Huh mikä olo. Huomen aamusta on varattuna aika aborttiin ja pää on niin sekasin että en tiiä mitä tehdä. Poikaystävän kanssa vatvottu asiaa puolin ja toisin mutta ei helpota. Onko muilla abortin tehneillä ollu selvä päätös että haluaa ehdottomasti abortin? Kun itsellä oli alkuun itsestäänselvyys että teen abortin, nyt kun sitä on joutunu ootteleen niin on alkanu tuleen sellasia ajatuksia että mitä jos sittenkin pitäis sen lapsen... Ja tosiaan ensin aattelin vaan että alkio ja nyt oon alkanu jostain syystä aatteleen että lapsi..
Olosuhteet nyt ei oo täydelliset lapsen saamiseen, mutta oon alkanu miettiin sitäkin että onkohan ne koskaan täydelliset? Ja mitä jos pitäisin lapsen mutta en pärjäiskään sen kanssa, tai mitä jos rupeen jälkeenpäin katuun asiaa? Ehkä aborttia pahemmalta tuntuis se, että musta tulis huono äiti... Mulla ei sinänsä oo mitään aborttia vastaan, ymmärrän naisia jotka sen tekee mutta jotenkin on alkanu tuleen sellanen olo että ehkä mä en pystykään tekeen sitä. Anteeks tää kauhee vuodatus, oon vaan jotenkin niin sekasin päästäni että pakko purkautua jonnekin. Ja nyt loppuu aika, huomenna on pakko olla päätös jonka takana pystyn seisoon! Sit oon lukenu runoja ja löysin tälläsen mikä ei ainakaan helpota sitä lääkäriin menoo huomenna..
Syntymättömän lapsen päiväkirja
5.lokakuuta:
elämäni alkoi tänään. vanhempani eivät vielä tiedä sitä, mutta minä se jo olen. ja minusta tulee tyttö. Saan vaaleat hiukset ja siniset silmät. Joka tapauksessa lähes kaikki on määräytynyt, jopa sekin, että pidän kukista.
19.lokakuuta:
Jotkut sanovat, etten ole vielä oikea ihminen ja että vain äitini on olemassa.
Mutta minä olen oikea ihminen, aivan samoin kuin pieni leivänmurunen on oikeaa leipää.
Äitini on ihminen ja minä olen ihminen.
23. lokakuuta:
Suuni on juuri avautumassa. Ajattelehan, että noin vuoden kuluttua minä nauran
ja myöhemmin puhun. Tiedän mikä on ensimmäinen sanani: se on ÄITI.
25. lokakuuta:
Tänään sydämeni alkoi sykkiä itsestään. Tästedes se lyö kevesti loppuelämäni pysähtymättä koskaan lepäämään! Ja monien vuosien päästä se väsyy. Se pysähtyy ja silloin minä kuolen.
2. marraskuuta:
Kasvan hiukan joka päivä. Käsivarteni ja jalkani alkavat muotoutua.
Mutta saan odottaa vielä kauan ennenkuin nuo pienet jalkani nostavat minut äitini syliin ja ennenkuin pystyn keräämään näillä pienillä käsilläni kukkia tai kietomaan ne isäni kaulaan.
12. marraskuuta:
Käsiini alkaa muodostua pikkuruisia sormia.
Hassua, miten pieniä ne ovat! Voin silittää äitini hiuksia niillä.
20. marraskuuta:
Vasta tänään lääkäri kertoi äidilleni, että minä elän täällä hänen sydämensä alla.
Voi, miten onnellinen hänen täytyykään olla! Oletko sinä onnellinen, äiti?
25. marraskuuta:
Äiti ja isä luultavasti miettivät minulle nimeä. Mutta he eivät edes tiedä, että minä olen pieni tyttö. Haluan, että minua sanotaan Katiksi. Olen jo iso tyttö.
10. joulukuuta:
Hiukseni kasvavat. Ne ovat sileita, kiiltäviä ja hohtavia. Millaiset hiukset äidillä mahtaa olla?
13.joulukuuta:
Pystyn melkein näkemään. Ympärilläni on pimeää. Kun äitini tuo minut maailmaan,
se on täynnä auringonpaistetta. Mutta ennen kaikkea haluan nähdä äitini.
Miltä sinä näytät, äiti?
24. joulukuuta:
Mahtaako äitini kuulla sydämeni kuiskaukset? Jotkut lapset tulevat maailmaan hiukan sairaina. Mutta minun sydämeni on vahva ja terve. Se sykkiikin niin tasaisesti: pompom, pompom.
Saat terveen pikkutyttären, äiti!
28. joulukuuta:
Tänään äitini tappoi minut
Olosuhteet nyt ei oo täydelliset lapsen saamiseen, mutta oon alkanu miettiin sitäkin että onkohan ne koskaan täydelliset? Ja mitä jos pitäisin lapsen mutta en pärjäiskään sen kanssa, tai mitä jos rupeen jälkeenpäin katuun asiaa? Ehkä aborttia pahemmalta tuntuis se, että musta tulis huono äiti... Mulla ei sinänsä oo mitään aborttia vastaan, ymmärrän naisia jotka sen tekee mutta jotenkin on alkanu tuleen sellanen olo että ehkä mä en pystykään tekeen sitä. Anteeks tää kauhee vuodatus, oon vaan jotenkin niin sekasin päästäni että pakko purkautua jonnekin. Ja nyt loppuu aika, huomenna on pakko olla päätös jonka takana pystyn seisoon! Sit oon lukenu runoja ja löysin tälläsen mikä ei ainakaan helpota sitä lääkäriin menoo huomenna..
Syntymättömän lapsen päiväkirja
5.lokakuuta:
elämäni alkoi tänään. vanhempani eivät vielä tiedä sitä, mutta minä se jo olen. ja minusta tulee tyttö. Saan vaaleat hiukset ja siniset silmät. Joka tapauksessa lähes kaikki on määräytynyt, jopa sekin, että pidän kukista.
19.lokakuuta:
Jotkut sanovat, etten ole vielä oikea ihminen ja että vain äitini on olemassa.
Mutta minä olen oikea ihminen, aivan samoin kuin pieni leivänmurunen on oikeaa leipää.
Äitini on ihminen ja minä olen ihminen.
23. lokakuuta:
Suuni on juuri avautumassa. Ajattelehan, että noin vuoden kuluttua minä nauran
ja myöhemmin puhun. Tiedän mikä on ensimmäinen sanani: se on ÄITI.
25. lokakuuta:
Tänään sydämeni alkoi sykkiä itsestään. Tästedes se lyö kevesti loppuelämäni pysähtymättä koskaan lepäämään! Ja monien vuosien päästä se väsyy. Se pysähtyy ja silloin minä kuolen.
2. marraskuuta:
Kasvan hiukan joka päivä. Käsivarteni ja jalkani alkavat muotoutua.
Mutta saan odottaa vielä kauan ennenkuin nuo pienet jalkani nostavat minut äitini syliin ja ennenkuin pystyn keräämään näillä pienillä käsilläni kukkia tai kietomaan ne isäni kaulaan.
12. marraskuuta:
Käsiini alkaa muodostua pikkuruisia sormia.
Hassua, miten pieniä ne ovat! Voin silittää äitini hiuksia niillä.
20. marraskuuta:
Vasta tänään lääkäri kertoi äidilleni, että minä elän täällä hänen sydämensä alla.
Voi, miten onnellinen hänen täytyykään olla! Oletko sinä onnellinen, äiti?
25. marraskuuta:
Äiti ja isä luultavasti miettivät minulle nimeä. Mutta he eivät edes tiedä, että minä olen pieni tyttö. Haluan, että minua sanotaan Katiksi. Olen jo iso tyttö.
10. joulukuuta:
Hiukseni kasvavat. Ne ovat sileita, kiiltäviä ja hohtavia. Millaiset hiukset äidillä mahtaa olla?
13.joulukuuta:
Pystyn melkein näkemään. Ympärilläni on pimeää. Kun äitini tuo minut maailmaan,
se on täynnä auringonpaistetta. Mutta ennen kaikkea haluan nähdä äitini.
Miltä sinä näytät, äiti?
24. joulukuuta:
Mahtaako äitini kuulla sydämeni kuiskaukset? Jotkut lapset tulevat maailmaan hiukan sairaina. Mutta minun sydämeni on vahva ja terve. Se sykkiikin niin tasaisesti: pompom, pompom.
Saat terveen pikkutyttären, äiti!
28. joulukuuta:
Tänään äitini tappoi minut
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suhtaudun tähän viestiin vähän skeptisesti, kiitos erään ahkeran viestittelijän. Hän kun on voinut aikansa kuluksi värkätä tällaisen jutun joka antaa ensin ymmärtää että aloittaja on tavan epävarmailija aborttinsa suhteen. Mutta se että lätkäistään tuollainen lorupätkä loppuun - herätti heti epäilyni.. joo näin on, Sydänakka yrittelee muuta kautta sanomisiaan.
Muussa tapauksessa, pidä penska. Ei minulle ollut vaikeuksia tehdä aborttia, olin varma heti, jossain välissä ja loppuun saakka sekä katumustakaan ei ole ollut.
En tiiä kuka on Sydänakka mutta en ainakaan mä... Mutta tiedätkö saako aborttia vaikka lykättyä viikolla? Tai ylipäänsä suuttuuko lääkäri mulle jos tavallaan tuhlaan sen aikaa menemällä sinne ja pyytämällä lisää aikaa miettiä? Tuntuu että en taida saada ajatuksia selvitettyä vielä huomiseks. Tai voinko pyytää esimerkiks aikaa neuvolasta tai jostain niin, että päästäis poikaystävän kanssa molemmat puhuun yhdessä asiasta jollekin?
Millä raskausviikolla? Millä tavalla olette suunnitelleet abortin tehdä ja missä vaiheessa nyt olette? Eli jos lääkkeellisellä, oletko jo saanut ensimmäiset pillerit? Vai oletko menossa ekaa kertaa varsinaiseen keskeytyssairaalaan? Vai siis huomenna kaavintaan?
Joka tapauksessa (jos ei siis ole kyseessä tilanne, että olet jo ottanut lääkkeellisen ensimmäiset pillerit) voit koska tahansa ilmoittaa, ettet aborttia tee. Tai että haluat lisäaikaa miettimiseen. Ehdottomasti, jos vähääkään mietityttää, sano se lääkärille ja pyydä päästä juttelemaan jonkun kanssa, jos ei lääkärin kanssa juttelu riitä päätöstä varmentamaan.
Lääkärien tarkoitus on varmistaa oikea ratkaisu jokaiselle aborttia hakevalle ja he tietävät riskin, mikä väärästä päätöksestä voi naiselle aiheutua, joten kyllä he haluavat sinun olevan varma ratkaisusta.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että päätös oli täysin varma koko ajan ja on varmana pysynytkin. Ja siltikin abortin kokeminen ja vaikutus elämään/ajatusmaailmaan on iso asia (tosin ei pelkästään negatiivinen), joten todella tärkeätä on, että tuntee tehneensä sen perustellusti.
palstamaanikoista jotka ovat pilanneet elämänsä abortilla! Sellaiseen sieluntilaan ei kannata kenenkään pyrkiä.
Onneksi sinulla on vielä aikaa tehdä se minkä tiedät itsekin olevan parasta sekä lapsellesi että omalle mielenrauhallesi!
Peru lääkäri, tai jos menet niin tietysti kerrot ajatuksistasi. Se on lääkärin työtä että hän kuuntelee sinua, on kyse yhden ihmisen koko elämästä. Hän voi ohjata sinut sitten eteenpäin äitiysneuvolan puolelle, tai voit varata ajan jo itsekin.
Lapsellasi on oikeus ELÄÄ. Suojele häntä. Sinusta tulee hyvä äiti :)
Nyt on menossa rv 7, eli tehtäis lääkkeellinen keskeytys. En oo vielä saanu ensimmäistä pilleriä, eli huomenna ensimmäistä kertaa keskeytyssairaalaan... Tota mä oon miettiny tota katumista.. Ystävien kanssa kun oon asiasta puhunu, niin on sanonu samaa mitä sä, että ei oikeestaan ees miettiny muuta vaihtoehtoo, ja ettei oo katunu päätöstään jälkeenpäin. Mutta myös sitä, että kun mulla on näin vahva ristiriita ajatuksissani, niin varmaan jälkeenpäin tulisin katuun ja paljon. En tiiä. Jotenkin vaan koko ajan mietin että miltähän se "vauva" näyttää nyt, ja tulisko siitä mun vai isänsä näkönen, ja olisko se tyttö vai poika ym ym. Ja vaikka tiiän että se on vasta jonkun katkaravun näkönen, niin silti sen sydän on jo alkanu lyömään ja muuta..
Jotenkin tää koko pohdinta vaan paheni kun yllätin mun poikaystävän koneeltä kattomassa kuvia sikiöistä, ja kun kuulin että se oli kännispäissään kaverilleen itkeny asiasta. Jotenkin mun kanssa sen pitää olla niin pirun vahva, ja sanoo vaan että on tukena päätinpä mitä tahansa. Ja sen jälkeen kun yllätin sen, niin se sano että on miettiny kauheesti sitä että haluaisko se jo isäks vai ei.. Sehän tässa vaikeeta on kun kumpikaan ei tunnu tietävän mitä haluaa.. Kuitenkin ajatus äidiks tulemisesta pelottaa mua enemmän kun ajatus abortista, ja jotenkin en enää tiiä mitä mun kuuluis tuntee. Ja vituttaa suoraan sanoen kun aikasemmin olin niin varma päätöksestäni!
aika ristiriitaiselta ajatuksinesi.
Oletko sinä yleensä realisti menneiden päätösten suhteen vai jossitteletko aiemmin tekemiäsi valintoja? Jos meinaan tyypillisesti miettii paljon vanhoja asioita "mitä jos olisinkin tehnyt toisin" ja syyllistää itseään jälkikäteen, on aika suuri riski, että niin tekee abortinkin suhteen. Itse ajattelen vahvasti, että ihmisen on tehtävä päätökset niillä tiedoin kuin päätöksentekohetkellä on, joten jälkiviisaus on turhaa. Ei voi vaatia itseltään muuta kuin realisia käsityksiä, minkä uskoo olevan parhaaksi tai ainakin vähiten vääräksi. Kaikki eivät kuitenkaan noin realistisesti elämäänsä pysty elämään, vaan todellakin jossittelevat ja katuvat ratkaisujaan.
Minusta on itse asiassa ihan hyvä, että olette molemmat tuoneet esiin mielenne epävarmuustilan. Nyt teillä on vielä aikaa reagoida siihen ja pohtia uudestaan, mitä todella haluatte tehdä. Paljon vaikeampaa olisi loppuelämänne kannalta, jos olisitte alkumielentilassa aborttiin päätyneet ja vasta sen jälkeen alkaisitte miettiä, oliko päätös sittenkään oikea. Niinkin sattuu joillekin ja silloin ei ole enää oikeasti mitään tehtävissä eikä toisaalta voi myöskään tietää enää realistisesti, minkä päätöksen olisi siinä tilanteessa tehnyt noine jälkiviisaine ajatuksineen. Siis silloin todella ajatukset abortin jälkeen jäisivät silkan jossittelun ja mahdollisen katumuksen olotilaan. Nyt teillä on oikeasti mahdollisuus yhdessä pohtia, mitä haluatte valita.
Todella vaikea päätös voi olla, mutta ehkä te nyt pystytte lopulta tekemään päätöksen, jonka takana uskotte voivanne seistä loppuelämänne. Todelliset tunteenne huomioiden. Teillä on toisenne ja tunnutte olevan vieläpä aika samassa tilassa, mikä on tärkeää, koska silloin kumpikaan ei yritä "jyrätä" omalla kannallaan toisen epävarman kannan yli, vaan voitte yhdessä punnita eri vaihtoehtoja.
olisi iloinen yllätys henkilökunnalle jos peruisit abortin. Moni muu on tehnyt ihan saman eikä ole katunut päätöstään.
sillä pääsi ei kestä sitä. Se on valmiiksi jo aika pimeä, jos luulet että kuolleet ajattelevat ja puhuvat ;)
Missä niin luki?
Kannattaa ainakin pyytää lykkäystä abortiin jos se raskausviikkojen perusteella vain on mahdollista. Abortti on kuitenkin peruuttamaton teko, joten jos et ole asiasta täysin varma voit hyvinkin alkaa katumaan sitä. Ja noista olosuhteista, ne muuttuvat elämän varrella ja jotenkin asiat aina järjestyvät. Mitä mieltä poikaystäväsi on asiasta? Haluaisiko hän pitää lapsen, vai sinun tekevän abortin? Jos hän on ehdottomasti abortin kannalla, niin älä vain tee sitä siksi että poikaystäväsi painostaa! Voimia sinulle, mihin tahansa päätökseen päädytkin! Kaunis runo pakko sanoa.
tuosta "päiväkirjasta". Se on fanaatikkoabortinvastustajien propagandaa. Raskaus on prosessi, jonka lopputulos on ihmisyksilö, vauva. Alkuvaiheessa menetys on samaa luokkaa sukusolun menetyksen kanssa.
Tietysti asian konkreettinen ymmärtäminen eli mahdollinen vanhemmuus ja mahdollisen lapsen saaminen saa aikaan pohdintaa ja joskus suruakin, jos ei koe olevansa valmis lapsen tuloon. Se ei tarkoita, etteikö joskus muulloin ehtisi äidiksi ja poikaystäväsi isäksi.
Jos sinua arveluttaa asia, peruuta aika ja sano, että tarvitset vielä lisäaikaa miettimiseen. Sinulla on oikeus siihen. Sinulla on oikeus myös aborttiin, jos siihen vaihtoehtoon päädyt. Tsemiä teille molemmille.
Abortissa tapetaan jo olemassaolevia IHMISYKSILÖITÄ, ei mitään elimistön puolikasperimäiisiä soluja :D
omata oman mutusi asiasta ja toiset omaavat oman mutunsa asiansa. Asiahan ei ole fakta, vaan filosofinen kysymys tyyliin oliko muna ennen kanaa.
Nyt puhutaan nimenomaan merkityksellisestä ihmiselämästä, sillä biologisella tasolla elämää on sekä sukusolussa että alkiossa. Merkityksellistä ihmiselämää ei ole sukusolun olemassaolo eikä alkion olemassaolo, ellei ole olemassa joku, joka antaa niille merkityksen eli haluaa niistä kehittyvän lapsen. Itseisarvollisesti alkio ei ole lapsi.
Ymmärrettävää on, että sinua ottaa päähän, että muut ihmiset osaavat ajatella asiaa eri näkökulmasta kuin sinä ja tekevät oman elämänsä päätökset oman näkökulmansa pohjalta. Sinä kun haluaisit pakottaa muut toimimaan sinun ajatusmaailmasi mukaan. Mutta sehän ei käy.
Jos aloittaja kokee alkionsa niin merkityksellisenä, ettei haluakaan aborttia, se on hänen asiansa. Mutta, jos hän ei kuitenkaan pidäkään alkiotaan niin merkityksellisenä ja haluaa abortin, joka on lakimme mukaan muuten sallittua, sekin on hänen asiansa.
vastustajien tarvikaan mutuilla, kun ne biologiset FAKTAT nyt vaan sattuu edelleen olemaan meidän puolella :) sukusolut ei edelleenkään ole ihmisYKSILÖITÄ, toisin kuin alkiot! Ymmärrettävästi sinua ottaa päähän kun et vaan tästä lihapiikistä mihinkään pääse. :D
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8610788
.....yksi monista
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ TEE JOS ET OO VARMA
JOS TEET TULET AINA LUULTAVASTI SITÄ KATUMAAN, JOS ET TEE ET TODELLAKAAN LUULTAVASTI TULE KATUMAAN.
AINA SITÄ POHTII ONKO OIKEA AIKA JA MITEN SAADA LAPSI SOVITETTUA KUVIOIHIN, MUTTA SE ON SEMMONEN RIKKAUS ETTÄ.. OMA POIKANI ON 2 VUOTIAS JA HUOMATTUANI OLEVAN RASKAANA 20 VUOTIAANA EN HETKEÄKÄÄN MIETTINYT ABORTTIA, KÄYTÄNNÖN ASIOITA ENEMMÄNKIN. PALASIEN ON TAPANA LOKSAHTAA PAIKALLEEN... KUUNTELE SYDÄNTÄSI....
LAITAN VIELÄ OHEEN IHANIMMAN RUNON ÄITIYDESTÄ ( Näytä vaikka miehellesikin):
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.