Hei!
Äitini sai MS.diagnoosin nelisen vuotta sitten. Olen parhaani mukaan tukenut häntä taudin hyväksymisessä ja siihen sopeutumisessa. Viimeisen kahden vuoden aikana äidin fyysinen toimintakyky on alentunut niin paljon, että hän tarvitsee ajoittain jo päivittäistä apua arjen askareissa. Minä ainoana lapsena sekä äitini hyvä ystävä vuorottelemme.
Nyt oma jaksamiseni alkaa todella loppua. Välillä syyllistän itseäni itsesääliajatuksista, mutta olisin niin kovasti tahtonut viettää aikaa kahden aikuisen kesken. Roolimme ovat lähes tulkoon muuttuneet päinvastaisiksi. Olen 26-vuotiaana käytännössä omaishoitaja, mutta virallisesti huoletonta nuoren aikuisen elämää kaipaava MS-tautia sairastavan äidin tytär.
Olen käynyt kerran MS-omaisten tapaamisessa, mutten tuntenut täysin puhuvani samaa kieltä vaimojen ja vanhempien kanssa.
Vastauksia odotellen
Anna
Äitini sai MS.diagnoosin nelisen vuotta sitten. Olen parhaani mukaan tukenut häntä taudin hyväksymisessä ja siihen sopeutumisessa. Viimeisen kahden vuoden aikana äidin fyysinen toimintakyky on alentunut niin paljon, että hän tarvitsee ajoittain jo päivittäistä apua arjen askareissa. Minä ainoana lapsena sekä äitini hyvä ystävä vuorottelemme.
Nyt oma jaksamiseni alkaa todella loppua. Välillä syyllistän itseäni itsesääliajatuksista, mutta olisin niin kovasti tahtonut viettää aikaa kahden aikuisen kesken. Roolimme ovat lähes tulkoon muuttuneet päinvastaisiksi. Olen 26-vuotiaana käytännössä omaishoitaja, mutta virallisesti huoletonta nuoren aikuisen elämää kaipaava MS-tautia sairastavan äidin tytär.
Olen käynyt kerran MS-omaisten tapaamisessa, mutten tuntenut täysin puhuvani samaa kieltä vaimojen ja vanhempien kanssa.
Vastauksia odotellen
Anna
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei Anna,
Olen itse kokenut tuon saman, mutta nuorempana kuin sina. Ei ole helppo paikka nuorelle, kun itse tarvitsee tukea ja ohjeita vanhemmalta, mutta tilanne onkin toisinpain. Minulle on vasta myohemmin tullut hirvean huono omatunto siita, etten ihan taysin ymmartanyt, mista sairaudessa oli kysymys. Ja en ehka osannut auttaa aitia parhaani mukaan. Nyt han on ollut vuosia jo hoivakodissa, enaa ei edes kykene puhumaan, saatika sitten tunnista minua. Olen muuttanut itse ulkomaille, pakoon sita syyllisyytta, etten pystynyt tekemaan aidin elamasta yhtaan helpompaa. Jatkuvan syyllisyyden ja pahan olon kanssa on myoskin vaikea elaa.
Tiedän tunteen vaikka olenkin jo iäkkäämpi.
Aloittaessani omaishoitajana kävin läpi koko tunteiden skaalan. Pahimmalta tuntui vapauden menettäminen, koskaan ei pääse esim. uimahalillin tai lenkille ilman järjestelyjä.
Tietenkin ymmärrän että myös hoidettavani on joutunut luopumaan paljosta, ei se silti vähentänyt omaa vapaudenkaipuutani.
Nyt olen sopeutunut ja tottunut tähän omaan päittäiseen rytmiini. Kerran viikossa saan vuorokauden vapaata, sitä odotellessa jaksaa viikot.
Tarvitset omaa aikaa ja vapautta, nuoren ihmisen normaalia elämää, pidä siitä kiinni.
Sen on todettu avan viime aikoina helpottaneen paljon ms-oireita. Googlaa vaikka!
On muuten halpaa ja haitanonta kokeilla.
Tsemppiä kestämiseen.