peruutusta

Minulla on pitkäkölinen purjevene, jonka peräsin on kölin jatkeena ja akseli kallistettu n. 30 astetta pystytasosta taaksepäin. Potkuri sijaitsee peräsimessä olevassa aukossa. Alkuperäisen potkurin tilalla on kolmilapainen taittolapapotkuri, mistä syystä aukko on alkuperäistä suurempi. Koska peräsinlavan ulkomittoja ei ole muutettu, on lavan pinta-ala vähän pienentynyt. peräsin kääntyy n. 35 astetta puolelleen.
Ongelma on peruutus. Vene ei tahdo kääntyä haluttuun suuntaan eikä pitää suuntaansa edes vapaalla luikuessa. Jos jätetään laskuista, että veneellä olisi oma tahto, kääntymissuunta riippuu ilmeisesti ainakin kierrosluvusta, peräsimen asennosta, veneen omasta nopeudesta, eikä ole ollenkaan aina peräsinlavan suunnan mukainen. Kun vene lähtee ei-toivottuun suuntaan korjaaminen peruutuksen aikana on mahdotonta. Eteenpäin ajettaessa ja purjehtiessa vene tottelee kyllä nöyrästi.
Olen saanut ohjeita, että peräsinlapaa tulee kasvattaa. Mielipiteet vaihtelee siinä, tuleeko lisäpinta sijoittaa lavan yläosaan, alaosaan, potkurin taakse, tasaisesti. Vesilinjan alapuolisen osan profiilin pinta-ala on n. 10 m2, josta peräsinlavan osuus on 0,8 m2.
Vai oliskohan muita lääkkeitä?
122649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Koska kerrot peräsinlavan potkuriaukkoa suurennetun, niin veikkaan, että kyseessä on puuvene? Älä vähättele silloin veneesi omaa tahtoa...Mutta asiaan: ongelman ydin on se, että peruutettessa potkurin lapojen "pito" ei ole tasaista, vaan akselikierroksen syvässä osassa lavat pitävät tiukemmin kuin lähellä pintaa.Tästä seuraa sitten se, että potkuri kuopii tai "kampeaa" peruutettaessa veneen perää jompaan kumpaan suuntaan. Esim jos potkuri pyörii takaa katsottuna vastapäivään, niin paapuuriinhan se perä väkisin kampeutuu. Tuo "vika" on ennemminkin sääntö kuin poikkeus pitkäkölisissä raskasuppoumaisissa veneissä. Minä en lähtisi lavan pinta-alaa kasvattelemaan, koska pienikin muutos vaikuttaa eteenpäin purjehdittaessa lateraalitasapainoon - tosin en tästä hydrodynamiikasta kovin paljoa ymmärrä. Kannattaisi ehkä kiinnittää jonkinlaiset joustavat "roiskeläpät" perärangasta peräsimen etureunan yli potkuriaukon ylä-ja alapuolelle, niin ettei kölin ja peräsimen väliin jää rakoa.
Silloin peräsin on kölin yhtenäisempi jatke, eikä ohjausvirtaus lähde siinä kolossa pyörteilemään.
Toinen keino olisi ehkä yrittää muutta peräsinevän profiilia enemmän pisaramuotoon, vaikka lisäämällä etuosaan sivuille tavaraa ja muotoilemalla sen sitten malliinsa.

Äänestä

Kuvaamallasi rakenteella kääntyminen peruutettessa on heikkoa. Kun olet joutunut vielä kasvattamaan peräsimessä olevaa potkurin aukkoa, veikkaan että koko peräsin käääntyy pois potkurivirrasta, jolloin et voi ohjata potkurivirralla lainkaan.

En jaksa kirjoitella pitkiä referaatteja, joten lue Sailing Today lehteä, jossa on usein veneiden satamassakäsittelyvinkkejä. Muistaakseni tämän vuoden helmikuun numerossa oli juuri esitetty yksi peruutustapa. Siinä käytettiin hyväksi potkurin sivuvoimaa.

Äänestä
  • Edelliseen kommenttiin korjaus; että peruuttaessahan ei potkurivirtaa voi peräsimellä ohjata mitenkään, kun potkuri virtahan suuntautuu silloin keulaan päin.

    Useamman vuoden kokemuksella pitkäkölisistä puupurjeveneistä sanoisin että ainoastaan suunnittelemalla ja ennakoimalla sen minne vene haluaa mennä voit edes jotenkin kunnialla selvitä peruutuksista. Veneesi lienee purjevene ja mastoon tarttuva tuuli viimeistään tekee turhiksi suunnitelmasi ohjata venettäsi peruuttaessa. Tuuli tarttuu voimakkaasti varsinkin jos on rulla purjeita, silloin keulaa viedään ja se on vain hyväksyttävä. En usko että sillä potkuri aukolla on ohjailuun valtavaa merkitystä. Peräsimen kestävyyteen kyllä se nimittäin voi katketa kun yläpäästä oikein kampeaa ja alapäässä on vääntöä toiseen suuntaan kunnon aallokossa.
    Tuulensuojassa pitkäkölisen kääntää melkein paikallaan mutta vain toiseen suuntaan riippuen juuri potkurin pyörimissuunnasta. Silloinkaan ei peruuttaessa tarvitse peräsimeen oikeastaan koskea, niin vähän sillä on vaikutusta. Jos peruuttelet pidempiä matkoja tuulelta suojassa silloin vauhdin kasvaessa peräsimellä on jo tehoa mutta sepä ei oikeastaan päde satama manoovereissa. Vauhtia kannattaa kuitenkin varoa. Olen kuullut tapauksista, jossa peräsin on haljennut laudoiksi kun on kovasta vauhdista heitetty peräsin yhtäkkiä poikittain
    Kannattaa mennä harjoittelemaan johonkin turvalliseen ympäristöön manooveerausta ettei tule pukspröötin kuvia seurakavereiden veneen kylkiin.

    Otat vain huomioon potkurin pyörimissuunnan (eli sen kumpaan suuntaan on ylipäätään mahdollista yrittää kääntöä) , tuulen (eli minne tuuli vie keulan kun se rulliin tarttuu), virrat, muut veneet, poijut, köydet, mahdolliset apuvoimat eli miehistön toimenpiteet (pitkä pooshaka missä on kuminuppi on hyvä) -niin kyllä se siitä sutviintuu.

    Äänestä

  • Puuveneilijä kirjoitti:

    Edelliseen kommenttiin korjaus; että peruuttaessahan ei potkurivirtaa voi peräsimellä ohjata mitenkään, kun potkuri virtahan suuntautuu silloin keulaan päin.

    vaikutttaa peruutettaessa, jos peräsin on virrassa. Peräsimellä tällöin ohjataan mistä suunnasta potkuri imee vettä kölin sivuitse. Vaikutus on liikkellä olevassa veneessä, myös muussa kuin pitkäkölisessä, surkean pieni, mutta jos on esim. kyljittäin laiturissa, perän saa helposti vedätetyksi irti laiturista kun keula on kiinni. Olen käyttänyt tätä usein (eväköli tosin).

    Äänestä

  • toope kirjoitti:

    En tiedä olenko käsittänyt aivan väärin mutta mielestäni potkurivirta tarkoittaa sitä virtausta, jonka potkuri saa aikaiseksi ja sen tehokas suunta on sinne minne potkuri vettä työntää. Peruutettaessa siis keulan suuntaa. Kun tämä virta kulkee pitkäkölisessä suoraan veneen pituusakselin suuntaisen kölin molemmin puolin keulaa kohti, peräsimen heiluttelu potkurin perän puolella on täysin hyödytöntä. Enkä ole koskaan kuullut sellaisesta veneestä, jossa olisi varsinainen peräsin potkurin keulanpuolella (trimmi laippoja on kyllä eväkölien takareunoissa mutta harvinaisia raacerivirityksiä) Pitkäkölisessä ainoastaan sillä on merkitystä kumpaan suuntaa potkurin kiertosuunta perää imee. Eväkölisessä tällä potkurin imun ("imuvirran") ohjaamisella on varmaan suurikin merkitys mutta se on asia erikseen ja siitä tässä ei käsittääkseni ollut kyse. Perän ajaminen ulos laiturista kylkikiinnityksessä ei ole mikään ongelma; springiköysi vaan keulasta laiturille, korkkipussi kyljen ja laiturin väliin ja veto eteen niin kyllä perä irtoaa laiturista (keliolosuhteen huomioon ottaen).

    Perämoottorilla varustetuissa pursissa on aina potkuri peräsimen takana, mutta useinmiten myös selvästi sivulla. Näillä ohjaaminen (perämoottoria kääntämättä) ei tahdo onnistua kumpaakaan suuntaan mentäessä ellei vauhtia ole. Potkurivirran ohjaisvaikutus on paljon suurempi ja se pitää veneen suunnassaan. Ohjauskyky paranee merkittävästi, kun koneeen kierroksia laskee veneen kiihdyttyä. Omassa veneessäni on varsin iso peräsin ja eväköli, mutta se ei ohjaudu mihinkään ilman vauhtia, jos koneella kiihdytetään. En siis usko peräsinmen koon olevan ratkaiseva.

    Imu on aina pallomainen ja puhallus suihkumainen, joten imupuolelta ohjaaminen on toivotonta. Hommaa voi kokeilla yrittämällä sammuttaa kynttilä imemällä ilmaa.

    Äänestä

  • Joakim kirjoitti:

    kokeilla kynttilän sammuttamista imemällä, mutta perä irtoaa laiturista jo tyhjäkäynnillä kumpaankin suuntaan helposti, kuten mainitsin. Peräsin on skegillinen 0.5x1.5 m mitoiltaan ja kiinteä 2-lapainen potkuri parin metrin päässä siitä. Minäkin olen havainnut nuo muut kertomasi ilmiöt.

    Kynttilän sammuttamista voi turvallisesti kokeilla vaikka 15 cm päästä sivulta. Puhaltamalla sammuu helposti, mutta imemällä ei tapahdu mitään. Jos et uskalla, laita sormi vastaavaan kohtaan ja tunnustele virtauksen voimakkuutta. Kuinka lähelle suuta sormi pitää laittaa ennenkuin tunnet virtauksen imettäessä?

    Tarkoitatko kummallakin suunnalla sitä, että pystyt peruuttamalla irroittamaan veneen kyljen laiturista riippumatta siitä kumpi kylki on laiturissa ilman, että vene liikkuu taaksepäin? Onnistuuko myös sivutuulessa?

    mä varmaan joskus jo kokeillutkin sitä kynttilän sammutamista imemällä, ei sammu, eikä liekkiä saa imetyksi suuhun.

    Joo, ymmärsit oikein mitä tarkoitin peruutussuunnalla. En ole kokeillut kovassa sivutuulessa, mutta suojaisessa satama-altaassa tyhjäkäyntikierrokset riittävät, joten tehoreserviä olisi reilusti.

    Äänestä

Potkurivirralla on varmaan vaikutusta, koska vene pyrkii reilulla teholla lähdettäessä peruutukseen täysin päinvastaiseen suuntaan mitä peräsimen asento edellyttäisi. Tämä ilmenee molempiin suuntiin, eli ei johdu vain potkurin pyörimissuunnasta aiheutuvasta sivuttaisvoimasta.

Potkuri ilmeisesti imee vettä sivulle käännetyn peräsinlavan vierestä ja synnyttää alipaineen, joka aiheuttaa poikittain peräsinlapaan nähden olevan liikesuunnan.

Sensijaan potkurivirrat eivät selitä labiilia käyttäytymistä vapaassa liu'ussa (vaihde vapaalla), eli alkanutta kääntymissuuntaa ei saa peräsimellä käännettyä toiseen suuntaan, vaan kääntyminen pyrkii voimistumaan alkaneeseen suuntaan, peräsin asennosta huolimatta. Hitausvoimat?

Yhtenä manoööverikeinona olenkin käyttänyt sitä, että vene saatetaan lyhyellä vaihde eteenpäin asennolla haluttuun kääntymissuuntaan, joka säilyy heti perään tehtävän peruutukseen. Pitempiin suoraan peruutuksiin se ei tietenkään sovellu.

Saamistani monista kommenteista - kiitos paljon - jää käsitys, että lavan pinta-alaa suurentamalla ei tilannetta voine korjata.

Äänestä
  • Jos perää pitää saada "väärään suuntaan", eli potkurin sivuttaisvoimaa vastaan niin reilulla kaasunkäytöllä alkuvauhti taaksepäin, sitten vapaalle jolloin potkurin sivuttaisvoima ei haittaa ja peräsin ohjaa. Koko ajan tietysti keulalinjasta tarkkaillaan kääntymistä, tapahtuuko sitä ja minne suuntaan. Samoin tarkkaillaan mahdollista sortoa tai ajautumista.

    En mitenkään suostu uskomaan ettei peräsin vapaalla taaksepäin liukuessa ohjaisi ja pyrkisi kääntämään venettä loogiseen suuntaan. Leiki joskus pläkässä vapaalla vesialueella, niin huomaat että kyllä se ohjaa sittenkin. Satama-altaassa tila ei välttämättä riitä.

    Kun kääntyminen loppuu vauhdin hiipuessa tai peruutustila niin sitten reilu ryntäytys eteenpäin, peräsin tietysti heivataan tuossa toiseen laitaan heti. Eteenpäin ajolla käännetään sen kun tilaa on ja sitten taas pakille reilulla kaasulla. Huom! Tässä suunnan vaihdossa peräsin käännetään toiseen laitaan vasta kun vene liikkuu reilusti taaksepäin, opettele oikea rytmi tuossa manööverissä.

    Olisiko tässä selitys tuolle "väärään suuntaan lähdölle molempiin suuntiin"? Ettet vaan käännä peräsintä "peruutussuuntaan" samalla kun vaihdat pakille? Ajovirtaus nimittäin ohjaa tehokkaammin kuin potkurin imu jos vene liikkuu vielä eteenpäin. Tätä voi erittäin hyvin käyttää hyödyksi käännöksissä, kunhan nuo temput oppii.

    Tuolla ees-taas sahaamisella saa pitkäkölisen kääntymään suht pienessä tilassa, olettaen ettei virta tai tuuli sorra kovasti.

    Myötäkarvaan kääntäminen on tietysti paljon helpompaa ja veneen ominaisuudet näissä suhteissa pitää harjoitella.

    Äänestä

Itse olen "perutellut" kolme kesää Albin Vegalla missä on myös pitkä köli ja peräsin kölin jatkeena. Aluksi oli peruttaminen oli helvetillinen kokemus, mutta nyt jo viime ja edellis kesänä opin veneeni perutuksen. Kun vene on ihan paikallaan ei eteen eikä taaksepäin menossa käännän peräsintä haluttuun suuntaan niin veneeni lähtee sinne suuntaan. Suoraan sillä ei pysty peruuttamaan eikä kesken peruutuksen suuntaa voi todellakaan muutta, muuten kuin jarruttamalla ihan paikalleen ja sitten toiseen suuntaan. Nyt kun tiedän/tunnen perutus tavan veneessäni , niin ei niin ahdasta satama-allasta olekkaan mihin en Vegalla en uskaltaisi mennä. Pitää vaan treenata niin kyllä se sinne menee mihin haluut, mutta ei suoraan vaan vasemmalle tai oikealle ja vielä olen huomannut että mielummin vene usein päättää mennä potkurin pyörimis suuntaan...

Ei muuta kuin harjoittelemaan ei enää montaa yötä kesään !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

peräsin kirjoitti:

Minulla on pitkäkölinen purjevene, jonka peräsin on kölin jatkeena ja akseli kallistettu n. 30 astetta pystytasosta taaksepäin. Potkuri sijaitsee peräsimessä olevassa aukossa. Alkuperäisen potkurin tilalla on kolmilapainen taittolapapotkuri, mistä syystä aukko on alkuperäistä suurempi. Koska peräsinlavan ulkomittoja ei ole muutettu, on lavan pinta-ala vähän pienentynyt. peräsin kääntyy n. 35 astetta puolelleen.
Ongelma on peruutus. Vene ei tahdo kääntyä haluttuun suuntaan eikä pitää suuntaansa edes vapaalla luikuessa. Jos jätetään laskuista, että veneellä olisi oma tahto, kääntymissuunta riippuu ilmeisesti ainakin kierrosluvusta, peräsimen asennosta, veneen omasta nopeudesta, eikä ole ollenkaan aina peräsinlavan suunnan mukainen. Kun vene lähtee ei-toivottuun suuntaan korjaaminen peruutuksen aikana on mahdotonta. Eteenpäin ajettaessa ja purjehtiessa vene tottelee kyllä nöyrästi.
Olen saanut ohjeita, että peräsinlapaa tulee kasvattaa. Mielipiteet vaihtelee siinä, tuleeko lisäpinta sijoittaa lavan yläosaan, alaosaan, potkurin taakse, tasaisesti. Vesilinjan alapuolisen osan profiilin pinta-ala on n. 10 m2, josta peräsinlavan osuus on 0,8 m2.
Vai oliskohan muita lääkkeitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu