Haluaisin kuulla mitä mieltä kukin on on minun tapauksestani ja miten tulisi jatkossa edetä.
Suoritin varusmiespalvelusta 2006 jolloin loppuvuodesta palveluksen loppupuolella katkaisin jalkani sotilaspaini harjoituksessa. Reisiluu meni poikki kerralla noo eikun sairaalaan ja ajattelin että ei tässä mitään hätää ollaan suomessa jossa osataan vaikka ja mitä. kuis kävikään kaks kuukautta makasin kahdessa eri sairaalassa jossa yritettiin korjata monia eri virheitä, niistä muutamia, reisiluun naulaus kaksi kertaa virhe asennon korjaamiseksi, kuolioon menneiden lihasten poistamista, haavojen peittämistä ihosiirteillä ja vaikka mitä.
Tästä minulle jäi pysyvää haittaa joka on määritelty pohjehermon halvaukseksi. Haitta luokka on määritelty.
Mutta valtio ei korvannut kuin sairasloma ajalta laskennalisesti menettämäni ansiotulot.
Sen voin kertoa että jalka vaivaa joka päivä, nilkassa ei ole ollenkaan nosto liikettä koska säärestä kyseiset lihakset puuttuvat. Nyt kysyn vaan eiko valtion pitäisi ehkä maksaa jotakin korvausta, tai ainakin sitoutua maksamaan mahdolliset tulevat toimen piteet joita on jo tulossa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
heti vireille? Arvioitu haitta-astetta ym.
Arviotu haittaaste on 3. Asiaa yrtettiin laittaa vireille kun selvisi että valtionkonttori ei sitoudu maksamaan pysyvästä haitasta, sanottiin että haitta on liian pieni. Valtionkonttori myös ei sitoutunut maksamaan tulevia sairaala kuluja. Tein myös valituksen päätöksesta mutta sekään ei muuttanut asiaa. Oma niin sanottu pöljänpojan vakuutus korvasi välittömästi syntyneestä haitasta koituneen toimintakyvyn alenemisen.
Mutta valtionkonttorin erikoislääkärit ovat eri mieltä.
Tapaukseen liittyy myös hoitovirheen mahdollisuus, sillä niin minulle sanoi yksi lääkäri mutta kun tuota ei ole paperilla niin se mennyt läpi potilasvahinko keskuksessa. Sillä kaikki komplikaatiot syntyivät mielestäni välinpitämättömyydestä.
Asia on taas ajankohtinen sillä nilkkaani leikattiin vasta. leikkauksen tarkoitus olisi korjata mahdollisen nilkan virheasennon syntymistä.
Korvaukset niin sanotusta kivusta ja särystä saa unohtaa niitä ei valtionkonttori huomionut mitenkään vaikka jalkaa särkee lähes päivittäin. olisiko syytä jo hakeutua oikeuteen puimaan kyseistä tapausta.
Valtiokonttori on valtio valtiossa. Siellä pelataan aivan eri säännöillä, joita ei ole, paitsi että
mitään ei makseta eikä anneta eikä myöskään myönnetä, a la vakuutuslääkäri.
Valitettavasti valtiokonttoria vastaan ei pysty ainakaan käräjillä käräjöimään, vaan mennään hyödyttömien
lautakuntien kautta, ehkä korkeimpaan oikeuteen, joka "käräjien käräjä".
Neuvontatilanteessa voi antaa apua vakuutuslaitosten neuvonta, tais olla joku fine nykyään. Sijaitsee Malminkadulla Helsingin Kampissa. Soittamallakin voi soittaa ja kirjeen/sähköpostin lähettää.
Lakimies, joka osaa Valtiokonttorin kotkotukset ja lautakuntien mitätöinnit voi olla hankalaa löytää. Oikeusturvan ajankuva, oikeusturvan perikato-sivuilta voi löytyä puhelinnumeroita, joista lakimies-suositusta voi kysellä.
Julkiseen sairaalahoitoon täytynee turvautua. Kelahan maksaa pikkuriikkisen hoitokuluja, jos joudut jotain kuntouttamaan. Ja harkinnanvaraista kuntoutusta voi saada, jos on hyvät lääkärinlausunnot.
Ortopedi/fysiatri-suosituksia kannattaa kysyä myös jostain vertaistuki-ryhmästä. Lääkärin on oltva sellainen, joka ei kuulu vakuutuslääkäreihin, ja joka on oikeasti potilaan puolella. Ja harkinnanvaraista kuntoutusta nimenomaan sellaisesta paikasta, jossa vammaa ymmärretään.
Keskussairaalan kuntoutusohjaaja tietää myös yllättävän paljon yleensä kuvioista.
Valtiokonttorista kannattaa pyytää esittelijä-lääkäri -muistiot, päätökset ja niiden muistiot. Ammatillisen kuntoutuksen lausununto ja mitähän muuta.
**
Potilasvahinko-asiassa sama juttu, ei tule sieltäkään lääkäriä syyttävää lausuntoa eikä korvausvelvoitetta.