Hei
Olen reilu parikymppinen mies. Aloin syömään kyseistä lääkettä heinäkuussa 2009 (nyt syönyt n. 4 kk) sosiaalisten tilanteiden pelkojen ja ahdistuksen vuoksi. Lääkärin määräämä annostus oli 75 mg, mutta olen syönyt tästä alusta pitäen vain puolikkaan, eli 37,5 mg/vrk. Lääke aiheutti minulle ensimmäisen kuukauden aikana muistaakseni unettomuutta ja lisääntynyttä hikoilua.
Nyt neljän kuukauden aikana todennäköisesti lääke tai sitten jokin muu positiivinen muutos henkisessä voinnissa on saanut ahdistuksen hellittämään huomattavasti, ja olen ihmisenä muuttunut kesän vaikeista ajoista huomattavasti. Olen alkanut harrastaa aktiivisesti kuntosalia ja kestävyysliikuntaa, tämä helpottaa myös ahdistusta. Tällä hetkellä opiskelen ja teen töitä samanaikaisesti, joten stressi on ollut harvinaisen suuri aina syyskuun alusta pitäen. Mutta silti olen onnellinen, eikä juurikaan ahdista. Liikunnan aloittaminen toi suurimman muutoksen.
ONGELMANA on se, että kaiken tämän myötä seksihalut ovat kuitenkin laskeneet lähes olemattomiin. Minun ei ole vaikeaa saada orgasmia itsetyydytyksessä, mutta irtosuhteita paljon harrastaneena niistä ei enää tule mitään, kun on erektiohäiriöitä ja orgasmi on vaikea saavuttaa. Tässä onkin suuri ristiriita. Minun annostukseni on suhteellisen pieni (voiko vaikuttaa kuitenkin libidoon näinkin paljon?) vai onko tässä nyt kyseessä muut henkiset seikat ? Minua tämä asia haittaa yllättävän vähän, koska elämässä on tällä hetkellä niin hektinen vaihe ja ei edes ehdi miettiä aina seksiä, mutta olisihan se mukava välillä toteuttaa sitäkin puolta... On tullut jonkinlainen suorituspaine muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen.
Vastailkaa jookos... =)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Seksuaalitoimintojen ongelmia tulee noin 85% mielialalääkkeiden käyttäjistä, pieni osa pääsee kyvyistään ja haluistaan lopullisesti, eli heille on aiheutunut parantumaton aivovaurio, joka poistaa persoonallisuudesta seksuaalisuuden ja kyvyn tuntea rakkautta ja empatiaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Post-SSRI_sexual_dysfunction
Mutta ei se mitään, tällaisille tapauksille on jo olemassa vertaistukiryhmiä netissä, se onkin ainoa hoito, jota on tarjolla. Mutta jos seksin katoaminen masentaa tai ahdistaa, sitä varten on olemassa mielialalääkkeitä..
pötyä, mitään aivovauriota ole tullut vaikka libido on heikentynyt!
Aivoissahan libido asuu, totta helvetissä siellä on jokin muuttunut kun ei enää paneta. Lääkkeiden käyttö vaikuttaa reseptoritiheyksiin soluissa, ne voivat muuttua useita kymmeniä prosentteja, vaurioitua ja kuolla. Erityisen hyvänä esimerkkinä tästä on lääkeiden aiheuttama tardiivi dyskinesia, jota esiintyy eniten neuroleptien, mutta myös rauhoittavien ja SSRI-lääkkeiden pitkäaikaiskäytössä. Oireista yleisimpiä ovat orofasiaaliset dyskinesiat, kuten suun tai kielen pakkoliikkeet. Nämä oireet aiheutuvat pysyvistä aivovaurioista, se on erittäin hyvin tunnettu fakta lääketieteessä.
sun juttujasi
Tietysti mies ja varsinkin parikymppinen ajattelee seksiä 60 kertaa tunnissa. Puhuit positiivisesta muutoksesta henkisessä voinnissa joten kysymys kuuluu, uskallatko ottaa riskin ja jättää lääkityksen?
Minustakin annostuksesi on pieni mutta kyllähän tuo voi vaikuttaa alakertaan. Yksilöllistä nääs.
Opiskelet ja teet duunia eli taas kysymys, onko sinulla varaa romahtaa tällä hetkellä ja kärsiä mahdollisista viekkareista jos jätät lääkityksen?
Tekstistäsi päätellen olet aika onnellinen ja olen siitä kateellinen. :) Mainitsit itsekin siitä joten kannattaa punnita asioita ja,,, vaikuttaa että menet hemmetinmoista vauhtia eteenpäin. Missä välissä ehdit vielä liikuntaakin harrastaa? Olisinpa itsekin parikymppinen.
Tarkoitin siis että tuolla vauhdilla voi tulla suorituspaineita oli lääkitystä tai ei. Kokeile edelleen ja huomautappa kumppanille että sinulla on pieni mielialalääkitys päällä niin voi ehkä auttaakin.
Jos taas haluat pitää mielialalääkityksen omana tietonasi niin valehtele kuten minä tein. :D
Sano että käytät rytmihäiriöihin propralia ja voi vähän vaikeuttaa sänkytouhuja.
Jos partneri ei ymmärrä sanot vaan: Älä anna oven iskeä perseelles kun häivyt.
Oli ehkä viisasta aloittaa lääkitys puolella mutta lekurin olisi hyvä tietää tilanne esim. vieroitusta ajatellen kun päätät lopettaa ja saatat myös olla herkkä efexorille jos tuokin määrä toimii. Eikä tiedä vaikka olet parantunut luonnollisesti ilman efexorin apua, kaikki on mahdollista.
Puhu ammattilaisen kanssa tästä asiasta ja älä MISSÄÄN NIMESSÄ ryntää omin päin lopettamaan lääkitystä.
Olet ehkä miettinyt jotain potenssilääkettä ja sehän on sinun asiasi. Minun ja monen kaverin mielestä homma menee mekaaniseksi ja tunnottomaksi eikä se laaki silloinkaan välttämättä irtoa mutta nainen tietysti nauttii kun homma kestää pari tuntia. Kalliiksi tulee....
Lopuksi vielä.
Eihän sinun tarvitse efexoria loppuikääsi käyttää. Kun lopetat (lääkärin ohjeiden mukaan) niin ehdit kyllä ajantasalle sänkytouhuissa jos se syy on efexorissa.