmoitusta syksyn 2007 tietomurrosta
KRP:ellekö joka videon mukaan sen teki?
- miksi miljardikerhon serveri oli täysin suojaamatta
Sitä serveri ei edes KRP vielä tietää, hackeroitu oli vaan "kirjanpitoalusta" serveri, missä ei mitään "mijlardeja" ollut.
- miksi miljardikerhon tietokannat perustuivat MS Word-tiedostoihin
Jos hallitsee MS Word, niin miksi opetella Powerbuilder, C , SQL, tai Access..... ja wordilla saa aikaan samaa tietokantaahallintaa????
- miksi hän katosi samalla, kun Winkkarin sivut menivät kiinni
Miten itse tekisi, jos epäilee KRP toteutavan niitten "isokenkäisten herrojen" toivomuksia, jonka varpaille tuli astuttua????
- miksi hän ei maksanut luxemburgilaisen serverin maksua
maksuja tuli, kunnes ensimmäiset "hackeroinit" paljastuivat, kun kyselin serverin haltijalta. Ainoa valittaminen, sitä ennen, oli niillä että, hän soitti "keskellä yötä" (liian usein) ja vaati, että laittakaa serveri pystyyn!
- miksi hän oli hankkinut domain-sertifikaatin lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi
?
- miksi hän ei ollut hankkinut valuuttakauppajärjestelmälleen tai sen keskeiselle algoritmille patenttisuojaa
?
- miksi hän ei tullut tietoineen niiden sponsoreiden avuksi, joiden omaisuuksia laitettiin vakuustakavarikkoon oikeuksissa
Olisko niin että tiesi tulevansa laitettua "koppiin" ilman minkäälaista mahdollisuuksia olla niitten avuksi?
- miksi hän ei avannut Winkkarille haaratoimistoa ulkomailla, jossa se olisi voinut toimia suomalaisista rahasuvuista piittaamatta
Jälkiviisaus ei näköjään tulee esiin etukäteen...?
- miksi hän Winkkarin pahimman kriisin aikana kulutti aikaansa remontoimalla jotain mökkeröä Nässjössä
No ei paljon remontoida kännyköillä ja läppärillä! Niin kyllä jotain muuta oli tekeillä. Olisiko Panamaan esim. lähetetty pyyntö 200 000 000 dollarin edestä, päässyt tärkeysjärjestyksessä korkeammalle?
- miksi hän ei poissaoloaikanaan videoinut todistusta Winkakrin toiminnan rehellisyydestä, hänellä oli siihen kuukausikaupalla aikaa
Olisi ehdotuksia, mutta jätän parempi tietävän vastaamiseksi....
- miksi hän kertoi pidättämään tulleille poliiseille väärän nimen?
?
Eivät hoitaneet juttua ,Hannun ollessa Ruotsin mökissä ?
Aivan naurettavia selityksiä. Taidat olla värvännyt monta jäsentä klubiin, kun pitää näitä salaliittoteorioita pitää elossa.
Mistä olet saanut päähäsi, että isokenkäisten varpaille on astuttu? Tai että KRP on tehnyt tietomurron? Eihän näistä ole mitään todisteita!
Wincapitan sivuille ei edes tarvinnut murtautua, koska Hannu ei tajunnut vaihtaa oletustunnuksia uusiin. Muutenkin klubin webbisivut olivat todella heikkolaatuiset. Eikö sinusta ole yhtään ihmeellistä, että miljoonia tienaava klubi ei saanut parempia sivuja aikaiseksi? Grafiikat varastettiin pokkana muilta sivuilta, käytettiin ilmaisia sertifikaatteja, joiden hankkimisessa ei tarvitse antaa osoitetietoja, tietokantoja päivitettiin käsin Wordistä, jne. Nämä olisi muutamalla tonnilla saatu kuntoon, mutta eihän Hannu voinut hankkia ulkopuolista työvoimaa, koska kusetus ja Hannun olinpaikka olisi paljastunut.
eiköhän hannun veli voi vastata ohjelmisto, domaini, serveri ym. atk-kysymyksiin tai siihen onko sivustoja ollut suojaamatta vai ei,hän on ainoa joka tietää asiasta
Eikö capitaanoilla omat hoksottimet tosiaankaan riitä mihinkään? Hannun veli??? Hannun veljeltä kuulet totuuden?
Capitaano kysyy huijarilta "onko tämä huijaus". Huijari sanoo: "ei ole". Nyt capitaano tietää totuuden ja on tyytyväinen.
Voiko capitaanoja todellakin huijata näin helposti...
Tästä hannun veljen osuudesta tässä asiassa, ei ole juuri yhtään keskusteltu ?
Hän on ymmärtääkseni "tavoitettavissa" ja pystyisi selventämään näitä ohjelmistoasioita.
Taitaa löytyä Lempäälästä.
Aivan naurettavia selityksiä. Oliko epäselvä? Oli Columbon videoista katsotut selitykset.
Taidat olla värvännyt monta jäsentä klubiin, kun pitää näitä salaliittoteorioita pitää elossa.
Oliko epäselvä? Oli Columbon videoista katsotut selitykset.
Mistä olet saanut päähäsi, että isokenkäisten varpaille on astuttu? Tai että KRP on tehnyt tietomurron? Eihän näistä ole mitään todisteita! Oliko epäselvä? Oli Columbon videoista katsotut selitykset.
Wincapitan sivuille ei edes tarvinnut murtautua, koska Hannu ei tajunnut vaihtaa oletustunnuksia uusiin. Eikö tunnuksen kirjoittaminen sivuille mihin ei ole omistajan taholta saanut, ole vähän "asiaton vierailu"?
Muutenkin klubin webbisivut olivat todella heikkolaatuiset. Eikö sinusta (Oliko epäselvä? Oli Columbon videoista katsotut selitykset).ole yhtään ihmeellistä, että miljoonia tienaava klubi ei saanut parempia sivuja aikaiseksi?
Grafiikat varastettiin pokkana muilta sivuilta,
käytettiin ilmaisia sertifikaatteja, joiden hankkimisessa ei tarvitse antaa osoitetietoja,
tietokantoja päivitettiin käsin Wordistä, jne. Eikö normaalisti päivitetään tietokantoja muita ohjelmia käsin? Harvemmin mennään suoraan tietokantaan esim. sql komennoilla?
Nämä olisi muutamalla tonnilla saatu kuntoon, Columbon videoista katsotut selitykset ei puhuttu mitään, että olisi valitettu tästä asiasta jäsenistöstä?
mutta eihän Hannu voinut hankkia ulkopuolista työvoimaa,
koska kusetus (sinun sanojasi käyttäen: Eihän näistä ole mitään todisteita!)
ja Hannun olinpaikka olisi paljastunut.
Eihän tuosta sinun capitaanosotkustasi saa mitään selvää.
Ei minun tarvitse capitaanosponsoreiden videoita katsella, kun riittää, että teen johtopäätökset faktojen pohjalta. Mikään ei viittaa siihen, että wincapita tai sen taustayhtiöt ovat tehneet valuuttakauppaa. Kaikki viittaa ponziin.
Columbon blogi rakentuu sponsoreiden mielikuvituksen varaan, sillä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Sivuilta ei löydy ainuttakaan todistetta capitaanojen salaliittoteorioille. Sivuston tarkoitus on ainoastaan pitää capitaanoja ruodussa. Jokaiselle epäilyttävälle asialle voi tietysti keksiä selityksen kuten blogissa tehdään, mutta pelkkä huono selitys ei riitä normaalille ihmiselle todisteeksi, että niin on oikeasti tapahtunut.
- se ei ollut paha murto silloisilla tiedoilla
- ei se ollut suojaamatta
- jos sillä voi tehdä toimivan asian niin sehän on vain hyvä
- tuosta asiasta ei ole vahvistusta
- luottokortti oli mennyt pahaksi
- koska kyse oli uudesta serveristä ja haluttiin aluksi tietää, onko tarjottu palvelu hyvä
- ei ole tapana suojata; patentti on hyvä tapa osoittaa kilpailijalle miten patentin voi kiertää
- hänellä oli erilainen käsitys asiasta
- hänellä oli sellainen Panamassa
- koska oli luvannut
- hänellä oli täysi luotto tutkinnan suorittajaan
- hän katsoi nimensä väärästä passista