Ei hedelmiä kasva tässä maailmassa

ei hedelmiä kasva
tässä maailmassa,
sanoi hän

helähtäen ikkunalla

ja
kaiken keskellä,
puhuessaan nuo kirjoittavat kädet silmillään
kämmentensä läpi,
aurinko putosi hänen olkapäilleen



katsoessani oikein tarkkaan
minusta näyttää
että kämmenten läpikin
ylhäältä tuleva valo sädehtii
poskillasi

mahdollisuutena huomiseen

mahdollisuutena hedelmänkantoon

ei hedelmiä kasva
tässä maailmassa,
sanoit

ei, eikä paista aurinko

yksin olemme täällä, yksin synnymme ja kuolemme
loputtomassa yksinäisyydessä
tyhjää täynnä olevassa
äärettömän typerryttävässä ja tympeässä maailmassa



hoo!



kaiken tämän keskellä
katsahdin hänen sumussa lipuvia kasvojaan
ruudun läpi

ja usko tai älä,
aurinko kultasi hänen otsansa

meri aaltoili
aaltoili ja läikkyi
vihlovissa uurteissa

kävellessäni ikkunan ohi
kuulin laulun

ja vaikka minun on ollut vaikea
niin vaikea uskoa hedelmänkantamiseen
tässä maailmassa

en voinut enkä voi sulkea korviani laululta

laululta joka tuottaa hedelmää



ja jos se on kantanut hedelmää
minun loppuunkuluneessa ruumiissani
yhä uudelleen nostaen väsyneen laivani aalloille

eikö se kantaisi hedelmää jokaisessa

jokaisessa joka elää

sillä ainoastaan se joka elää
voi epäillä elämäänsä

ja tuska
maailman hedelmättömyydestä
on ehdoton edellytys hedelmänkantamiselle



jostain syystä
tätä laulua ei voi löytää
kivutta

jostain syystä meren kuohuja ei voi tuntea
ilman pohjalautojen natinaa



pystypäiset, korskeat laivat ovat toisaalla,
ne jotka eivät itke
yksinäisyyttä, eivät hedelmättömyyttä
eivätkä osaa kysyä suuntaa

tai ehkä

ehkä sittenkin

jokainen osaa,
ja kun katson tarkasti

huomaan etten voi sulkea ketään ulkopuolelle



mahdollisuus kuuluu jokaiselle,
niillekin jotka loukkaavat ja satuttavat

ja hyväksyessäni tämän

huomaan hedelmien ilmestyvän oksilleni