Satasen navit

Tekeekö noilla noin sadalla eurolla saatavilla navigaattoreilla mitään? Mielessä ostaa vanhemmille joululahjaksi sellainen matkailuautoon, reissaavat vain Suomen maaperällä. Kumpikaan heistä ei ole mitään "tietokonenörttejä", joten mitään nettiin liittyviä ominaisuuksia ei kauheasti tarvita.
Itse en ole navia koskaan kokeillut.
5508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä tekee, kunhan pysyttelet noissa Euroopassa jylläävissä valtamerkeissä eli lähinnä Garmin ja TomTom sekä joissakin tapauksissa Navigon ja Mio.

Kuitenkin jos hankit sellaisen 100-150 euroa kustantavan Garminin tai TomTomin (Garmin Nuvi 1200 tai TomTom Start) niin saat aivan kelpoperuslaitteen. Nämä osaavat siis vallan mainiosti opastaa nykysijainnistasi haluamaasi kohteeseen ja tämähän useimmille riittääkin. Useimmille ei siis ole tarvis esim. pystyä rakentamaan monipistereittejä ja vieläpä ennakolta optimoiden vaikkapa ajan käytön suhteen (kauppamatkustajan probleemin ratkaisu). Tällaiseen nämä mainitut laitteet eivät siis pysty, eivätkä moneen muuhunkaan vaativampaan hommaan.

Noiden Garmineiden ja TomTomien vahva puoli Suomessa ja Euroopassa on lisäksi niiden yleisyys. Siis, jos tulee tiukka paikka ja pitää hakea apua, niin sitä yleensä saa kyselemällä em. laitteisiin keskittyneiltä foorumeilta. Noille pienemmille euromerkeille kuten Navigon, Blaupunkt, Grundig, Opta, Becker, Mio ja mitä näitä nyt onkaan, ei hirveästi niitä ao. merkille pyhitettyjä palstoja löydy!

Äänestä
  • Kiitos erinomaisesta vastauksesta!!!

    Äänestä

Tomppaakin saa ysiysi hintaan ajoittain, viikolla oli mansen ison gigantin mainoslehdessä ainakin.

Äänestä
  • Nyt Gigantissa Tomtom One Classic Nordic 89 e ja Garminin perusversio 79 e. Tomtom aivan ok peli ja hintansa väärti ja Garmin myös kuulemani mukaan hyvin selkeä ja helppokäyttöinen. Hyviä siis ovat, ei mitään leluja.

    Äänestä

pönttöjen takia niitä osta. etkö osaa suomessa suunnista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pönttö einari kirjoitti:

Tekeekö noilla noin sadalla eurolla saatavilla navigaattoreilla mitään? Mielessä ostaa vanhemmille joululahjaksi sellainen matkailuautoon, reissaavat vain Suomen maaperällä. Kumpikaan heistä ei ole mitään "tietokonenörttejä", joten mitään nettiin liittyviä ominaisuuksia ei kauheasti tarvita.
Itse en ole navia koskaan kokeillut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu