Tärkeää meille suomalaisille

Tärkeää meille

Sampo Terho on SL:n uusi puheenjohtaja, onnittelut hänelle meiltä kaikilta Suomalaisilta.

http://sampoterho.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/26/ruotsin-vapaaehtoisuus-rikastaisi-kielitaitoamme/

Eurooppalaisten kielten päivää vietetään vuosittain 26. syyskuuta. Eurooppa on kieliltään tavattoman rikas manner. Pelkästään EU:ssa on 23 virallista kieltä, joista omat pohjoismaiset kielemme ovat kirjavan joukon pienempiä, mutta eivät suinkaan vähäisempiä.

Monipuolinen kielitaito on tänä päivänä tärkeämpää kuin koskaan. Kansainvälinen yhteistyö ja kauppa asettavat suuria vaatimuksia niin nuorten kuin vanhempienkin kansalaisten kielelliselle osaamiselle. Jokaisen on itsestään selvästi osattava englantia, mutta lisäksi monien olisi hyvä puhua myös vaikkapa ranskaa, saksaa tai venäjää.

Suomalaisten kielitaitoa kuitenkin rasittaa eräs koulutuspolitiikkamme vanhentunut perinne; pakollinen ruotsin opiskelu. Vaikka suomalaisten kielitaito kaipaisi vahvistusta, opiskelemme pakollisen ruotsin takia jo nyt poikkeuksellisen paljon vieraita kieliä. Euroopan maiden yläkoululaisista opiskelee kolmea kieltä vain 3 prosenttia, mutta Suomessa peräti 21 prosenttia. Suomessa melkein 60 prosenttia lukion oppilaista opiskelee kolmea kieltä, kun keskimäärin Euroopassa vastaavalla kouluasteella kolmea kieltä opiskelevia on alle 9 prosenttia.

Monille nuorille on vaikeaa oppia useampia kieliä samanaikaisesti, jolloin pakollisesta ruotsin opiskelusta aiheutuu paradoksaalisesti köyhtymistä suomalaisten kielitaidoille. Kielellisesti lahjakkaidenkin suomalaisnuorten suuri työmäärä valuu kansainvälisyyden kannalta paljolti hukkaan, koska ruotsi on suomen tapaan ns. pieni kieli. Ei ole järkevää koulussa pakollisesti opettaa kahta pientä kieltä, joita kukaan muu Euroopassa ei puhu.

Pakollinen ruotsin opiskelu on jäänne ajalta, jonka olemme kauan sitten ohittaneet. Globalisoituneen maailman ja nuorten kansainvälisten urasuunnitelmien kannalta ehdoton sitoutumisemme yhden pienen kielen opiskeluun on huomattava ja tarpeeton rasite, joka vahingoittaa kilpailukykyämme.

Tämä puute kielilainsäädännössämme olisi aika korjata. Luopumalla pakollisesta ruotsista parannamme samalla niin opiskelijoiden kuin opettajienkin motivaatiota, ja annamme entistäkin paremman mahdollisuuden ruotsin opiskeluun kaikille niille, jotka katsovat sen tarpeelliseksi omalle uralleen ja osaamiselleen.

11

328

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ålänningen

      vi fullständigt i vem som är orförande i SL !!

      Och hur fan kan man heta Sampo Terho ??

      Kanske vore det bättre med Tammen Terho :D

      • Nauraa teille

        Hauskaa teille ruotsalaisille ihan sylintäydeltä ja onnea liittymisellenne ruotsiin ja terve menoa koko revohka!


      • ålänningen
        Nauraa teille kirjoitti:

        Hauskaa teille ruotsalaisille ihan sylintäydeltä ja onnea liittymisellenne ruotsiin ja terve menoa koko revohka!

        och skit på dig !!


      • nauraa teille
        ålänningen kirjoitti:

        och skit på dig !!

        Kaikki otsikossa


    • Fata Morgana

      Minusta on hyvä että ruotsia opiskellaan edes tässä laajuudessa (yleensä luokilla 7-9). Tiedän itse, miten helevetin vaikeaa oli opiskella saksaa, kun pääsin aloittamaan vasta lukion ekalla. Ja se suppea kielitaito ei kantanut mihinkään. Olen suomenkielinen, iloinen siitä, että sain opiskeltua edes englannin ja ruotsin kunnolla.

      • Kössöpena

        Ois varmaan ollu järkevämpää lukea saksaa ruotsin sijaan, jos se olisi mahdollista.


      • svenne++
        Kössöpena kirjoitti:

        Ois varmaan ollu järkevämpää lukea saksaa ruotsin sijaan, jos se olisi mahdollista.

        Vad har detta med Ålad och Mariehamn att göra.
        Den patriotiska Suomalaisuuden liitto har väl egen forum,
        där ni kan gratulera varandra


      • Olen jo
        svenne++ kirjoitti:

        Vad har detta med Ålad och Mariehamn att göra.
        Den patriotiska Suomalaisuuden liitto har väl egen forum,
        där ni kan gratulera varandra

        Liityhän vain sinäkin


      • Fata Morgana
        Kössöpena kirjoitti:

        Ois varmaan ollu järkevämpää lukea saksaa ruotsin sijaan, jos se olisi mahdollista.

        missään työpaikassa ei ole jäänyt työllistyminen kiinni huonon saksan taidon vuoksi. Sen sijaan duunia on löytynyt riittävän ruotsin taidon ansiosta.


      • skulle jag
        Olen jo kirjoitti:

        Liityhän vain sinäkin

        Jag är en äkta finne ändå, jag behöver ingen stödförening (typ Suomal.liitto)
        att förstärka min finskhet....


      • bergsman
        Fata Morgana kirjoitti:

        missään työpaikassa ei ole jäänyt työllistyminen kiinni huonon saksan taidon vuoksi. Sen sijaan duunia on löytynyt riittävän ruotsin taidon ansiosta.

        Men jag har också haft nytta att kunna (lite) tyska
        ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      171
      1031
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      74
      692
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      329
      646
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    Aihe