Olen ollut jo noin 4 kuukautta ihastunut erääseen jätkään joka on samassa koulussa ja se tympii minua sillä tiedän että juttu ei tule etenemään mihinkään suuntaan. Tuhlaan aivan liikaa energiaani hänen miettimiseensä ja älyttömiin kuvitelmiin jotka eivät kuitenkaan tule toteutumaan. Lisäksi toivon joka päivä näkeväni hänestä edes vilauksen koulussa, ja mikäli näin ei käy, tunnen suunnatonta pettymystä.
Koko jutussa ärsyttää lähinnä se että olen ihastunut vain tämän tyypin ulkonäköön, sillä hänen luonteestaan en tiedä juuri mitään. Rakastan hänen pukeutumistyyliään ja hänen kasvojaan, joissa on jotain todella kaunista ja siroa. Muutenkin hän on todella 'kaunis' ollakseen mies, ja joidenkin mielestä hän voisi olla jopa liian naismainen. Mutta minä en saa katsettani irti hänestä vaikka haluaisinkin, ja haluaisin niin kovasti uskotella itselleni että hänkin tuntee jotain vetoa minuun, haluaisin että hän katsoisi minua samalla tavalla kuin minä katson häntä. Kuitenkin olen aika varma että en ole yhtään hänen tyyppisensä nainen, hän kaipaa varmasti jotain sellaista tyylikästä kaunotarta jollainen en satu olemaan. Meillä oli kyllä jossain vaiheessa jonkinlaista silmäpeliä, mutta sittemmin hän alkoi välttelemään katsettani ja nykyään hän ei tunnu välittävän ollenkaan. Koko juttu on kuitenkin todella ristiriitainen sillä aina kun olen jo menettänyt toivoni ja päätän lopettaa hänen ajattelemisensa, tapahtuukin jotain sellaista joka saa minut uskomaan että ehkä hän sittenkin ajattelee minua.
Miksi en sitten vain menisi ja puhuisi hänelle, kun tilaisuuksia on kuitenkin ollut? Ehkä siksi koska en tiedä mitä sitten tapahtuisi jos tutustuisimme paremmin. Tunnen suurta vetoa häntä kohtaan, mutta en kuitenkaan haluaisi ruveta seurustelemaan hänen kanssaan koska luulen että olemme aika erilaisia ihmisiä. Haluaisin siis jotain pientä säätöä hänen kanssaan, mutta toisaalta tuntuu että sellaisesta saisi vain kyseenalaisen maineen jos (ja kun) se selviäisi muille. Niinpä minun siis kai pitää odottaa siihen saakka kunnes hän lähtee pois koulusta ja unohtaa hänet sitten kokonaan, mikä on varmasti helpompaa kun hän on poissa silmistä.
Koko jutussa ärsyttää lähinnä se että olen ihastunut vain tämän tyypin ulkonäköön, sillä hänen luonteestaan en tiedä juuri mitään. Rakastan hänen pukeutumistyyliään ja hänen kasvojaan, joissa on jotain todella kaunista ja siroa. Muutenkin hän on todella 'kaunis' ollakseen mies, ja joidenkin mielestä hän voisi olla jopa liian naismainen. Mutta minä en saa katsettani irti hänestä vaikka haluaisinkin, ja haluaisin niin kovasti uskotella itselleni että hänkin tuntee jotain vetoa minuun, haluaisin että hän katsoisi minua samalla tavalla kuin minä katson häntä. Kuitenkin olen aika varma että en ole yhtään hänen tyyppisensä nainen, hän kaipaa varmasti jotain sellaista tyylikästä kaunotarta jollainen en satu olemaan. Meillä oli kyllä jossain vaiheessa jonkinlaista silmäpeliä, mutta sittemmin hän alkoi välttelemään katsettani ja nykyään hän ei tunnu välittävän ollenkaan. Koko juttu on kuitenkin todella ristiriitainen sillä aina kun olen jo menettänyt toivoni ja päätän lopettaa hänen ajattelemisensa, tapahtuukin jotain sellaista joka saa minut uskomaan että ehkä hän sittenkin ajattelee minua.
Miksi en sitten vain menisi ja puhuisi hänelle, kun tilaisuuksia on kuitenkin ollut? Ehkä siksi koska en tiedä mitä sitten tapahtuisi jos tutustuisimme paremmin. Tunnen suurta vetoa häntä kohtaan, mutta en kuitenkaan haluaisi ruveta seurustelemaan hänen kanssaan koska luulen että olemme aika erilaisia ihmisiä. Haluaisin siis jotain pientä säätöä hänen kanssaan, mutta toisaalta tuntuu että sellaisesta saisi vain kyseenalaisen maineen jos (ja kun) se selviäisi muille. Niinpä minun siis kai pitää odottaa siihen saakka kunnes hän lähtee pois koulusta ja unohtaa hänet sitten kokonaan, mikä on varmasti helpompaa kun hän on poissa silmistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoitusasustasi päätellen opiskelet lukiossa, jotenka alkoi hieman kismittämään, että et ilmeisesti ollutkaan se, jota olen kuvitellut ja todennäköisesti luullut? että hänkin ajattelee minua. Voi että, kun on hankalaa tämä ihastuminen. Itse olen alusta alkaen katsellut sitä tyttöä ja en edes tunne häntä, enkä ole jutellut mitään sen kanssa, mutta hänkin tuntui katselevan minua.(oli silmäpeliä) Mutta nyt hän on alkanut katsomaan minua ns. "nenänvartta pitkin" ja ei ole huomaavinaan kun katson ja välillä taas hymyilee ja katsoo mukavasti, olen menettänyt toivoni, johtunee lievähköstä aknesta?
Itse opiskelen ammattikoulussa. Eikä ihastukseni pukeudu oikeastaan muodikkaasti, enemänkin rennosti!
En halua unohtaa häntä, en vain pysty, koska alusta alkaen vaistosin, että siinä tytössä on jotain ja vaikutti siltä, että hänelläkin olisi minua kohtaan jotain.
Mitä sitä tekis? Hän opiskelee samaa alaa, kun minä, mutta vain eri luokalla ja heillä on harvoin tunteja meidän käytävän luokissa. Istuu samalla penkillä yksin ja kuuntelee musiikkia kuulokkeet korvilla, nolaan itseni jos menen juttelemaan. Oon muutenki punaisena ku paloauto, jos hän tulee yllättäen vastaan ja hävettää niin sairaana. Ja btw, pukeudun omanlaisesti, mutta muodikkaasti. jännä sattuma kyllä :D
En kyllä uskalla miettiä sitä, että minulle sattuisi niin hyvin, että joku olisi ihastunut minuun. Pettymys olisi liian suuri :( Romaani kirjoitusvirheet toivottavasti suotte anteeksi, koska kello on 2:30, eli nukkumaan! Toivottavasti sinulla asiat menee parhain päin! :) Anteeksi vielä, että purin omat ongelmani tähän, mutta oli vain niin samantyyppinen tapaus :D
joo, lukiossa minä tosiaan opiskelen eli en sovi tuohon sun kuvaukseesi. mutta samanikäisiä kuitenkin ollaan :D kuulostaa vähän siltä että tuo sinun katselemasi tyttö on aika ujo, jos kerran paljon näyttää viihtyvän yksin ja musaa kuunnellen, ehkä hän haluaa antaa itsestään välinpitämättömän kuvan koska ei uskalla oikein ottaa kontaktia muihin. ja tuo nenänvartta pitkin katsominen ja vähän ylimielinen olemus voi myös johtua silkasta huonosta itsetunnosta, ei niinkään siitä että hän pitäisi itseään muita parempana. useinhan juuri sellaiset ylpeän oloiset ihmiset ovat oikeasti todella ujoja ja epävarmoja, mutta yrittävät peitellä sitä käyttäytymällä liioitellun viileästi ja välttelemällä katsetta itsellänikin on tämä ongelma, ja se on todella inhottavaa. pitää vain toivoa että jossain vaiheessa pystyisi muuttumaan itsevarmemmaksi ja avoimemmaksi.
Tuttua tuttua. Minulla asetelmat ovat käänteiset mutta muuten samanlaiset. Joka ikinen minuutti ja sekunti tämä tyttö on mielessäni ja näin on ollut about 4kk myös. Nyt tätä tyttöä en ole nähnyt moneen viikkoon ja minua pelottaa että hän on kenties lopettanut koulun tai muuttanut pois.
Vain nimen ja sähköpostiosoitteen tiedän, thats it.
Muistan aina hänen istuneen koulun penkillä yksin kuunnellen musiikkia tai räpläten kännykkää. Monta kertaa minun teki mieli istua viereen siihen penkille ja sanoa jotain, mutta aina pelko vei voiton ja vain kävelin ohitse katsoen syvästi niihin suloisiin enkelinsilmiin. Lähestyminen olisi varmasti helpompaa jos näkisin hänet vaikka jossain muualla. Kaupassa, lenkillä ihan missä vain.
Vaikutelman perusteella hän on jokseenkin yksinäinen ja surullisen näköinen. Tiedän omalta kokemukselta miltä se tuntuu kun ei ole koulussa ketään kenelle puhua tai ketään kenen luokse mennä.
Meillä oli jotain yhteisiä tunteja mutta hän ei syystä tai toisesta niille ilmestynyt, en minäkään sitten lopulta.
Nyt varmaan uskaltaisin tehdä jonkinlaisen aloitteen, mutta kuten sanottu en tätä tyttöä ole nähnyt viikkoihin eikä lähitulevaisuus näytä lupaavalta.
Ikävä sua... :(
"Meillä oli kyllä jossain vaiheessa jonkinlaista silmäpeliä, mutta sittemmin hän alkoi välttelemään katsettani ja nykyään hän ei tunnu välittävän ollenkaan."
Näille löytyy yleensä syy.
"Miksi en sitten vain menisi ja puhuisi hänelle, kun tilaisuuksia on kuitenkin ollut? Ehkä siksi koska en tiedä mitä sitten tapahtuisi jos tutustuisimme paremmin."
Taidat vain olla jäänyt koukkuun ihastumisen tunteeseen, mikä ei ole kovin järkevää. Tai sitten voit pelätä epävarmaa tulevaisuutta, tai ehkä olet kätkenyt uskalluksen puutteesi siihen että uskottelet itsellesi että ei teistä mitään voi tulla.
Viimeiseen kappaleeseen täytyy sanoa että suomalaiset ottaa ihan liian tosissaan tällaiset jutut. Pientä säätöä sen pitääkin olla, ja muut voivat haistaa pitkän paskan. Jos siitä ei mitään tule, so what. Mut tää on ihan oikeasti sun elämäsi, ei heidän.
Ajattelet hirveän pintapuolisesti. Ei kaikki miehet kaipaa mitään kaunottaria, vaan esim. ei pinnallisia, omana itsenään olevia, kilttejäkin naisia. On kuitenkin tärkeää huolehtia itsestään, se tekee jo paljon ulkonäköön. Kuitenkin useimmille sisin on se mikä merkitsee, vähintään pitkällä aikavälillä.
Loppupeleissä voin kokemuksella kertoa että sellaisia tyyppejä, joilla on iso vetovoima mistä puhuit, (ns. kemia) ei tule elämässä hirveän montaa vastaan. Luonto on katsos järkkäillyt hommat meidän puolesta.
Taidat olla aika tyhmä jos sinulla on käsissä mies joka on ulkonäöltä mielestäsi loistava ja vielä rakastat hänen kasvojaan. Ajattele jos rakastaisit vielä hänen sisintään, ja päinvastoin. Masennu vasta sitten kun saat pakit. Mikä ihme vaivaa :)
tiedän varsin hyvin että olen helvetin tyhmä, enhän minä muuten tulisi tänne kirjoittelemaan mokomasta asiasta, vaan olisin unohtanut hänet aikapäiviä sitten ja keskittynyt johonkin tärkeämpään :D tuntuu että hän on aivan liian korkealla minun tasooni nähden, ja hän ei varmasti pidä sellaisista epävarmoista tyypeistä kuin minä. tiedän vielä senkin että en ole taatusti ainoa joka on jollain tavoin iskenyt silmänsä häneen, joten mahdollisuuteni hänen valloittamisekseen on lähes olemattomat.
olen kyllä miettinyt että jossain muussa ympäristössä kuin koulussa olisi ehkä helpompaa yrittää tutustua häneen, mutta en ole oikeastaan koskaan törmännyt häneen koulun ulkopuolella (paitsi kerran, jolloin tapahtui asia mistä tämä ihastukseni sai alkunsa), enkä tiedä missä hän viettää vapaa-aikaansa. ystävieni mielestä tämä jätkä on kyllä jotenkin epäilyttävä ja he ovat sitä mieltä että minun kannattaisi pysyä hänestä kaukana, mutta en ole vielä tähän mennessä pystynyt unohtamaan häntä. on varsin turhaa jäädä vatvomaan tälläistä asiaa, kun on itse kyvytön tekemään mitään asian hyväksi, mutta minkäs sille voi. mikäli en muualla kuin koulussa tule häntä näkemään niin en kyllä uskalla mennä hänelle mitään ehdottelemaan.
Vastaan tähän koska kuulostaa tutulta verrattuna omaan tilanteeseen. Olen lukiolainen 18v poika ja jo melko kauan eräs vuotta nuorempi tyttö on pistänyt jotenkin kiinnostavana tapauksena silmään, viime viikkoina enemmissä määrin, koska olen jopa ollut joillain samoilla tunneilla hänen kanssaan. Näen häntä aika harvoin, ikäerosta johtuen on harvinaista jos osuu samalle kurssille. Yleensä ehkä näkee kerran päivässä vilaukselta ruokalassa tai käytävillä.
Muutaman kerran olen havainnut, että hän varta vasten kääntää katsetta suuntaani ja katsoo jonkin aikaa. Voi olla tietysti, että olen tulkinnut näitä katseita totaalisen väärin, mutta nämä katseet ovat saaneet luonnollisesti minut ajattelemaan olisiko hänkin kiinnostunut minusta. Pyrin automaattisesti peittelemään kiinnostustani enkä viitsi kovin usein tai huomiotaherättävästi vilkuilla häntä. Joskus harvemmin toki pyrin tahallaan vilkuilemaan niin, että "jäisin kiinni" ja asiat ehkä voisivat edistyä johonkin suuntaan. Pyrin kuitenkin olemaan melko hienovarainen ja säästeleväinen näissä katseissani koska pahimmassa tapauksessa hän on vain ahdistunut niistä ja ei ole kiinnostunut minusta.
En käytännössä tunne häntä ollenkaan, sama tilanne kun avausviestin lähettäjällä, että ulkoinen olemus on jotenkin persoonallinen ja kiinnostava. Koulun ulkopuolella olen tainnut nähdä hänet peräti kerran vilaukselta, pelkään vähän että tilaisuus tutustua menee sillä samalla hetkellä kun jätän lukion. Juttelemaan on vaikea mennä yhtäkkiä ihmiselle jota ei tunne ja jonka tunteista ei kuitenkaan lopulta voi varmasti sanoa mitään. Pitäisi saada jotain varmempia vihjeitä hänen kiinnostuksestaan.
Eli aika samanlaista voivottelua mitä nämä palstat taitavat olla jo tuhansia viestejä pullollaan :), ei oo helppoja asioita.