Mitä kuuluu Kaavin kunnallispolitiikkaan, kuuluuko kummia?
Kyllä kuuluu, istuva hallitus on saanut koko kunnan sekaisin ja siinä sivussa sotkenut naapuri kunnan asiatkin. Talous siinä sivussa ajettu kuralle, 800 000 euroa tappiolle vaikkakin vuodenvaihteessa 2008-2009 oli plussaa 100 000 euroa, ja mitään kuntaan ei ole investoitu. On vietetty niinsanottuja kulutus juhlija, kokouksi kokousten perään, perustettu tyhjänpäiväsiä toimikuntia....liki miljoonalla.
Kyllä kuuluu, istuva hallitus on saanut koko kunnan sekaisin ja siinä sivussa sotkenut naapuri kunnan asiatkin. Talous siinä sivussa ajettu kuralle, 800 000 euroa tappiolle vaikkakin vuodenvaihteessa 2008-2009 oli plussaa 100 000 euroa, ja mitään kuntaan ei ole investoitu. On vietetty niinsanottuja kulutus juhlija, kokouksi kokousten perään, perustettu tyhjänpäiväsiä toimikuntia....liki miljoonalla.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kuluvan vuoden alussa oli ikävä kyllä ennakoitavissa nämä kuulumiset. 5 miljoonan euron investoinnit parina seuraavana vuonna. Kaikennäköisiä kivoja ompeluseuroja on noussut kuin sieniä sateella. Niissä vetäjänä on sama keppihevosella auringonlaskuun ratsastava kunnallispolitikko, joka kiertää kaikki kissanristijäiset ja koiran kuoppajaiset.
Voi voi, tuo 800 000 euroa ei ole kuin vasta alkua. Karmea totuus paljastuu parin vuoden kuluttua, ellei Kepudynastia ole repinyt toisiaan rikki ennen sitä. Todella harmi Kaavin huono tilanne kaikille koillissavolaisille, koko maakunnalle josta kärsivät eniten ne jotka yrittävät tehdä tunnollisesti työtään! Tietääkö kukaan vieläkö Kepulaiset ja perussuomalaiset kulkevat samassa kelkassa?
Kuinka ihmiset voivat toden totta uskoa enemmän vaalilupauksiin kuin mitä omin silmin on nähtävissä, Kaavi on säälittävä esimerkki kun kuntalaiset eivät näe mitä Kaavilla on tapahtunut ja tapahtuu.
Kaavi oli pahasti velkaantunut ja työttömyydestä kärsivä kunta vielä 2000 luvun alussa, 2004 uuden johtamistavan myötä kunta kehittyi, työttömyys pieneni, velka kaventui, tuli katuraitti valtion rahoituksella, kauppaliikkeitä, yrittäjiä, leipomo, kenkä, ym muodostui Koillis-Savon kauppa ja yrityskeskus.
Tänä päivänä, vajaassa vuodessa, kunta velkaantunut liki miljoonalla eurolla ja ottanut kulutus luottoa liki miljoonan, mitään eivät ole rakentaneet, saatikka kunnostaneet, eläneet vallan himossa.
Ja mitä tulee Kaavin kepuleihin, montako keskustalaista valtuutettua on Kaavilla, kolme, muut ovat tosiaankin loikkineet mikä mistäkin.
Kaavilla ei ole kuin kaksi mahdollisuutta. Konkurssi tai kuntaliitos. Jos jatkkatte nykymenolla, valtio ottaa kunnan holhoukseen hyvin nopeasti. Kuntaliitos voisi pelastaa pitkässä juoksussa. Ensi Juankosken kanssa ja sitten Kuopioon, jos kaapunki edes ottaa moista läjää. Juankosken koulutuskeskittymä vahvistuu Muuruvedenkin osalta ja Kaavin palveluyritysten kasvu voisi jatkua. Eino Miettinen on kuulema TAAS tehnyt elinkeinojen kehittämistä jarruttavan valituksen. Kuulin asiasta sieltä kuavin suunnalta ja samanen tietäjä kertoi, että sama heppu istuu hallituksessa ja elinkeinokehityksessä. Ja vot, kylläpä on linjakasta työtä kunnan eteen. Entäs teidän kouluasia. Kuulema kohta on alle 100 oppilasta yläkoulussa. Pitääkö paikkansa, että ens syksynä koulu joutuu parakkiin? Onko totta, että Kaavilla ei ole yhtään opettajaa parakkikouluun? Kuinkahan moni ope haluaa tulla "kehittyvän kunnan" parakkiluokkaa? 100 oppilaan yläasteella riittää opella haasteita, saa varmaan opettaa monia aineita, jotta saa normaalin palkan. Ja epäpätevän open opetus se vasta laatua on. Mitähän OAJ ja opetushallitus tuumaisivat asiasta? Tää onnea on, on on.
No taitaa teillä tosiaan olla asiat huonossa jamassa. Onneksi en ole kaavilainen! Eihän tuosta enää puutu muuta kuin, että joku keksisi perustaa kuntaanne pakolaiskeskuksen.
Ideasi on suvaitsevan ja avarakatseisen ihmisen näkökulmasta todella hyvä, mutta miten arvelet pakolaisten sopeutuvan näiden paikallisten aboriginaalien maailmaan (umpikepulaiseen ja mustavalkoiseen perussuomalaishenkeen).
ne parhaat naiset!
Alkoi kiinnostamaan asia. Kunnan nettisivuilla(muuten erinomaiset sivut) oli hienosti tulevan hallituksen esityslista. Viidestä asiasta ei ollut mitään muuta kuin ei-julkinen. Miten voi hallituksella olla viisi salaista asiaa samassa kokouksessa?
Hallintojohtaja saa väliaikaisesta kunnanjohtajan tehtävästä ilman hallituksen päätöstä saman palkan kuin entinen kj. Varmaan yhtä pätevä? Ja ihmekös tuo, kun rahaa palaa. Ei kai pienessä kunnassa ole vara maksaa epäpätevälle pätevän palkkaa. Äly hoi älä jätä! Hannu Rahunen varmaan kirjoittaa samasta asiasta omilla sivuillaan,ihan avoimen tiedon saannin nimissä. Asiaa seurataan ja tutkitaan. Kyllä riittää kirjoitettavaa. Kuntalaisten on saatava avoimesti tietoa kunnan päättäjien hölmöilyistä,vai mitä Hannu?
Ei oo totta! Kuka on päättänyt hallintojohtajan palkan? Hallituksen puheenjohtaja varmaan? Uskomatonta toimintaa. No, hyvä, että joku huomasi asian, eiköhän oikeus voita, kun asia tulee julkiseksi.
No, sittenhän asiat kerrotaan avoimesti ja virheet korjataan. Tuo porukkahan päättää asioista tasapuolisesti. Ei suosita kavereita, sukulaisia ja poika- ja tyttöystäviä, ei, EI. Sanavapauden nimissä kerrotaan kaikille kaikki ja vain totuus, totuus. "En kirjoita muuta kuin totta"
Kahtelin mielenkiinnosta Kaavin kunnan sivuja ja ihmettelin miten siellä joku voi hoitaa kunnanjohtajan tehtäviä sekä sivistuss johtajantehtäviö sekä yläasteen että alaasteen osalta sekä kansalaisopiston johtajan tehtäviä sekä perhepäivähoito ja lisaxx hallintojohtajantehtäviä??
Lyhyesti;: Jääköö lapset ja koululaiset oman onnensa nojaan, pää asia että pää on lasi ja Jorma Räsänen pääsee nauttimaan valtaansa, vaikka lasten kustannuksella.
PS. Vaikka en ole kaavilta,tulen käläyttämä vielä tämän koplan, jokaiselta löytyy kaapistaluulanko
Onko tämä timpuri Hassinen todellakin sama mies joka tänä päivänä johtaa sosiaali ja terveyslautakuntaa? Muistan miehen kirjoitelleen paikallislehteen vaalien alla: " Kaavi pysyy itsenäisenä kuntana, eikä päätäntävaltaa anneta muille kunnille.. ja että Kaavilla tulee säilyttää kaikki peruspalvelut omana tuontantona. Koillis-savon terveydenhuoltokuntayhtymä pitäisi purkaa, koska se ei ole taloudellinen ratkaisu. Ja olemmehan menossa siihen Pohjois-savon sairaanhoitopiiriin, kuten on päätetty asiasta. Siinä määrääjänä on valtiovalta."
Joku näistä edellä mainituista "seitsemästä veljeksestä" kirjoitti paikallislehteen seuraavasti "Kaavilla tehdään muka demokraattisia päätöksiä, mutta miten tätä voidaan edes nimittää tällä nimellä, kun asioita vatvotaan niin kauan kunnes saadaan takit käännettyä ja muutamien henkilöiden mieleisiksi päätöksiksi, esim yhteiskeittiö."
Olemme ihmetelleet miksi tämä henkilö kuitenkin kiltisti tekee näitä päätöksiä.
Tähänkin ongelmaan ainut oikea ratkaisu on erottaa kunnanhallitus ja koko kepulainen kopla. Ei yksi ihminen jaksa ja pysty hoitaan tuota kaikkea.
Kunta on tiukilla ja heti ensimmäisessä kokouksessaan he jättivät korottamatta kunnanhallituksen jäsenen sukulaisen vuokraa. Ja viime kokouksessa kunnanhallitus antoi korotonta lainaa kunnanhallituksen jäsenen kyläyhdistykselle talousvaukeuksiem takia, jonka puheenjohtajan jäsen oli 2000 luvulla, ja taas kyseessä sama tyyppi.
Kuntalaiset, Kaavin kunnanhallituksen on erottava.
Pitääkö paikkaasa että Jorma Räsänen ei lähde eduskuntavaaliehdokkaaksi koska Eino Miettinen on perussuomalaisten koillissavon ehdokkaana?
No ei tarvitse ihmetellä miksi Kaavin kunnahallitus on pihalla kuin lintulauta, Kaavin koulutus sijoitus on 415. 436:sta kunnasta, juankoskikin on yli sata pykälää viksunpi. Kyllähän tuommoinen koulutus taso näkyy jo päätöksenteossa tai mieluummin päättämättömyydessä.
Jos kaikkii Kaavilaiset olisi työteknikkoja olisi sijoitus vieläkin huonompi.
ilasto kokonaisuudessa on osoitteessa: http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2009/11/22/katso-missa-asuu-fiksuin-vaki/200924036/139
Kaavin kunnanhallitus on pitänyt vuonna 2009 yht.19 kokousta joista pöytäkirja on nähtävilla ainoastaan 12 kokouksesta.www.kaavi.fi
SE SIITÄ AVOIMMUUDESTA, SE SIITÄ.
No eipä tuota 23.11 hk:n pöytäkirjaakaan ole tullut ,on vaan esityslista taas esillä.
Joo, ei uskalleta julkistaa pöytäkirjaa. Asiaa seurataan ja kerrotaan kaikille. Eihän kunnalla ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuntaliitos/kuntaliitokset. Vai mitä Jorma olet mieltä?
Ikävää kun kehittyvä kunta joutuu ennalta arvaamattomasti selvitystilaan, ja silloin kun kyseessä on ennalta arvaamaton tapahtuma, ei oikeudellisessa vastuussa ole johtavat päättäjät (hallituksen jäsenet mukaan lukien varajäsenet sekä lautakuntien- ja toimielimien puheenjohtajat) ja lisäksi he eivät ole korvausvelvollisia. Paitsi, ellei he ole päätöksillään rikkoneet voimassa olevia sopimuksia, toimineet sopimuksien vastaisesti tai antaneet väärää tietoa kunnan taloustilanteesta.
Tuli vaaleissa luvattua, että koulu säilyy- Lupauksella sai äänivyöryn. Kukapa ei haluaisi pärjätä vaaleissa. Rakennus piti olla hyvässä kunnossa. Eipä tullut varmistettua. No, sattuuhan sitä tekevälle. ymmärrättehän te. Ei sitä nyt voi perua lupauksia, seuraavissa vaaleissa voi tipahtaa. Paha on tilanne, mutta eteenpäin pitää mennä vaikka heikottaa, periksi ei anneta. Tiedän, että kunnan etu on varmaan toinen ratkaisu, mutta enhän minä voi peruuttaa, menisi maine. Kohta voisi saada uuden merkin rintaan ja kunniakirjan.
Edelliseen viestiin viitaten.Pistäydyin ohikulkumatkalla kahvikupillisella paikallisessa kuppilassa. Jonkun miehen nimi oli useasti esillä ja porukkaa tuntui kovin suivivan tuo kustannusten pompsahtaminen ja hallitsematon talouden pito. Joku hevosmieskerhon jäsenkin tuntui ottavan kantaa että kusetuksen makuahan tässä selvästi on ja tästä on tultava nyt kertakaikkiaan loppu.
Niin pienessä piirissä kuului olevan päätöksenteko. taiten pitää kuulemma päätökset tehdä; Mikä etu kaverille tai jonkun kyläpahaselle tästä pitää antaa jos kaveri on samaa mieltä ja mielii päätöksenteon pönkäksi saada. kuorossa totesivat että kunnan ja meidän kuntalaisten etu on asia ihan toinen.