Koska tämä palsta on täynnä itsesääliä, kerron oman tarinani: minun sosiaalinen elämä on parantunut monen vuoden täydellisestä yksinäisyydestä paljon paremmaksi -- aika nopeasti jopa. Viikonloppuina minulla on jopa tekemistä eikä arkenakaan ole enää tylsää. Tilanne ei siis juuri voisi olla parempi :)
Ei kannata siis vaipua itsesääliin, kyllä elämä voi muuttua :)
Ei kannata siis vaipua itsesääliin, kyllä elämä voi muuttua :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hienoa kuulla vaihteeksi hyviäkin uutisia! Saanko kysyä, mistä koet muutoksen parempaan johtuneen?
Pakko sanoa: Onneksi olkoon!
Minuakin kiinnostaisi, miten olet yksinäisyyden kirouksesta päässyt eroon? Oletko yhtäkkiä vain löytänyt sisäisen seuramiehen/-naisen taitosi vai onko joku uusi ihmissuhde saanut elämäsi muuttumaan? :)
Hienoa kun olet löytänyt poikaystävän! Rakastuminen saa ihmisen niin valoisaksi :).
Täytyy todeta, että minunkin elämäni on muuttunut melkoisesti. Olen saanut kuulua hetken verran työyhteisöön, eli siellä on sosiaalista kanssakäymistä hieman liiaksikin (nautin nytkin tästä omasta rauhasta).
Yksin jäämistäni voin nyt kompensoida hankkimalla kodin täydeltä elektroniikkaa. Ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi Yamaha-keyboardin :). Ei, en minä ole onnellinen. Masennustesteistä ropisee pisteitä, eikä minulla oikeasti ole ketään lähellä. Pääasia että on työtä, voi väsyttää itsensä ja hankkia kaikenlaista kivaa (mitä on aina haaveillut ja nyt ne voi toteuttaa).
Psykiatriassa ei olla kiinnostuneita ihmisten kyvystä muodostaa ihmissuhteita. Psykiatriassa ollaan vain kiinnostuneita ihmisen työkyvystä. Apua voi saada vasta sitten, jos ei kykene ansiotyöhön. Freud oli väärässä kun väitti, että ihminen on terve kun kykenee tekemään työtä ja rakastamaan. Nykyään työkyvyllä mitataan ihmisen terveydentilaa. Pääasia että pystyy elättämään itsensä ja maksamaan veroja. Ihmissuhdetaidoilla ei ole painoarvoa psykiatriassa.
Ei pysty parantamaan, tämä on minun mielipide. Psykiatriakaan ei pysty kuin pintaa hoivaamaan, oireita lieventämään, puuduttamaan.
Myös minulla työ toi sisältöa elämään, sosiaalisia tilanteita väkisin. Sitten jaksaa paremmin yksinäisyyttäkin, jopa nauttii siitä välillä. Osa-aika työ ei tuloissa paljoa näy, mutta vähän kuitenkin. Olen jotain saanut hankittua minäkin, mutta mikään tavara ei paranna sisintä, missä se vika on, ei sitä paranna toinen ihminenkään, oireita voi lieventää, mutta ei parantaa.