Hei kaikille tuleville äideille. Olen 14 raskausviikolla ja nyt alkanut pelottaa raskaus. Onko minusta tähän, mitä minun keholle tapahtuu raskauden aikana, mitä menetän, mitä on odotettavissa, entä jos en rakastu lapseen kun se syntyy, mitä jos tulee keskenmeno, entä jos uuvun hoitamaan lasta, olen huono äiti...kaikki tunteet pinnassa yhtä aikaa. Mieheni on ihana ja vakuuttaa, että anna itselle aikaa. Raskaus on todella toivottu ja harkittu. Ollaan oltu yhdessä/naimisissa jo kauan. Kaikki perusasiat kunnossa siis.
Pelottaa vain ja varsinkin iltaisin. Onko ketään jolla samoja tunteita tai käynyt läpi jossain vaiheessa samaa. KIITOS asiallisista vastauksistanne.
Pelottaa vain ja varsinkin iltaisin. Onko ketään jolla samoja tunteita tai käynyt läpi jossain vaiheessa samaa. KIITOS asiallisista vastauksistanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Esikoista odottaessa pelotti kovasti sairaalaan joutuminen, synnytys, synnytyksen luonnolliseen kulkuun puuttuva henkilökunta (jouduin tietysti oksitosiinitippaan kun poltot heikkenivät ), en ihan muistakaan mitä kaikkea pelkäsin, suunnilleen että en osaa synnyttää oikein : ).
Pelkäsin että lapsi on epämuodostunut. Pelkäsin että en tunne äidinvaistoa sitä kohtaan, pelkäsin että vauva on ruma.
Heti kun täydellisesti kehittynyt ja kovasti isänsä näköinen esikoistyttä putkahti maailmaan, olin ylionnellinen, ja sitä ekstaasia kesti päiviä-viikkoja-kuukausia. Minusta tuli onnellinen emo. Seuraavien lasten kohdalla kokemus ei ollut yhtä ainutlaatuinen, vaikkakin aina ihan hieno.
Kyllä täälläkin kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässä esikoista odottaessa, itselläni oli myös noita "entä jos en osaa olla hyvä äiti" ja "entä jos en kiinnykään lapseen kuten pitäisi" ja muutenkin totta kai ajattelin jatkuvaan kuinka raskaus sujuu, entä synnytys, miten synnytyksen jälkeinen aika, riittääkö voimat yövalvomisiin ja lapsen hoitoon, saako keneltäkään apua jos tarvitsee..ym. Uskon että nämä kaikki ajatukset ovat vaan sitä ns valmistautumista siihen äitiyteen. Ja varmasti sinusta tulee paras mahdollinen äiti lapsellesi kun nyt jo osaat ajatella sitä äitiyttä.:) Raskaus on muutenkin aina niin mullistava asia varsinkin sen tulevan äidin elämässä, että tuskinpahan olet ainoa joka painii noiden ajatusten kanssa.:) Nyt paaaljon onnea odotukseen ja paljon halauksia.:)
On kyllä tosiaan välillä vaikeuksia omien ajatusten kanssa. Tulee aivan pakokauhu ja ajatus, että saisi tämän kaiken peruttua. Sitten seuraavana päivänä tai jo samana päivänä tulee ajatus, että tämähän on hyvä juttu ja tunnen pienen onnen hetken. Muutenkin elän elämääni vahvasti tunteella niin tämä kaikki tämä pelottaa juuri siksi. En vain milään haluaisi hyväksyä näitä tunteita mitä minulla on siis negatiivisia, jostain luin joskus, että ne pitää kohdata ja hyväksyä niin helpottaa/menee ohi.
Kiitos halauksista ja onnen toivotuksistanne =) tuli niin herkkä ja hyvä mieli aidosti.