Sheriffiasiaa

Olen yleensä vastustanut sheriffi-järjestelmää palstoilla, koska helposti sheriffillä menee "virka" päähän ja hän alkaa muokata palstaa omien mielipiteidensä mukaiseksi ja silloin palsta on pilalla.

Viime aikoina tällä palstalla tapahtuneet ilmiöt panevat miettimään asiaa uudelleen. Parina viikonloppuna täällä on riehunut joitakin teini-ikäisiä/älyllisesti matalaa tasoa olevaa joukkoa. Samoin eilisilta oli ensimmäinen arki-ilta, jolloin mopo karkasi täysin käsistä.

Tälle palstalle ei missään nimessä pidä valita ketään lestadiolaista sheriffiksi. Kyseinen liike on hajaantunut niin moneksi, että jos jostakin kuppikunnasta otetaan sheriffi, niin on päivänselvää, että hän vinouttaa palstan keskustelua.

Minä kysyn suoraan nimimerkiltä "vanha vaimo", olisitko halukas tämän palstan sheriffiksi? Mielestäni sinä olisit kirjoitustesi pohjalta kypsä henkilö toimimaan palstalla sheriffinä.

Toivon, että vastaat tämän avauksen alla. Jos olet halukas, niin sen jälkeen voisit tehdä anomuksen ylläpidolle ja kaikki ne, jotka ovat kanssani samaa mieltä, että "vanha vaimo" olisi hyvä sheriffi palstalle, voisivat minun ohella lähettää ylläpidolle toivomuksen oheista "Palaute"-klikkausta käyttäen, että ylläpito nimeäsi palstalle sheriffiksi "vanhan vaimon".

Lähinnä syynä sheriffin tarpeeseen ovat viimeaikaiset tapahtumat, jotka uhkaavat pilata koko vilkkaan palstan.
422055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

asenteellisuutta. Millä tavalla vl:t muka olisivat siihen sopimattomia?! Kyllä sinunkin asenteissasi on PALJON korjattavaa.

Äänestä
  • ratkaisu on valita palstalle sheriffiksi joku vanhoillislestadiolainen.

    Kirjoititko tosissasi?!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ratkaisu on valita palstalle sheriffiksi joku vanhoillislestadiolainen.

    Kirjoititko tosissasi?!

    perusteita joskus.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    perusteita joskus.

    avauksesta.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    avauksesta.

    vinouttaa keskustelua? Yhtä paljon vinouttaa keskustelua lestadiolaisia yleistävä palstapolliisi!

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    vinouttaa keskustelua? Yhtä paljon vinouttaa keskustelua lestadiolaisia yleistävä palstapolliisi!

    on aikanaan hajonnut pariinkymmeneen toistensa kanssa kiistelevään kuppikuntaan.

    Nytkö pitäisi valita yhdestä kuppikunnasta sheriffi palstalle. Tilanne olisi sen jälkeen objektiivinen ja puolueeton kaikkien kannalta.

    Niinkö?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    on aikanaan hajonnut pariinkymmeneen toistensa kanssa kiistelevään kuppikuntaan.

    Nytkö pitäisi valita yhdestä kuppikunnasta sheriffi palstalle. Tilanne olisi sen jälkeen objektiivinen ja puolueeton kaikkien kannalta.

    Niinkö?

    objektiivisuus. Ihminen ei koskaan voi olla objektiivinen.

    Äänestä

Melperin kanssa!

Äänestä

Seriffiksi sopivia olisivat ehdottomasti ESIM. nikkarit:

-Vanha vaimo
-el Kirahwi
-acimlainen

Mitään "hauskaa hommaa" se ei kuitenkaan ole ja vaatii sitoutumista, mutta palvelusta palstalaisilla kyllä!

En pidä täysin mahdottomana sitäkään että joku asiallinen vl-seriffikään olisi palstaa vinouttava ja huono, mutta riski siihen on todellinen. Mistä me tiedämme nytkään, ettei esim joku ylläpitäjän "virkaseriffi" ole vakaumukseltaan vl-lestadiolainen???

Jos ja kun seriffi saadaan, niin toivon hänelle tukea ja kannustusta sekä työrauhaa. Toivotaan parasta ja ei asennoiduta etukäteen MAHDOLLISEEN tulevaan seriffiin...

Ande

Äänestä
  • >JOs tuossa ylhäällä yhtäkkiä lukisikin Palstan Sheriffi on vakas´@comhem.se

    Se voisi kiihottaa teitä kommentteerailemaan.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    >JOs tuossa ylhäällä yhtäkkiä lukisikin Palstan Sheriffi on vakas´@comhem.se

    huonoimmista vaihtoehdoista.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    >JOs tuossa ylhäällä yhtäkkiä lukisikin Palstan Sheriffi on vakas´@comhem.se

    Se voisi kiihottaa teitä kommentteerailemaan.

    >>
    Mitä mahtaisit tuumia
    Kirjoittanut: vakas, 24.3.2004 klo 18.34

    >JOs tuossa ylhäällä yhtäkkiä lukisikin Palstan Sheriffi on vakas´@comhem.se
    >>

    Olisin yllättynyt ja seurailisin mielenkiinnolla naama virneessä, että mitähän siitä seuraisi... :b (kieli poskella luonnollisesti)

    Aivan kuka tahansa meistä voi seriffiksi näille palstoille hakea. Ylläpito sitten päättää tapauskohtaisesti, näin olen ymmärtänyt.

    Mielestäni nytkin tällä palstalla käydään aivan liian paljon keskustelua henkilöistä. Lestadiolaisuuden ja siihen liittyvän uskon pitäisi olla pääasia, eikä kommentoivat persoonat...

    Ande

    Äänestä

Tuskinpa kukaan haluaa nimettynä ruveta seriffiksi. Eihän siitä saisi kun likaämpärin niskaansa poistaessaan viestin, tai ollessaan poistamatta.

Tuntuu että kärpäsestä on tehty nyt härkänen.

Äänestä
  • ja ylläpito ei ehdi säällisessä ajassa poistaa törkyä palstalta. 2-3 viikonloppua on mennyt noiden vähäpäiden temppuilua katsellessa.

    Kärpäsestä härkänen?

    Äänestä

  • Varmaankin on!
    Jos aiheet nopeasti vaihtuu, mutta voivathan mennä keskustelemaan suojatusti!
    Luin läpi nuo eilisiltaiset, eipä niissä hirveesti pahaa ollut, huumoria hiukan!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ja ylläpito ei ehdi säällisessä ajassa poistaa törkyä palstalta. 2-3 viikonloppua on mennyt noiden vähäpäiden temppuilua katsellessa.

    Kärpäsestä härkänen?

    Kun esim. minä nimitän noita älypäitä niin kuin nimim. "Melperi", saan haukut.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    Varmaankin on!

    "Luin läpi nuo eilisiltaiset, eipä niissä hirveesti pahaa ollut, huumoria hiukan!"

    eiliset kymmenet avaukset mielestäsi TODELLAKIN KESKUSTELUNAVAUKSIA?

    Sana tai pari ilman mitään ajatusta. Feikit riehuivat jne.

    En viitsi sanoa, mitä ajattelen sinusta...

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    Kun esim. minä nimitän noita älypäitä niin kuin nimim. "Melperi", saan haukut.

    your problem. Don't cry my baby!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    your problem. Don't cry my baby!

    I'm not whining, just wondering why life is sometimes so unfair.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Luin läpi nuo eilisiltaiset, eipä niissä hirveesti pahaa ollut, huumoria hiukan!"

    eiliset kymmenet avaukset mielestäsi TODELLAKIN KESKUSTELUNAVAUKSIA?

    Sana tai pari ilman mitään ajatusta. Feikit riehuivat jne.

    En viitsi sanoa, mitä ajattelen sinusta...

    Anteeksi, en halunnut loukata sinua, enkä ketään muutakaan.
    Ajattelen vain, että aika "viatonta pilaa"
    Että ei kauheesti kirosanoja, eikä muutakaan paskaa, lähinnä kait kärppien peliä ja jotain huulta!
    Annetaan nuorten poikien pikkusen pitää hauskaa....
    ANTEEKSI, mutta saanhan olla ymmärtäväinen vähän...
    Tietysti tuolla on tuo huuhaa-palsta, neuvotaan ne sinne!

    Avaukset vailla päätä ja häntää kuuluvat Huuhaa-palstalle.

    Et sinä minua loukannut.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ja ylläpito ei ehdi säällisessä ajassa poistaa törkyä palstalta. 2-3 viikonloppua on mennyt noiden vähäpäiden temppuilua katsellessa.

    Kärpäsestä härkänen?

    Eilisistä viesteistä jos puhutaan, kärpäsestä on tehty härkänen. ne edellisviikoloppuiset törkyjutut ovat asia erikseen.

    Ei kait lestadiolaisuus voi olla ainoastaan uskontoa.... Suomen kevättalveen nyt vain kuuluu lätkäkin. eikä siltä välty kukaan, enkä nyt tiedä pitäisikö välttyäkään. elämään kuuluu muutakin kuin kokopäiväinen taivaspaikan varmistelu.

    Serverin jumiutuminen johtuu luultavasti aktiivisesta osallistumisesta Konginkankaan tapahtumiin. En usko että lätkästä.

    Äänestä

  • friidu kirjoitti:

    Lestadiolaisuus-palsta. Urheilupalstat ovat erikseen. Ei tänne Kärppä-fanien hurraahuudot kuulu. Samoin täällä riehui eilen kaikenmaailman feikkaajia yms.

    PS. Olen innokas penkkiurheilija ja katsoin eilen Kärppä-Jokerit -pelin TV:stä. Siitä ei ole kysymys.

    ...onko nimimerkkisi kotoisin sanonnasta: Valmis kun Melperi sotaan. (Herra Melperi lähti sotahan sunfrallallaa sunfrallallaa..., minua alkaa aina laulattamaan kun näen nikkisi) ;-)

    Aina valmis sotaan vl-HARHAOPPEJA VASTAAN...

    PS. Kiva kun laulatan sua.

    Äänestä

Olen palstaa aina silloin tällöin lueskellut ja mielestäni vanhasta vaimosta tulisi varmasti hyvä seriffi palstalle.

Äänestä

Palstaa seuranneena, tiedän, että paras sheriffi olisi ilman muuta el kirahwi. Tätä mieltä olen vaikka itse en ole el.
Hän on tasapuolinen, eikä yleensä sorru ylilyönteihin, tulkoonpa provo mistäpäin tahansa.
Taitaapa muuten el kirahwi olla pitkäaikaisin palstalla olija.

Siis, el kirahwi, ala palstan sheriffiksi.

Äänestä
  • Varmaankin hyvä sheriffi hänestä tulisi.
    Se että kunhan sheriffi saataisiin tänne, olisi jo jotakin.
    VLM olisi myös eräs ehdokkaista.

    Äänestä

Odotamme vastaustasi.

Äänestä

Pitää kyllä tarkkaan harkita!
lestispiireisä, kun tahtoo olla ongelmaa tuossa toisen ymmärtämisessä!

Äänestä

Eräässä keskustelussa tein esimerkin tätä asiaa käsitellen (ja minut haukuttiin joksikin, idiootiksi vissiin, kun tämän kirjoitin).

Esitin, että mitäs jos Ford-palstalla olisi täysin merkille uskollinen voorttimies "puikoissa". Ihminen, joka uskoo autoonsa, haluaa kaikkien muidenkin ostavan voorttin, ei usko että omassa voorttissa olis jotaki vikaa.

Osaisiko hän olla optimaalinen, jos joku tulee palstalle ja kirjoittaa että "voorttini on tosi huono, moottori paukahti tänään, älkää kukaan enää ostako voorttia"?

Siksi ehdotan, että tälle palstalle EI lestadiolaista seriffiä. Kestäisikö uskossa oleva hänen uskonsa mollaamisen, vaikka se olisikin rakentavaa ja perusteltua? Tulisiko kiusaus "lakaista" ylimääräinen törky maton alle?

Seriffi EI voi poistaa viestejä arvioimalla niiden todenperäisyyttä. Se, että aloitetulle aiheelle/väitteelle/kysymykselle/ihmetykselle ei ole selkeitä "todisteita", ei riitä syyksi poistamiseen.

Ja tämä pätee varmasti muihinkin uskoihin.

Äänestä

Kiitoksia kysymästä, tämähän on "kunniavirka". Kuten Ande tuossa sanoo, paljon lokaa varmasti tulee niskaan. Toisaalta olen aika vanha, joten elämänkokemusta jyvien ja akanoitten erottamisesta voisi olla. Toisin sanoen nimittelyt ja kiroilut ja haistattelut ovat pannassa sekä yksittäisten nimimerkkien haukkumiset kovin henkilökohtaisuuksiin mennen, aivan pientä vinoitua ei tietenkään lasketa. Tietysti palstan säännöt ovat ehdoton laki.

Käväisin katsomassa sheriffin ehtoja, joita en taida täyttää. Pitäisi siis olla 4 kk ajan rekisteröityneenä johonkin suomi 24-palveluun, enkä ole siis ollut. Avasin tosin äsken s-postin, mutta aikaa ei ole kulunut 4 kuukautta.

Jos siis palstalaiset haluaisivat minut tähän palvelutehtävään ja pyytävät "poikkeuslupaa" ylläpidolta tuon yllämainitun asian takia, niin olen valmis.

Äänestä
  • >>
    Käväisin katsomassa sheriffin ehtoja, joita en taida täyttää. Pitäisi siis olla 4 kk ajan rekisteröityneenä johonkin suomi 24-palveluun, enkä ole siis ollut. Avasin tosin äsken s-postin, mutta aikaa ei ole kulunut 4 kuukautta.
    >>

    Jos käsitin oikein, niin olet lukenut ehdot ja katsonut, ettet niitä täytä...

    Ainakin Melperi avauksessaan, minä ja näköjään pari muutakin on valmis sinua seriffiksi tukemaan, mutta sinun täytyisi ensin täyttää ja lähettää hakemus, vaikka et ehtoja täyttäisikään.

    Olethan jo varmaan yli nelisen kuukautta asiattomista viesteistä silloin tällöin ylläpidolle ilmoittanut jonkin todellisen sähköpostisi kera??

    Jos kerrot täyttäneesi hakemuksen ja pyydät siihen tukea, niin olen valmis suosituksia ylläpidolle lähettämään ja varmaan muitakin löytyisi...

    Kyseessä on epäkiitollinen koiranvirka, kuten jo totesimme, joten harkitse ja ilmoita mihin olet päätynyt. Olet nähdäkseni hyvä kanditaatti lähes mahdottomaan tehtävään;) Kukaanhan ei kaikille kelpaa...

    Hae seriffiksi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/support.cgi?mode=become_seriff

    ps. Olen valmis suosittelemaan ja tukemaan myös el Kirahwia, mikäli hän on kiinnostunut seriffin tehtävästä??

    Ande

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Eikö kuitenkin lestadiolaispalstalla voisi olla enemmän niin kuin lestadiolaisia sheriffeinä? el kirahwi sopii minullekin, vaikka ällän edessä onkin väärä kirjain ;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Olla pitää!!!!
    Sitä sinä et totta vie ole!

    Äänestä

  • hei sinä siellä kirjoitti:

    Olla pitää!!!!
    Sitä sinä et totta vie ole!

    Minäkö muka en olisi puolueeton? Minä poistaisin täysin tasapuolisesti kaikkien muiden lestadiolaissuuntien viestejä paitsi vanhoillisten.

    Ja sinäkö väität että vanha vaimo, näin niin kuin esimerkiksi, olisi puolueeton? Kuka meistä olisi?

    Kiihkottomista ja asiallisista keskustelijoista mieleeni tulevat lähinnä el kirahwi, Kameli, mia ja muutamat muut. Nämä eivät ole sortuneet asiattomuuksiin, ja ovat mielestäni hyvin sietäneet keskustelua myös silloin kun vastapuoli on ollut asiaton. (Kokonaan eri asia on kuinka moni heistä haluaisi sheriffiksi;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Eikö kuitenkin lestadiolaispalstalla voisi olla enemmän niin kuin lestadiolaisia sheriffeinä? el kirahwi sopii minullekin, vaikka ällän edessä onkin väärä kirjain ;-).

    >>
    Eikö kuitenkin lestadiolaispalstalla voisi olla enemmän niin kuin lestadiolaisia sheriffeinä? el kirahwi sopii minullekin, vaikka ällän edessä onkin väärä kirjain ;-).
    >>

    Kaikkein tärkeintä on että seriffi on teräshermoinen ja toimii löyhästi, mutta selkeissä tilanteissa varmasti ja tasaisella sekä puolueettomalla tyylillä, niin että kaikki tietävät rajat missä kuljetaan.

    Mistä muuten tiedät ettei vanha vaimo olisi lestadiolainen? Hän on muistaakseni aiemmin todennut että hänellä on uskovaisten joukko, jossa hän saa synninpäästön kohdalleen kuulla. Hän ei ole halunnut paljastaa sitä, mikä hänen joukkonsa on, mutta itse arvelisin siihen suuntaan, että lestadiolaisliikkeitä on aika monta... (Voin toki olla väärässäkin...)

    Olen minäkin Kirahwia valmis tukemaan, kuten jo pariin, kolmeeen otteeseen olen todennut. Kysymys lienee sama kuin vanhan vaimonkin kohdalla, että tekeekö hän hakemuksen, eli pyrkiikö Kirahwi seriffin hommaan??

    Ande

    Äänestä

  • Ryhtyisitkö sinä tosiaan "PuuCeen" alusia tonkimaan?

    Olkoot minun puolestani paskat paikoillaan. Eihän niitä tarvitse kenenkään lukea.

    Ainoa huono tilanne on tuo tilan täyttäminen jatkuvilla joutavilla avauksilla. Ei muuten, mutta menee asialliset avaukst niin nopeasti piiloon toiselle sivulle.

    Sitten kuitenkin "päivitä" painikkeella ollaan jatkuvasti taas ensimmäisellä sivulla. Melkoista pleraamista. Tästä syystä on tosi hankala käydä enää mitään keskustelua toisella sivulla.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Ryhtyisitkö sinä tosiaan "PuuCeen" alusia tonkimaan?

    ...että löytyy palstan puolesta "uhrautujia".

    Tiedämme kaikki, että sheriffinä oleminen on todellakin "koiranvirka" ja vaatii varmasti kestämistä monessa mielessä. Tärkeintä tässä on se, että olemme omalta osaltamme tukemassa kaikin tavoin, jos jotakin kutsutaan hakemaan sheriffin tehtävää ja jos se tehtävä vielä annetaan hoidettavaksi. Ainakin minä haluan omalta osaltani olla kaikin tavoin tukemassa vanhaa vaimoa ja uskon, että monet muutkin ajattelevat näin. Me voimme yhdessä puhdistaa tätä palstaa ja tehdä siitä viihtyisämmän ja asiakeskeisemmän sheriffiä tukien.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Ryhtyisitkö sinä tosiaan "PuuCeen" alusia tonkimaan?

    Olkoot minun puolestani paskat paikoillaan. Eihän niitä tarvitse kenenkään lukea.

    Ainoa huono tilanne on tuo tilan täyttäminen jatkuvilla joutavilla avauksilla. Ei muuten, mutta menee asialliset avaukst niin nopeasti piiloon toiselle sivulle.

    Sitten kuitenkin "päivitä" painikkeella ollaan jatkuvasti taas ensimmäisellä sivulla. Melkoista pleraamista. Tästä syystä on tosi hankala käydä enää mitään keskustelua toisella sivulla.

    "Olkoot minun puolestani paskat paikoillaan. Eihän niitä tarvitse kenenkään lukea."

    ei esitetä sinua sheriffiksi. Ymmärsitkö asian jotenkin väärin?

    Äänestä

  • Pikku huomautus kirjoitti:

    "Olkoot minun puolestani paskat paikoillaan. Eihän niitä tarvitse kenenkään lukea."

    ei esitetä sinua sheriffiksi. Ymmärsitkö asian jotenkin väärin?

    Jollekin on katkera paikka, koska ei itse saanut ehdotuksia ja ei haluaisi kenenkään muunkaan siihen tehtävään päästä. Kateus on piilevää ja kunnia kysymys nousee edelle, jotta pitää ihan alkaa se sanoin taas osoittamaan kaikille palstalaisille.

    Nuinilla on pyrkyä kovasti sheriffiksi, mutta ei kehtaa itse itseään ehdottaa ja kukapa tietää montako hakemusta on jo tullu tbumena takaisin.

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    >>
    Eikö kuitenkin lestadiolaispalstalla voisi olla enemmän niin kuin lestadiolaisia sheriffeinä? el kirahwi sopii minullekin, vaikka ällän edessä onkin väärä kirjain ;-).
    >>

    Kaikkein tärkeintä on että seriffi on teräshermoinen ja toimii löyhästi, mutta selkeissä tilanteissa varmasti ja tasaisella sekä puolueettomalla tyylillä, niin että kaikki tietävät rajat missä kuljetaan.

    Mistä muuten tiedät ettei vanha vaimo olisi lestadiolainen? Hän on muistaakseni aiemmin todennut että hänellä on uskovaisten joukko, jossa hän saa synninpäästön kohdalleen kuulla. Hän ei ole halunnut paljastaa sitä, mikä hänen joukkonsa on, mutta itse arvelisin siihen suuntaan, että lestadiolaisliikkeitä on aika monta... (Voin toki olla väärässäkin...)

    Olen minäkin Kirahwia valmis tukemaan, kuten jo pariin, kolmeeen otteeseen olen todennut. Kysymys lienee sama kuin vanhan vaimonkin kohdalla, että tekeekö hän hakemuksen, eli pyrkiikö Kirahwi seriffin hommaan??

    Ande

    Kuten yllä sanoin, niin kiitän luottamuksesta, mutta pelkään ettei aikani riitä ehdotettuun tehtävään. Ja sitä paitsi en ole ollut rekisteröityneenä mihinkään suomi24:n palveluun, mikä kai oli vaatimuksena sheriffin virkaan. Joten se kaatuu siihen. Palstalla olen kyllä ollut mukana ainakin pari vuotta (jos herätysliikepalsta lasketaan mukaan ennen lestadiolaispalstan perustamista), mutta tännehän ei rekisteröidytä mitenkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Melperi kirjoitti:

Olen yleensä vastustanut sheriffi-järjestelmää palstoilla, koska helposti sheriffillä menee "virka" päähän ja hän alkaa muokata palstaa omien mielipiteidensä mukaiseksi ja silloin palsta on pilalla.

Viime aikoina tällä palstalla tapahtuneet ilmiöt panevat miettimään asiaa uudelleen. Parina viikonloppuna täällä on riehunut joitakin teini-ikäisiä/älyllisesti matalaa tasoa olevaa joukkoa. Samoin eilisilta oli ensimmäinen arki-ilta, jolloin mopo karkasi täysin käsistä.

Tälle palstalle ei missään nimessä pidä valita ketään lestadiolaista sheriffiksi. Kyseinen liike on hajaantunut niin moneksi, että jos jostakin kuppikunnasta otetaan sheriffi, niin on päivänselvää, että hän vinouttaa palstan keskustelua.

Minä kysyn suoraan nimimerkiltä "vanha vaimo", olisitko halukas tämän palstan sheriffiksi? Mielestäni sinä olisit kirjoitustesi pohjalta kypsä henkilö toimimaan palstalla sheriffinä.

Toivon, että vastaat tämän avauksen alla. Jos olet halukas, niin sen jälkeen voisit tehdä anomuksen ylläpidolle ja kaikki ne, jotka ovat kanssani samaa mieltä, että "vanha vaimo" olisi hyvä sheriffi palstalle, voisivat minun ohella lähettää ylläpidolle toivomuksen oheista "Palaute"-klikkausta käyttäen, että ylläpito nimeäsi palstalle sheriffiksi "vanhan vaimon".

Lähinnä syynä sheriffin tarpeeseen ovat viimeaikaiset tapahtumat, jotka uhkaavat pilata koko vilkkaan palstan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu