tv-lupamaksu ylen rahoitusreittinä kalskahtaa vähintääkin 70-luvun hengeltä. Välinekeskeinen lupa, ikään kuin lupa omistaa näyttölaite, ei oikei kuulosta hyvältä. Paljon on mietitty muitakin malleja, mutta mediamaksu on tasapuolisin ja siksi enemmistö on sen kannalla ja poliittinen yksimielisyys on siten helppoa löytää. Mediamaksun ylivoimaisuuden voi havaita esimerkiksi miettimällä muita rahoitusvaihtoehtoja ja kyllä niistä kaikista muista aika nopeaan löytyy huonoja puolia enempi kuin mediamaksusta. Vanha tv-maksu on välinekeskeinen, sen kerääminen on jo naurettavaa, kun ylen ohjelmistoa voi seurata internetistä, kuten myös ruotsin yleiradioyhtiön ohjelmiakin, Sekä myöskin kehittyneemmistä kännyköistä joillakin alueilla.
Käyttömäärän mukaan tapahtuva laskutus on poissuljettu sen teknisen vaikeuden ja vilppimahdollisuuksien kuten jälleenjakamisen ja yhteiskatsomisen kitkemiseksi. Lisäksi käyttömäärän mukaan tapahtuva vaihtoehto anataisi mahdollisuuden luistaa velvollisuudesta kokonaan.
Budjettirahoitus joka on ollut aika paljon esillä. Siinähän maksu ohjautuisi kohteelle muiden verojen mukana ja määräytyisi siten tulojen mukaan, eli joillekkin tulis todella kallis tv-lupa. 400 miljoonaa budjetista, veroaste nousisi aivan liikaa, ei ei se ole lainkaan hyvä ratkaisu. Ja olisiko se sitten oikein että joku maksaisi 20 euroa ja toinen 2000 euroa kuten progressiivisessa systeemissä on mahdollista? Sakot ja verot määräytyvät tulojen mukaan eikä se ole oikein hyvä, ja sitten vielä jopa progressio lisäksi. Budjettirahoituksessa yle joutuisi mielistelemään aina kutakin pääministeripuoluetta aivan kuten nyt lupamaksun maksajia. Ei ylen tehtävä ole säästellä menoja tai sanomisiaan, vaan kertoa totuus ja olla täysin riippumaton. Ja tämä kaikki riippumaton tiedottaminen ja sisvistäminen tulee yltää uutistoiminnan lisäksi ajankohtais- ja asiaohjelmiin, urheiluun, viihteeseen, kulttuuriin, draamaan, lastenohjelmiin. Ja molemmilla kielillä. Esimerkiksi markkinavetoiset lastenohjelmat voivat olla todella haitallisia. Tai automerkin sponsoroimat liikenneillat. Ei yksityisen sektorin tiedotusvälineisiin ole mitään luottamista muutenkaan.
Paljon on myös arvosteltu ylen kustannuksia. Pitää kuitenkin muistaa että suomi on ainakin kaksikielinen maa, sen kanssa on elettävä. Laadukkaiden ohjelmien teko vaatii koulutusta ja sivistystä, ei sellaisilla ominaisuuksilla palkittu henkilö ilmaiseksi työskentele
Pakollista tasamaksua voisi laajentaa ajatuksena enempikin nyt kun poliittinen yhteisymmärrys on löytynyt. Tieverkostoa käyttää jopa enemän kuin yleä. Yleä käyttää tutkimuksen mukaan 99% kansasta ainakin joskus, mutta kaikki käyttävät tieverkosta. Tiemaksu pakollisena tasamaksuna on aivan luonnollinen jatke mediamaksulle, tieverkosto jopa hieman tärkeämpi kuin yle.Ylen palvelut ovat kaikkien saatavilla vaikkei perinteistä televisiota omistaiskaan, aivan kuten tieverkostokin. Mielestäni ei ole oikein että hyvätuloisena joudun maksamaan verotuksen kautta suhteettoman paljon tiekustannuksia vaikka käytän niitä todella vähän. Mielummin maksaisin jyvitetyn ulosottokelpoisen tasamaksun kertalaakina. Ja useimmat muutkin julkiset palvelut voisi kattaa tällä menetelmällä.
Kaksikielisessä ylessä on jonkin verran kantaaottavaakin journalismia ja viimevuosina lupamaksutulot ovat laskeneet jyrkästi. Kaikkien kansalaisten tulisi kuitenkin ymmärtää että yle noudattaa sääntöään sivistää kansaa, ja kipeitäkin totuuksia saattaa eetteristä tulla. Pakollinen maksu on ainoa keino säilyttää yle korkeatasoisena. Viimevuosina on lupamaksun maksajat vähentyneet nopeaan tahtiin, jotakin on todella tehtävä nopeasti kansallisen aarteen pelastamiseksi.
Nyt lama-aikana kun työyyömyys on korke, yhteiskunnan tehtävä on luoda työpaikkoja. Tv-lupahallinossa on valmis knowhow ja mediamaksun kerääminen on helppoa, laskutettavien määrä toki heiman lisääntyy että siihen on varauduttava lisäresursseilla. Budjettirahoituksessa koko tuo virkamieskunta pääsisi liiton rahoille. Mediavero pakollisena tasamaksuna on kaiken kaikkiaan viisas ja hyvinvalmisteltu esitys, toivottavasti saamme jatkoa uudelle verokäytännölle muissakin julkispalveluissa.
onnistunut mediavero
3
229
Vastaukset
- erimieltä!
tähän lopetin:
"mediamaksu on tasapuolisin"
Siis on oikein että työtön yksineläjä maksaa yhdestä tv:stä saman verran kuin miljoonia tienaava perhe ja 4-5 tv:tä? - älli tälli
Niin verohan perustuu tuotantoon tai tehtyyn työhön! Siis YLE maksakoon tämän mainion veron, kun sen kerran on tuottanutkin!
Toinen mahdollisuus on NOKIA! Koska Jorma Ollila on ajanut dikihöpöä kaikille sinne ja tänne.
Varsinkin, kun puhutaan media sitä ja mediaa sinne ja tänne! Kännykkään, Taskuun ja Kotiin.
Pakko saada mediaa, ei sitä ilman voi elää!!
Kansa ensin pakotettu käyttämmään kaikenmaailma juttuja ja maksamaan siitä!
Lopuksi pistetään kansalle pakollinen maksu siitä, että kaikki on pakollista!- mediavero
oikeuttaa lataamaan kaikki elokuvat netistä,koska ne näkyvät televisiossa kumminkin.
katson ainoastaan elokuvat hieman aikaisemmin kuin muut.
koska maksu pitää maksaa,elokuvan saa katsoa silloin kuin haluaa,eli lwarwtus muuttuu lailliseksi sinä päivänä kun vero astuu voimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758