mutta enpä minäkään jaksa ikävöidä sellaisia, jotka tekivät pahaa. Se oli silloin se elämä, nyt on nyt. Sitä paitsi jos en ollut toivottu lapsi oman äitini mielestä, niin mitä väliä? Olen ollut toivottu ainakin Jumalan mielestä, hän tietää että jossain on joku minua varten ja siksipä hän ei sallinut minun syntyvän kuolleena. Että sellasta. Kaikkivaltius on ihmeellinen asia. Tosin nyt tuntuu, että en jaksa rukoilla enää miettiä enää uskonasioita, mutta se aika taas palaa kun jaksan miettiä. Minun Jumalani ymmärtää minua ja jokin tarkoitus tällä kaikella on ollut. Voin auttaa muita, saman kokeneita. Tehdä jotain muutakin:)
Omasta mielestäni olen silloin lapsena ja nuorena oireillut niin pahasti, että nyt olisi aika alkaa elämään ilman vakavia oireita. Olenhan minä päässytkin jo ihan hyvää alkuun, kun on opiskeluja ja kaikkea.Tosin se mies ei ole vielä oikeasti vierelläni...;)
Älkää kolistelko siellä yläkerrassa:)
Omasta mielestäni olen silloin lapsena ja nuorena oireillut niin pahasti, että nyt olisi aika alkaa elämään ilman vakavia oireita. Olenhan minä päässytkin jo ihan hyvää alkuun, kun on opiskeluja ja kaikkea.Tosin se mies ei ole vielä oikeasti vierelläni...;)
Älkää kolistelko siellä yläkerrassa:)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse olen samaa asiaa läpikäynyt ja koittanut itsessäni "terapoida": että olin ehdottoman ei-toivottu lapsi ja ettei äitini koskaan hyväksynyt minua omana itsenäni, omine, juuri minulle ominaisine piirteineni.
Ja että se, mikä minussa omasta mielestäni on parasta ja arvokkainta, oli hänen silmissään liiallista ja kelvotonta.
Mutta nämä ovat asioita, joille ei mahda mitään ja joiden ei saa antaa tärvellä elämää.
Jonkinlaista hyötyä on aina huonoistakin kokemuksista, jos ei anna niiden kääntyä katkeruukseksi ja vihaksi. Kasvaa ymmärrys, myötätunnon kyky toisia ihmisiä ja elämää kohtaan.
Niillä joille tie on tasainen, kasvaa helposti kuori sydämeen, joka estää ymmärryksen muita kuin kaltaisiaan kohtaan.