Kuinka moni tietää sukujuurensa vaikka isoisää pidemmälle?
Itselläni sekä isällä että äidillä sodassa kaatunut veli.
Sukunimi vaihdettu suomettumisen aikaan n. 1920-luvulla ja äidin suku todella kadoksissa koska äitini oli orpo.
Olettoko kirjaneet sukua aijotteko niin tehdä?
Tiedän aika monia joille on tiedossa vain äidin suku ja mummuikäisen tieto loppuu omiin isovanhempiin siis neljänteen polven.
Itselläni sekä isällä että äidillä sodassa kaatunut veli.
Sukunimi vaihdettu suomettumisen aikaan n. 1920-luvulla ja äidin suku todella kadoksissa koska äitini oli orpo.
Olettoko kirjaneet sukua aijotteko niin tehdä?
Tiedän aika monia joille on tiedossa vain äidin suku ja mummuikäisen tieto loppuu omiin isovanhempiin siis neljänteen polven.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jutut on alkanut kiinnostaa. Isän puolelta tiedän isoisän isoivanhempiin asti sukuselvityksen ansiosta. Sukuselvityksen on teettänyt joku sukulainen 80- luvulla ja ne paperit on minulle aarre. Olen yrittänyt täällä netissä selvittää pitemmälle seurakuntien vanhoista kirkonkirjoista, mutta koska niissä on "katkoja", niin ei onnistu.
Muut sukujuuret on jokseenkin hämärän peitossa vanhempieni isovanhempia kauemmas. Vanhempani, 79- ja 77-vuotiaat tietävät kyllä jotain, mutta ei ole tullut paneuduttua, kuin tuohon yhteen sukuun ja tietysti epätäydelliset kirjat tulisi hankaluudeksi.
Isoisän puoleisestakaan en tiedä muuta kuin nimiä, en kenenkään 1800- luvulla eläneiden elämänvaiheita tarkemmin.
1888 1890 syntyneisiin tiedän. eli isoisä ja isoäiti.
Isäni ja äitini ovat kuolleet, enkä älynnyt heidän eläessään kysellä tarpeeksi. Isäni veli on tehnyt sukututkimusta, mutta sieltä paljastui jotain jota ei voi kertoa kenellekään, joten sitä tietoa ei heru jos en itse tee sukututkimusta. Tekisi mieli selvitellä enemmänkin, koska suku ei sitten ollutkaan niin "hieno" kuin on annettu ymmärtää. Sitten kun on aikaa aion paneutua sukututkimukseen, sillä se kiinnostaa todella. Viime kesänä keskisuomessa isoäitini haudalla tajusin, että viereinen erittäin vanha hautakivi haluaa kertoa minulle jotain. Siinä lepääkin isoäitini äiti ja hänen vanhempansa. Olen lähettänyt pyynnön sikäläiseen seurakuntaan sukututkimuksesta ja odotan innolla tietoja.
Teini-ikäinen tyttäreni teki jotain koulutehtäväänsä ja kysyi saako hän katsoa ikivanhaa bibliaa (raamattua) joka on meille tullut isoäitini isän kuoltua. Sieltä tytär löysi vanhojen sukulaisten nimiä ja syntymäaikoja. Jotenkin nyt, kun olen ilman äitiä ja muita sukulaisia, haluan saada tietoja edesmenneistä. Harmittaa, että ei tullut selvitettyä silloin, kun vielä olisi ollut joku jolta kysyä. Kyselkää ihmiset kaikkea mahdollista niin kauan kun on vielä elossaolevia sukulaisia, koska joskus tulee se vaihe kun alatte pohtia sukujuurianne. Silloin se saattaa olla vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa ja jopa mahdotontakin kadonneiden kirkonkirjojen vuoksi.
Monesti sanotaan, ettei tullut aikanaan kyselleeksi vanhemmilta menneistä ajoista.
Miksipä emme itse kirjoittaisi muistiin mitä tiedämme ja muistamme omista vanhemmistamme ja omasta elämänkaarestamme.
Lyhyesti vuosikymmen kerrallaan, koulut, asunnot, työpaikat, perheet, miten elämä elettiin.
Lyhyesti mutta tosiasioihin nojaten. Kirjeet, valokuvat ja muut dokumentit talteen kansioihin.
Kun joku sitten kiinnostuu, on alku sukututkimukselle valmis.
Perunkirjoihin pitää liittää sukuselvitykset, joten niissähän on tiedot vainajasta ja lähiomaisista. Löytyykö niitä piironginlaatikosta?
Hyvä pointti ! Ei tule heti ajatelleeksi, että joskus tämäkin hetki on historiaa. Eli kannattaa todellakin kirjata muistiin kaikki mitä nyt tällä hetkellä elämme, joku on siitä jossain vaiheessa iki iloinen. Sukututkimus on aikaa vievää hommaa ja kaikki tiedot ovat tärkeitä, siis kirjoita päiväkirjaa kaikesta tapahtuneesta, se on sukututkijalle AARRE.
Tiedän sukua isovanhempiin asti, heidän vanhemmistaan en tiedä mitään.
Itse en ole lainkaan sukurakas, suurin osa saisi minun puolestani painua hornan tuuttiin.
Sukututkija on siinä onnellisessa asemassa, että hänen tutkittavanaan olevat sukupolvet ovat jo "hornan tuutissa", jolleivat ole sitten ylevämmissä atmosfääreissä. Kirkonkirjoja tutkimallahan heihin tutustuu. Lähisuku saattaa olla hankala ja hapan, mutta edelliset polvet alistuvat mukisematta tutkittavaksi.
Edellisistä sukupolvista saattaa löytyä todella mielenkiintoisia esi-isiä.
on joka kesäksi, minun äitini suku oli viime kesänä ja isäni suku-kokoontuminen on ensi kesänä, siis joka toinen vuosi tavataan.
On todella mielenkiintoista nyt jo iäkkäämpänä 50 joutaa miettimään ja setvimään menneitä aikoja ja sen myötä omia juuriaan, olen tutustunut uudelleen serkkuihin, jotka ovat hajaantuneet ympäri maailmaa, nyt ystävyys on uusiutunut ja pidetään yhteyttäkin tiiviimmin.
Minulle suku on todella rakas!
Aina uutta tietoa on tullut vuosien myötä, kun on tutkittu sukua jo aika pitkälle menneeseen, monenlaisia tunteita purkaantuu, kun miettii miten silloin elettiin esim. sodan aikaan ja ennen sitäkin...