Kolme sairaalahoitoon vastaanottokeskuksen joukkotappelusta
Torstai 19.11.2009Väkivalta sai jatkoa aamuyöllä, kun aggressiivisesti käyttäytynyt nuorehko maahanmuuttajamies kuristi valvojaa.
Lammin vastaanottokeskuksessa syntyi keskiviikkona puoli kahdeksan aikaan illalla tappelu, jonka seurauksena poliisi on ottanut kiinni kahdeksan henkilöä. Heistä suurin osa on iältään 16-18-vuotiaita.
Maahanmuuttajien yhteenotto sai alkunsa somalinuorukaisen ja irakilaisen nahistelusta. Poliisin mukaan välienselvittelyssä käytettiin myös veistä. Kolme henkilöä toimitettiin sairaalahoitoon.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni ensin viisi henkilöä. Myöhemmin poliisi otti talteen vielä kaksi henkilöä lisää, jotka olivat matkalla sairaalaan hoidattamaan lievempiä tappelussa saamiaan vammoja.
Myöhemmin yöllä väkivalta sai jatkoa, kun nuori somalimies löi maanmiestään tämän nukkuessa. Tämän jälkeen hän kävi vastaanottokeskuksen valvojan kimppuun ja kuristi tätä. Poliisi otti kiinni pahoinpitelijän.
Yhteenotossa tuhoutui myös vastaanottokeskuksen omaisuutta

Vastaukset 6
Vanhimmat
Lahjoittakaa Motellin uuteen keskukseen kaikki laittomat aseenne,ritsat.
Pitäähän niiden ressukoiden puollustautua muita heimoja vastaa.
Ja tottakai: tervetuloa uimahalliin ja lastenaltaaseen!
http://www.vartti.fi/artikkeli/f7a72433-ac88-402d-8c61-3ecf2032beb7
"Viimeksi noin kuukausi sitten hallin lastenaltaassa jäi kiinni masturboiva mies."
"Kaikissa tapauksissa kyseessä on ollut ulkomaalaistaustainen mies."
joten no hätä.
Kyllä ne täysi-ikäisetkin tapella osaavat, jälki vaan on verisempää.Olen melkoisen varma että jo ennen vappua on muutamia kahakoita ollut, varkauksista ja muista pikkuvilpeistä puhumattakaan.
Koska vartti.fi on syystä tai toisesta poistanut uutisen lastenaltaassa masturboivista mamuista, tässä uutinen sellaisenaan.
Paljastelijat piinaavat Itiksen uimahallia
Helsingissä Itäkeskuksen uimahallissa on havaittu kiusallinen ongelma. Viimeksi noin kuukausi sitten hallin lastenaltaassa jäi kiinni masturboiva mies. Sekä hallin uimavalvoja että asiakas havaitsivat tilanteen. Poliisi kävi hakemassa miehen huostaansa.
- Tämä pitää saada loppumaan. Kohta en viitsi enää käydä siellä ollenkaan, tuskailee Itä-Helsingissä asuva perheellinen mies.
Hallin laitospäällikön Teemu Raatikaisen mukaan kyseessä on tänä vuonna jo viides vastaavanlainen tapaus, josta on tehty poliisille tutkintapyyntö. Kaikissa tapauksissa kyseessä on ollut ulkomaalaistaustainen mies. Raatikainen arvelee, että tapausten lisääntyminen voi olla yhteydessä siihen, että asiakasmäärät ovat laman vuoksi kasvaneet.
- Meillä käy noin 1 500 asiakasta päivässä. Aikaisemmin tällaisia tilanteita oli ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Kun vastaavanlaista tapahtuu, estämme henkilöiden pääsyn jatkossa uimahalliin ja ilmoitamme asiasta aina poliisille.
Kiinnijäämisen jälkeen miehet eivät ole enää yhtä lukuun ottamatta yrittäneet uimahalliin. Häneltä on evätty kerta toisensa jälkeen pääsy hallin tiloihin.
Raatikaisen mukaan uimavalvojat ovat kouliintuneita havaitsemaan hallissa tapahtuvan epämääräisen toiminnan. Epäilys herää, mikäli henkilö on pitkään vaikkapa altaassa paikallaan tai keskittyy muihin asioihin kuin uimiseen, kuten yleiseen ihmettelyyn.
Itäkeskuksen uimahallissa valvojien apuna on 16 valvontakameraa, jotka on asennettu parkkipaikoille, altaisiin, kuntosalille ja aulatiloihin.
- Kuvaamme kaikki halliin sisälle tulevat henkilöt. Kuvaamisesta on ollut hyötyä, koska olemme saaneet selvitettyä niiden avulla monia tapauksia, sanoo Raatikainen.
Kameroita ei ole uimahallin puku- ja suihkutiloissa eikä saunoissa.
Sanna Jompero
Paimiolaisetkin pääsevät kohta liukkaille vesille!