Näin perjantai-iltana eksyin tänne Suomi24:n sivustolle. Joo ja heti yksinäisyys palstalle. Olen 28 v mies ja kas kummaa taas täällä 4 seinän sisällä. Olen varmasti poikkeustapaus tässä maassa kun en juo alkoholia, enkä polta, takana on urheilullinen nuoruus.
Elämä muuttui kuitenkin muutamassa vuodessa, olin aiemmin parisuhteessa ja ensimmäisessä sellaisessa. Olin ihan onnellinenkin tai ainakin en odottanut mitään parempaa. No sitten tuli näitä elämän koetinkiviä ja vakaviakin sellaisia. Kyllä sitä mentiin kölin alta ja kunnolla. Tämä ei tarkoita, että olisin tehnyt mitään mitä tyypillinen suomalainen mies.
Vaimo oli muutaman vuoden nuorempi, kaunis, maalaistyttö johon minä liian kiltti kaupungissa kasvanut poika meni ihastumaan, liiankin syvästi.
9 vuotta meni, joista 5 saman katon alla. Ja jotenkin sitä tuli sitten kai elettyä vaan toista varten kunnes en enää jaksanut. Mutta minä en ollut se, joka lopun halusi, ei toki.
Olin kuulemma liian hiljainen, liian yksinäinen ja minulla oli liian vähän kavereita. En puhunut tunteista ja en osallistunut mihinkään. Joo kyllä, tottahan se oli.
Vaimo ei nähnyt minua tulevien lapsensa isänä hän halusi kaikkea ”heti”. Minä ikään kuin ajauduin katsomaan elämän oravanpyörää sivusta. En enää elänyt siinä mukana. Kovasti yritin, mutta en kyennyt pysymään tahdissa. Kenkää tuli ja syvälle masennuksen suohon upposin.
Nyt sitten pitkän toipumisen jälkeen olen koonnut itseäni tuosta suosta vaikka olen tunnollisena ihmisenä ottanut paljon itseeni ”vioistani”.
Toki kaipaan kaikkea parisuhteen hyviä puolia ja saatan olla valmis joskus sellaiseen mutta en vaan oikein tahdo mieltää sitä ajastusta että tästä maasta löytyisi enää kumppania, joka olisi tällainen hömppä erakkoluonne. En tiedä onko se pakollinen ominaisuus mutta eipä ole kävellyt vielä vastaakaan, kai.
Kummallista on tosiaan se, että tällaisena ihmisenä todella passivoituu ja katoaa yhteiskunnan syövereihin. Minua etoo katsoa tuota pintaliitoa, esilläolotyrkkyä menoa, jossa ei pahemmin välitetä mistään.
Minulla on tapana ajatella asiat syvällisesti, perusteellisesti mutta nekin tahtovat vain omassa pääkopassa pyöriä kun ei ole ketään kuuntelemassa enkä oikein sohvallekaan halua jutella. No joo, uskon, että täydellistä elämään ei ole, enkä saa edes unelmasellaista mutta pyrin olemaan jokseenkin tyytyväinen tähänkin. Jostain sitä voimaa kumpuaa näin synkkinäkin ja pimeinä iltoina, ainakin joku hetki.
Onko tässä maailmassa ihmisiä, jotka todella elävät omilla arvoillaan ja sellaisella konservatiivisella tavalla, vailla nykyajan hekumeniaa?
Minä yritän sitä, vaikka olisinkin tässä ainoa, en aio sen haitata, uskon parempaan huomiseen, omalla erikoisella tavallani.

Vastaukset 4
Vanhimmat
:) Meitä on varmasti paljonkin.Mutta niinkuin tiedät ei me kokoonnuta suurina massoina toisiimme tutustumaan. Ainakin mun ajatukset puit sanoiks hyvinkin tarkkaan.
Mä olen ihan samanlainen, mutta en ole koskaan ollut pitkässä suhteessa. Muutamassa lyhyemmässä. Yksi oli myös sellainen erakkoluonne, mutta se ei toiminut, ei sitten millään. En siis ole kokenut samanlaista menetystä kuin sinä...
Mä en myöskään ymmärrä tätä maailmaa. Meidän kaltaisilla ihmisillä on tosi vaikeaa täällä kun pitäisi olla sitä ja pitäisi olla tätä, mutta kun ei ole. Yhteiskunta on tehty ns. taviksille joihin meidän vähemmistöjen on vain pakko sopeutua. Pakko sopeutua, koska vaihtoehtoa ei ole. Tulee mieleen Aldous Huxleyn kirja Uljas Uusi Maailma. Se kiteyttää tämän yksinäisyyden tunteen. Kun tuntuu ettei kuulu tänne ja ihmiset ympärillä siltä kuin he olisivat aivan hukassa. Vai olenko itse hukassa ja mielisairas? En tiedä muista, mutta minusta tuntuu kuin yhteiskunta lähinnä kahlitsee yksilön eikä vapauta, kuten länsimaissa niin voimakkaasti tunnutaan ajattelevan...
Voimia sulle joka tapauksessa. Kyllä tässä pärjätään positiivisella asenteella vaikka vituttaakin välillä...
mitä tulee tapahtumaan
seuraavana hetkenä, seuraavana päivänä,
en voi muuttaa sitä pelkäämällä.
Odotan sitä täydellisellä sielunrauhalla
mielessäni kuin meren tyyneys.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8326501/40904378
http://www.youtube.com/watch?v=WISceNk8J6o
Et todellakaan ole ainoa. Ongelmana tässä vaan on se että kukaan ei halua meistä paljastaa omaa heikkouttaa ulkopuolisille..siis sitä että tykätääntehdä omia asioitamme ja elää elämäämme omien arvojemme mukaisesti. Minäkin olen ulkopuolinen kun en ole sellainen aivoton kuminukke, kävelevä barbi, pintaliitäjä...ällöttäää vaan kaikki sellainen.