Tunteet
Ohitin taas saman paikan. Joka kerta minua kylmää. Joka kerta kylmät väreet valtaavat kehoni. Joka kerta minulla on itku kurkussa.
Sinä. Sinä toit minun ylleni varjon. Se varjo kulkee mukanani aina. Joskus varjo isonee ja tuo mieleeni sinut. Pirun.
Jokin asia laukaisee varjon kasvun. Se voi olla jokin kasvon piirre jossain ihmisessä. Se voi olla ääni tai sää. Se on aina se sama paikka.
Olen ajatellut. Suomen valtio ja se yksi syyttäjä tekivät teostasi sallitun. Se ei ollut rikos, et ollut jättänyt väkivallan jälkiä. Onko kaikki teot joista ei jää ”rikoksentekojälkiä” sallittuja? Ei. Mutta tämä teko oli.
Sinä veit minusta jotain. Minä en vielä tiedä mikä se on, mutta tiedän että muutit ajatusmaailmaani ja toit varjon ylleni.
Saavatko miehet tehdä minulle mitä haluavat, kunhan eivät jätä jälkiä? Olenko minä vain esine? Eihän esineestäkään näy, että se on tiputettu, jollei se ole rikki. Ethän sinä joudu korvaamaan tiputtamaasi esinettä, jollei se ole mennyt rikki. Mutta jos esine on tiputettu, niin se voi särkyä käytössä koska vain, kun esine haparoituu. Niin minäkin.
Olen hyvin onnistunut sivuuttamaan langettamasi varjon, mutta en tiedä kauanko siihen pystyn.
Teit minuun särön. Joskus särö jää sellaiseksi, joskus se hiljaa isonee. Joskus taas se hajottaa kaiken. Miten se minuun vaikuttaa. Sen näkee joskus.
Minun tekisi mieleni hakata sinut. Minun tekisi mieleni tehdä sinulle monta säröä, jotka sinä voisit kokeilla pitää vain säröinä. Huomaisit, että se ei todellakaan ole helppoa.
Vaikka joutuisin pahoinpitelyni takia vankilaan, se ei tuntuisi minussa missään. Minä vain ajattelisin sinun säröjäsi. Toivoisin, että joskus säröt suurenevat ja halkaisevat sinut. Tappaisit itse itsesi.
En ole ennempää ehjä, ennen kuin sinä olet vastannut minulle teostasi. Ja minä lupaan sinulle, sinä tulet siitä vastaamaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Sinua kohtaan olen pelkkä viha. En ole sinulle ihminen, en raiskattu. Olen pelkkää vihaa.
Silti muiden joukossa olen särkynyt nainen, jolla varjo seuraa mukanaan. Mutta siltikään kukaan muu ei säröä tai varjoa nää.
Minä tulen kohdistamaan varjoni ja säröni sinuun. Minä odotan. Odotan sopivaa hetkeä. Älä luule, että minä unohdan tai annan anteeksi. Sitä minä en tee. En edes kuoleman edessä.
…. ajatuksia koottuna… 19.11.2009
Ohitin taas saman paikan. Joka kerta minua kylmää. Joka kerta kylmät väreet valtaavat kehoni. Joka kerta minulla on itku kurkussa.
Sinä. Sinä toit minun ylleni varjon. Se varjo kulkee mukanani aina. Joskus varjo isonee ja tuo mieleeni sinut. Pirun.
Jokin asia laukaisee varjon kasvun. Se voi olla jokin kasvon piirre jossain ihmisessä. Se voi olla ääni tai sää. Se on aina se sama paikka.
Olen ajatellut. Suomen valtio ja se yksi syyttäjä tekivät teostasi sallitun. Se ei ollut rikos, et ollut jättänyt väkivallan jälkiä. Onko kaikki teot joista ei jää ”rikoksentekojälkiä” sallittuja? Ei. Mutta tämä teko oli.
Sinä veit minusta jotain. Minä en vielä tiedä mikä se on, mutta tiedän että muutit ajatusmaailmaani ja toit varjon ylleni.
Saavatko miehet tehdä minulle mitä haluavat, kunhan eivät jätä jälkiä? Olenko minä vain esine? Eihän esineestäkään näy, että se on tiputettu, jollei se ole rikki. Ethän sinä joudu korvaamaan tiputtamaasi esinettä, jollei se ole mennyt rikki. Mutta jos esine on tiputettu, niin se voi särkyä käytössä koska vain, kun esine haparoituu. Niin minäkin.
Olen hyvin onnistunut sivuuttamaan langettamasi varjon, mutta en tiedä kauanko siihen pystyn.
Teit minuun särön. Joskus särö jää sellaiseksi, joskus se hiljaa isonee. Joskus taas se hajottaa kaiken. Miten se minuun vaikuttaa. Sen näkee joskus.
Minun tekisi mieleni hakata sinut. Minun tekisi mieleni tehdä sinulle monta säröä, jotka sinä voisit kokeilla pitää vain säröinä. Huomaisit, että se ei todellakaan ole helppoa.
Vaikka joutuisin pahoinpitelyni takia vankilaan, se ei tuntuisi minussa missään. Minä vain ajattelisin sinun säröjäsi. Toivoisin, että joskus säröt suurenevat ja halkaisevat sinut. Tappaisit itse itsesi.
En ole ennempää ehjä, ennen kuin sinä olet vastannut minulle teostasi. Ja minä lupaan sinulle, sinä tulet siitä vastaamaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Sinua kohtaan olen pelkkä viha. En ole sinulle ihminen, en raiskattu. Olen pelkkää vihaa.
Silti muiden joukossa olen särkynyt nainen, jolla varjo seuraa mukanaan. Mutta siltikään kukaan muu ei säröä tai varjoa nää.
Minä tulen kohdistamaan varjoni ja säröni sinuun. Minä odotan. Odotan sopivaa hetkeä. Älä luule, että minä unohdan tai annan anteeksi. Sitä minä en tee. En edes kuoleman edessä.
…. ajatuksia koottuna… 19.11.2009
Vastaukset 19
Vanhimmat
lähetteellä varmaan pääset psykiatrin pakeille ja asia ei jää vaivaamaan ja voit edetä elämässäsi eteenpäin asiaa kokoajan miettimättä.
mutta tämä terapeutti ei sopinut minulle. Ja vaihtaa ei voinut. Yksityiseen ei ole varaa....
Et sinä varmaan koskaan raiskauksesta täysin toivu. Mutta seksi rakastamasi miehen kanssa on eri juttu ja sellaisena tulee pitää. Kyllä mies sen asian ymmärtää jos on mies. Ei hän sinulle sellaista tee, eikä edes ajattele.
Minulla on se onni, että pystyn nauttimaan seksistä avomieheni kanssa... Ja hänen kanssaan elämästänikin.
Mutta aina kun olen yksin asian varjo lankeaa taas ylleni.
Onko sinulle käynyt niin, että olet joutunut raiskauksen uhriksi, teit rikosilmoituksen ja koska sinusta ei löytynyt väkivallan merkkejä syyllistä ei tuomittu. Miten noi oikeuskäytännön menee? Tarvitseeko aina olla fyysisiä todisteita hyväksikäytöstä? Eikö uhrin sana merkitse mitään?
Jaksaisitko kertoa tapauksesta? Oletko näin jälkikäteen kuitenkin tyytyväinen, että teit rikosilmoituksen?
Joo, eli olin silloin humalassa ja mies (50w) raiskasi minut. Tein asiasta rikosilmoituksen.
Seuraavana aamuna poliisikuullustelut ja lääkärintutkimus.
Mies löydettiin ja kävin tunnistamassa hänet. Mies kielsi olleensa minun kanssani minkäänlaisessa sukupuolisessa kanssa käymisessä.
Toisessa kuullustelussa hän sepittikin oman tarinansa... Minä olin kuulemma ollut se aktiivinen osapuoli.
Minulla oli ns. jälkitodistaja. Juoksin karkuun tapahtuneen jälkeen ja lyyhistyin lyhtytolpan juureen. Soitin hädissäni 020202 ja pyysin tukinaisen päivystävää numeroa, mutta se ei ollut auki. Tyttö näki juoksuni ja kuuli soittoni ja auttoi minua sen jälkeen.
Poliisi sai tutkimuksensa valmiiksi kuullusteluineen ja lähetti paketin syyttäjälle.
Odotin syyttäjän päätöstä monta raskasta kuukautta. Postissa tuli lopulta kirje: päätös syyttämättä jättämisestä. "Ei syytetä, koska uhrissa ei ollut väkivallan merkkejä. Ja uhrinkin kertoman mukaan suoranaista väkivaltaa ei käytetty."
Ei käytetty ei, olin humalassa ja hän laittoi minut sellaiseen asentoon, josta kaverinikaan ei pystynyt liikkumaan kun minä hentonaisihminen pidin häntä sillä tavalla...
Eli jos nainen on humalassa ja pystyt pitämään hänestä niin kiinni, ettei jää väkivallan merkkejä olet oikeutettu kaikkeen. Ainakin suomen lainsäädännön mielestä.
Omassa tapauksessani tämä sika tulee toivomaan, että hän olisi joutunut vankilaan... Minulla on oma lainsäädäntöni.
Kysykää, kommentoikaa.... jos mieleen tulee jotain..
Helpottaa jo kirjoittaminenkin pahaa tuskaa sisälläni.
Ja alussa kävin kriisipsykologilla, mutta minulla ei synkannut yhtään tämän psykologin kanssa eikä psykologia voinut vaihtaa, joten se jäi siihen... Tukinaisen viikonloppukursseja olen miettinyt vakavasti.
Kaikki raiskatuthan ovat säälittäviä paskoja? Me vaan annetaan toisen tehdä meille sellaista, mikä pilaa elämämme?
Kiitos kommentista
Minua hyväksikäytettiin nukkuessani kun olin 19 vuotias. Hyväksikäyttäjä oli reilu 50 vuotias. Minua on harmittanut jälkikäteen, että miksi en tehnyt rikosilmoitusta. Minulle olisi luultavasti käynyt samoin kuin sinullekin, eli todisteiden puuttuessa syyllinen olisi jäänyt ilman tuomiota.
Onko se siis todellakin niin, että jos uhrista ei löydy väkivallan merkkejä, niin uhrin kertomaan ei uskata. Saiko sinun tapauksessa tekijä edes sakkoja? Katsottiinko tekoa edes seksuaaliseksi hyväksikäytöksi?
Jäikö sinulle oikeusprosessista siinä mielessä hyvä mieli, että sinä kuitenkin veit asian oikeuteen, vai jäikö sinulle vielä paskempi mieli epäoikeudenmukaisuudesta (kun jos et olisi tehnyt rikosilmoitusta)?
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla puolisoa, jonka kanssa voit jakaa tapahtuneen?
Puhuit kostosta, mitä olet suunnitellut?
Olen pahoillani myös sinun puolestasi.
Tekijä ei saanut mitään. Rekisteriin ei jäänyt jälkeäkään, ei sakkoja, ei mitään! Teko ei ollut mitään syyttäjän mielestä. Se oli siis sallittua vain ja ainoastaan sen takia, että minussa ei ollut väkivallan merkkejä. Se ei ollut edes pakottaminen sukupuoliyhteyteen...
Minulle jäi asiasta todella paska fiilis. Kestin ulkomaalaisen mies lääkärin tutkimukset teon jälkeen, kävin tunnistamassa miehen, kävin kuullusteluissa monta kertaa, olen joutunut olemaan poissa töistä ja koulusta... Ja miehen teko oikeutettiin.
Jos en olisi tehnyt rikosilmoitusta, olisin voinut vain miettiä mitä olisi tapahtunut, mutta nyt minulle jäi olo, että tämä oli sallittu teko.
Olen 22-vuotta. Minulla on puoliso, mutta en voi keskustella asiasta hänen kanssaa, kun hän on juuri onnistunut unohtamaan tilanteen... Itse asiassa minulla ei ole ketään, jonka kanssa puhua.
Minulla on suunnitelmia, rajujakin... rehellisesti sanottuna, olen suunnitellut jopa murhaa. Olen myös suunnitellut, että jos saisin palkattua vaikka jonkun jengin mukaan: pitelemään hänestä kiinni, tekisin hänelle saman minkä hän teki minulle. Tunkeutuisin häneen väkisin. Olen myös miettinyt pahoinpitelyä...
Mutta samalla kun mietin näitä, niin ajatuksissani valtaa tunne, että minulla ei silti ole arvoa. Haluaisin samalla vajota niin syvälle, että voisin tappaa itseni. Ehkä menisin hänen oven taakseen... sanoisin: "sait hyväksynnän teollesi, nyt voit jatkaa siitä mihin jäit". Tiedän että tämän jälkeen olisin niin rikki ja hajalla, että voisin antaa itselleni hyväksynnän tappaa itseni.
Minun ei tarvitsisi enää jaksaa tätä asiaa yksin....
vaikeita asioita... Mutta en minä näin tule jaksamaan... Jotain mun on tehtävä, joko sille sialle tai itselleni. Toisaalta, jos teen sille sialle jotain, niin kärsin myös itse. Mutta olisiko se sen arvoista? Aivan varmasti!!
Aijuu, ja uhrin sana ei ole mitään... Syyllinen on niin kauan syytön, ennen kuin pystyt muuta TODISTAMAAN. Ei auta, vaikka joku olisi nähnyt sinut heti perään juoksevan karkuun, ei auta vaikka sinussa olisi jälkiä sukupuoliyhteydestä, ei auta vaikka kynsissäsi olisi paskiaisen ihoa...
Näköjään suomessa tarvitsee olla aina väkivallan merkit, vaikka laissa sanotaan:
1 § (24.7.1998/563)
Raiskaus
Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka PELKOTILAAN tai muuhun sellaiseen TILAAN, jossa hän on KYKENEMÄTÖN PUOLLUSTAMAAN ITSEÄÄN, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.
(kuten mun tapauksessa humalatila ja asento jossa en voinut yksinkertaisesti liikkua...)
3 § (24.7.1998/563)
Pakottaminen sukupuoliyhteyteen
Jos raiskaus, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava pakottamisesta sukupuoliyhteyteen vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tuomitaan myös se, joka muulla kuin 1 §:n 1 momentissa mainitulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen.
Yritys on rangaistava.
Mutta näin se EI mene, ainakaan suomen syyttäjän mukaan... Siinä meni luottamus koko suomen valtioon. Muka rangaistavateko jopa yritys, kun ei kerran tekokaan ole.
Tuntuu todella uskomattomalta, että syyllinen katsotaan syyttömäksi, jos väkivallan merkkejä ei näy uhrissa. Luulisi, että vain pienessä osassa rikoksista teosta jää väkivallan merkkejä. Jos esimerkiksi miettii minun tilannetta, mies käytti hyväkseen kun nukuin kännisen ihmisen raskasta unta, eihän siitä mitään merkkejä jää.
Ymmärsinkö oikein, eli jos et olisi tehnyt rikosilmoitusta, sinusta tuntuu, että sinulla olisi nyt parempi mieli? Ymmärrän kyllä ton kun sanoit, että tästä jäi sellainen olo, että teko olisi ollut sallittu. Tunnet varmaan järkyttävää vihaa epäoikeudenmukaisuuden takia.
Oliko sinulla tämä poikaystävä jo silloin, kun sinulle tapahtui tämä järkyttävä asia? Minulla on ihana aviomies tällä hetkellä, hän todellakin ajattelee, että teko ei huonontanut minua millääntavalla, eikä syy ollut yhtään minun, mutta en voi sille mitään, että kuitenkin jotenkin tuntee tasolla ajattelen, että jos mieheni rinnastaa teon jotenkin johonkin yhdenyön juttuun. Tiedän, että tämä on ihan mahdoton ajatus. En vaan voi tilanteelle mitään, että olen ahdistunut ajatuksesta.
Minulla ei ole ikinä ollut mitään yhdenyön juttuja eikä muitakaan vapaita seksijuttuja, ja minusta jotenkin tuntuu, että tämä teko jotenkin pilaa minun muuten hyvän menneisyyteni. Onko sinulla ollut mitään vapaita seksijuttuja? Onko sinulla mitään samankaltaisia ajatuksia kuin minulla?
Minun mieheni joutuu todella usein tukemaan minua tässä asiassa. Minkä takia sinä et voi puhua puolisollesi? Onko se niin tärkeätä, että miehesi on unohtanut tapahtuneen? Minun mielestäni miehesi velvollisuus on auttaa sinua.
Sinun kannattaa tehdä samoin kun minä, minä menin terveyskeskuslääkärin luo ja sanoin haluavani lähetteen mielenterveyskeskukseen. Sain lähetteen ja kävin siellä keskustelemassa pitkän aikaa ja sain mielialalääkityksen, joka auttaa minua olemaan vähemmän ahdistunut.
Ymmärsit oikein. Kadun sitä että tein rikosilmoituksen, koska päätös oli se, että miestä ei syytetä. Päätös sai teon miehen puolelta tuntumaan oikealta ja sallitulta teolta, ja siltä että minä nyt vaan sepostan jotain omiani.
Mieheni oli kanssani silloinkin, kun tämä tapahtui. Yhdessä vaiheessa hän piti sitä syrjähhyppynä ja uskoi sen sian sanoja, että minä olisin halunnut sitä. Siksi pidän tärkeänä, että jos hän on sen pystynyt unohtamaan, niin en muistuta häntä siitä.
En itse pidä sitä yhdenillan juttuna tai muuna vastaavana (joita minulla ei ole elämässäni ollut ainottakaan). Minulle on vain jäänyt tunne, että minä olen esine jota miehillä on lupa käyttää, jos eivät jätä jälkiä... Olen myös miettinyt, että jos minut tämän jälkeen raiskattaisiin, niin lamaantuisin varmaankin niin, etten edes osaisi tehdä vastarintaa. Sehän sitten taas tekisi teosta sallitun?
Olen miettinyt terveyskeskuslääkärillä käyntiä, mutta... Täällä on niin paljon ulkomaalaisia lääkäreitä, vaihtuvuutta yms. että olen hyllyyttänyt ajatuksen... Kävin silloin kriisiterapiassa hetken, mutta minulla ei synkannut sen nuoren naisen kanssa ollenkaan! Näytin hänelle miehen antamaa lausuntoa, jonka olin edellisenä päivänä saanut. Ja kerroin kuinka olin lukiessani viiltänyt rannettani pahan olon takia. Niin tämä tokaisi: "Ja sinä et sitten ole samaa mieltä tästä tämän miehen kanssa?" TODELLA lohduttavaa, kiitos ja näkemiin.
Mutta hyvä että sinulla on mies, ja lääkitys! Jaksamisia ja saa kirjoittaa jos tulee jotain mieleen!
Eikö näistä oikeuden päätöksistä voi valittaa? Meinaatko tehdä valituksen? Missäpäin muuten asut?
...tuntuu niin turhalle. Voimat ovat muutenkin vähissä, niin vielä sitten joku valitusoperaatio päälle. Ei vaan jaksa.
Asun kymenlaaksossa, sinä? Ehkä voisimme jutella vaikka mesessä (jos sinulla on sellainen) ja jopa tavata joskus?
Valituksen tekemisestä minä olen samaa mieltä kun sinä. Luulen myös, että valittaminen olisi aivan turhaa. Ei sitä päätöstä kumminkaan kumottaisi, jos ei uusia todisteita ole ilmaantunut.
Minä olen aivan eri sukupolvea kuin sinä. Hävettää myöntää, mutta en edes tiedä, mikä on mese. Minä asun Porissa, harmi, kun asumme eri kaupungeissa, olisi ollut mukavaa tavata joskus.
sinulle sähköpostiin viimeistään viikonloppuna. Jos unohdan, niin muistutathan minua täällä keskustelupalstalla?
Nyt vain on niin, että jos pelkästä ilmoituksesta syytettäisiin, niin oikeusmurhia tapahtuisi toisella puolen.
Ainoa mahdollisuutesi on antaa hyväksikäyttäjällesi anteeksi. Mitä enemmän haudot kostoa, sitä enemmän haavoitat itseäsi.
Tiedän miten pahalta syyttämättäjättämispäätös tuntuu. Mutta niin minun tapauksessani, kuin sinunkin, ei se tarkoita että teko oli jotenkin oikeutettu. Se nyt vaan on niin että jos ei ole tarpeeksi todisteita, ei ketään voi tuomita. Teko oli väärin, ja sitä tämä päätös ei muuta. Kyllähän tämän asian nyt aikuinen tajuaa. Sun pitää vaan oppia hyväksymään se vääryys, että miestä ei tuomittu. Elämässä on paljon vääryyksiä mitkä joutuu hyväksymään, jotkut pieniä, jotkut suuria. Mutta jos niitä ei hyväksy, saa elämän elää katkerana ja paikoilleen jumittuneena.
Koita katkeruuden tunteen lietsomisen sijasta keskittyä itseesi, että oppisit arvostamaan itseäsi ja elämääsi taas. Älä juutu tähän, vaan ole valmis pääsemään sen yli. Mitä enemmän tätä haudot mielessäsi, sen pahemmalta tuntuu.
Minkälainen sinun tapauksesi oli? Jos tosiaan tarvitsee esittää älyttömästi todisteita, niin millä ihmeessä se voi onnistua? Harvemmin näissä tapauksessa varmaan on tämän enempää todisteita kun keskustelun aloittajalla oli? Luulisi, että väkivallan jälkiä näkyisi vain osassa seksuaalirikoksissa.