Suuria harhaluuloja

Valkoisilla eurooppalaisilla ja etenkin englantilaisilla oli se käsitys, että maata ei omistanut kukaan ennenkuin he saapuivat uusiin maihin. Näin englantilaiset ottivat haltuunsa Austraalian kun he pitkän matkan purjehduksillaan sen löysivät. He eivät ymmärtäneet, että maa oli jo alkuasukkaiden omistuksessa. Samoin he tekivät Amerikassa. He ottivat Amerikan maat intiaaneilta, vaikka intiaanit taistelivat kovasti vastaan. Afrikka otettiin samalla lailla alistamalla neekerikansat. Intia oli myös englantilaisten omistuksessa pitkän aikaa.
Nyt muslimit uskovat, että koko maailma kuuluu islamille. He yrittävät toistaa samaa, mitä eurooppalaiset tekivät satoja vuosia aikaisemmin. Heillä on vielä parempi sivistyskin tarjottava, niinkuin oli eurooppalaisillakin. Tälläkin palstalla on al-Andalus, joka ihan tosissaan uskoo näin.

Alkuperäiskansoilla on ollut usein hyvä sivistys, kun he ovat tunteneet olevansa yhtä luonnon ja kaikkien eläinten kanssa. Austraalialaiset olivat aivan alasti, mutta he olivat rikkaita ja vapaita ja kai onnellisiakin. Amerikan intiaaneilla oli samanlainen yhteys luontoon ja kaikkiin eläviin olentoihin. Myöskin vanha intialainen sivistys tunsi kaiken yhteyden. Näillä luonnon kansoilla oli hieno sivistys, joka perustui luonnon kunnioittamiseen.

Luonnonkansojen ihmiset nauravat, kun eurooppalaiset tekivät toisin kuin opettivat. He opettivat alkuasukkaille Jeesuksen puheita, mutta tekivät itse niitä vastaan. Itse asiassa he tappoivat alkuasukkaita suuret määrät.
Muslimeilla on jo uskonnossaan määräykset valloittaa koko maailma ja tappaa ne, jotka eivät usko. Islamista puuttuu ne hienot ajatukset, joita kristinuskossa on. Islamista puuttuu myös luonnonkansojen sivistys, joka on yhteys kaikkeen elävään ja vapaus.

Minun nähdäkseni, islamin pitäisi pysyä tarkasti omilla alueillaan. Islamissa ei ole mitään parempaa sivistystä.
873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

-intiaanit nauravat vahan
-amazonilla he ovat alasti eivatka pilastu pillun nahdessaan
-afrikkalaiset ja idoonealaiset vauravat paljon ja syovat toisiaan
-arabit myyvat toisiaan ja kattavat toisiaan ja ryostavat toisiaan

muslimi arvelee omistavansa kaikien mihin astuu. Katso vain, nyt ne jo omistavat suomen..
huomenna muuttavat istoriankirjan etta he ottivat suomen takaisin suomalaisilta.
.Kun tarpeeksi kauan levitat tarpeeksi suurta valetta totuutena, niin ihmiset alkavat uskoa siihen ja se muuttuu ntodeksi..
USKOTKO SINAKIN NIIN?

Kaypas uliopistoissa lukemassa vihrea jarkale!


HA-HA!-

Äänestä
  • Ilmeisesti pyrit pilaamaan palstan älyttömillä ja törkeillä viesteilläsi. Olet joku Aabrahamin variantti kai.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ilmeisesti pyrit pilaamaan palstan älyttömillä ja törkeillä viesteilläsi. Olet joku Aabrahamin variantti kai.

    nimimerkissasi on nelja pistetta. Minulla vain uksi. Eikos yksi ole vahempi kuin nelja?
    siis sinun pitaisi olla puolellani? -jaa, ettako olen eri puolta?

    totta nayttaa olevan etta totuus ei kuulu vahemistoenemmistoon...

    http://uusiviesti.blogspot.com/search/label/väestönvaihto
    http://suomaliansanomat.blogspot.com/

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ilmeisesti pyrit pilaamaan palstan älyttömillä ja törkeillä viesteilläsi. Olet joku Aabrahamin variantti kai.

    ei ihme etta kommmandopipo ja burga tarvitaan muslimimaisssa.


    http://uusiviesti.blogspot.com/search/label/väestönvaihto

    Äänestä

muslimimiesten omaisuutta, mutta sitten erään Mohammedin vaimo kävi vieraissa ja siitäkös Allah pillastui, mies ei ollut kyennyt hallitsemaan vaimoaan.

Allah riisti kaikki maat pois muslimimiehiltä ja jakoi ne kristityille sekä muille tosiuskoville. Sitten Allah sanoi, että saatte maat takaisin aikojen lopussa, jos olette käyttäytyneet elämässänne kunnolla, tämä tarkoittaa: ette juopottele, ette syö sikoja, eikä vaimonne käy vieraissa.

Tuon kuultuaan muslimimiehet päättivät pitää vaimonsa kotona ja peittää heidät säkkiin ja hyvin he ovat siinä onnistuneetkin.

Äänestä

eikos valkoisilakin ole koti jossain? -eiko valkoinenkin ole luonnonkansa?
-mista siis valkoiset ovat tulleet?


OLET RASSISTI!

Äänestä
  • .... tulee tanne persesidonnaisilla ja sanoo omaistavansa maan aikojen alusta..
    Pian se on kirjoitettu koraaniinkin. hadith on jo..

    jos haluat esimakua, niin mene yliopistoihin ja lue vihrea jarkale...
    =-genosideja ei ollutkaan..

    -mistahan juutalaiset tulivatkaan?
    http://www.livetsord.se/default.aspx?idStructure=1158&language=sv

    Äänestä

suomi oli kauan sitten ummahin maata! Ja tulee taas olemaan.
Tietenkaan ette muista kun siita on niin kauan...
Mutta Allah ostaa maan ja sielut paratiiizin hinnalla, Tai titteleilla. tai elakkeilla.tai neitsyeilla.

http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=58235&c=11

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Valkoisilla eurooppalaisilla ja etenkin englantilaisilla oli se käsitys, että maata ei omistanut kukaan ennenkuin he saapuivat uusiin maihin. Näin englantilaiset ottivat haltuunsa Austraalian kun he pitkän matkan purjehduksillaan sen löysivät. He eivät ymmärtäneet, että maa oli jo alkuasukkaiden omistuksessa. Samoin he tekivät Amerikassa. He ottivat Amerikan maat intiaaneilta, vaikka intiaanit taistelivat kovasti vastaan. Afrikka otettiin samalla lailla alistamalla neekerikansat. Intia oli myös englantilaisten omistuksessa pitkän aikaa.
Nyt muslimit uskovat, että koko maailma kuuluu islamille. He yrittävät toistaa samaa, mitä eurooppalaiset tekivät satoja vuosia aikaisemmin. Heillä on vielä parempi sivistyskin tarjottava, niinkuin oli eurooppalaisillakin. Tälläkin palstalla on al-Andalus, joka ihan tosissaan uskoo näin.

Alkuperäiskansoilla on ollut usein hyvä sivistys, kun he ovat tunteneet olevansa yhtä luonnon ja kaikkien eläinten kanssa. Austraalialaiset olivat aivan alasti, mutta he olivat rikkaita ja vapaita ja kai onnellisiakin. Amerikan intiaaneilla oli samanlainen yhteys luontoon ja kaikkiin eläviin olentoihin. Myöskin vanha intialainen sivistys tunsi kaiken yhteyden. Näillä luonnon kansoilla oli hieno sivistys, joka perustui luonnon kunnioittamiseen.

Luonnonkansojen ihmiset nauravat, kun eurooppalaiset tekivät toisin kuin opettivat. He opettivat alkuasukkaille Jeesuksen puheita, mutta tekivät itse niitä vastaan. Itse asiassa he tappoivat alkuasukkaita suuret määrät.
Muslimeilla on jo uskonnossaan määräykset valloittaa koko maailma ja tappaa ne, jotka eivät usko. Islamista puuttuu ne hienot ajatukset, joita kristinuskossa on. Islamista puuttuu myös luonnonkansojen sivistys, joka on yhteys kaikkeen elävään ja vapaus.

Minun nähdäkseni, islamin pitäisi pysyä tarkasti omilla alueillaan. Islamissa ei ole mitään parempaa sivistystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu