POLIISIYLITARKASTAJA JOUNI VÄLKIN TURHA

ITSEMURHA
Perjantain iltalehti kirjoitti varoittavaa tekstiä talousvaikeuksiin ajautuneista venäläispoliiseista.
Eurooppalaiset kartellit ovat jo palkanneet sankoin joukoin heitä riveihinsä.
Myös lukuisat suomalaiset konkurssiyrittäjät ovat palkanneet heidät.
Haistoivat tilaisuutensa jo 8 vuotta sitten.

TAPAUS JUKARAISTA/VÄLKKIÄ EI USKALLETA KOSKAAN SELVITTÄÄ.

Meillä on toki hyvät suhteet ainoastaan Italian järjestätyneeseen rikollisuuteen, kuten Camorraan sekä venäjän poliisijärjestelmään.
Me kuulumme kokonaan toiseen kastiin kun suomalaisen järjestätyneen rikollisuuden edustajat. Emme huoli heitä.
Meidän palkkalistoilla on myös hyvin korkeassa asemassa olevia suomalaisia poliisiviranomaisia. Koskaan ette saa tietää keitä he ovat.

Olemme -90/2000 luvulla yrityksemme konkurseista käärineitä miljonäärejä. Suomessa on noin 100 kunta yrittäjä perhettä jotka tajusivat viedä omaisuutensa suojaan ennen "järjestettyä"konkurrssia. Valitettavasta kaikki yrittäjät eivät tätä aikoinaan hoksanneet.
Meillä on miljonaa varat venäläisissä pankeissa. Maksamme rahojen suojelusta venäjän poliiseille ja pankkitoimihenkilöille sekä venäjän viranomaisille.
Suomalaisilla viranomaisilla ei ole asiaa venäläispankkeihin. Ovat muutaman kerran yrittäneet mutta kynsille on tullut ja railakkaasti. JATULEE JATKOSSAKIN.

Tiedoksi muuten:
Venäjän rikkaimpiin miehiin kuuluva Roman Abramovichin rakennutta itselleen yli 800 miljoonaa euroa maksavaa luksusjahti. Kyllä luitte oikein.
Alus tulee oleman maailman kallein yksityisomistuksessa oleva jahti. Sitä emme vielä tiedä käyttääkö hän noin mahtavaa jahtia kaupalliseen tarkoitukseen vai perheen yksityismenoihin.
231171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olet jaksanut jauhaa tuota soopaa jo toista vuotta.

Äänestä
  • lähes kolme vuotta. Anteeksi vaan, mutta oikaistaan.
    Hiukan oikaisua. Eikä sitä pystytty viemään loppun, koska tapaus olisi paljastanut useiden poliisijohtajien osallisuuden korruptioon.

    Äänestä

  • hiukan oikaisua kirjoitti:

    lähes kolme vuotta. Anteeksi vaan, mutta oikaistaan.
    Hiukan oikaisua. Eikä sitä pystytty viemään loppun, koska tapaus olisi paljastanut useiden poliisijohtajien osallisuuden korruptioon.

    ihmetellä täytyy

    3,5 vuoden ajan. Jukaraisen ongelmat alkoivat huumepoliisien ilminannon seurauksena.

    Äänestä

Maanantaina Moskovssa tutkintavankeudessa kuolleen asianajajan Sergei Magnitskin 37, virkaveljet syyttävät Magnitskin salamurhasta sisäministeriön virkamiehiä.
Helsingin Sanomat lauantai 21. Marraskuuta.B-osaston sivulla 7.

Artikkeli on lähes kolmasosa sivusta.
Kuuluisat asianajajat syyttävät kuolemasta sisäministeriön poliisiosaston virkamiehiä.
Magnitski ei kuollut saatumalta. Hän kuoli, sillä korruptoituneen sisäministeriön viranomaiset tappoivat hänet. Venäjälläpitkään työskennellyt asianajaja Jamison Firestone kirjoitti perjantain The Moscow Times-lehdessä julkaistussa artikkelissä.
Magnitskin kuolema on ollut suuri uutinen Venäjällä ja siihen on kiinnitetty paljon huomiota myös Yhdysvalloissa.
The Wall Street Journal kutsui pääkirjoituksessaan kuolemaa valtion hyväksymäksi salamurhaksi.

Sergei Magnitski oli aiemmin todistanut sisäministeriön poliisiosaston viranomaisia vastaan laajassa yli, 5 miljardin dollarin rahanpesujutussa.
Venäläisten luottamus sekä poliisiin että oikeuslaitokseen on vähäinen.

Euroopppalaiset kartellit ovat jo kymmenenvuoden ajan käyttäneet venäjän pahoin korruptoitunutta poliisihallintoa hyväkseen.

Äänestä
  • Italia.
    Siltä näyttää.

    Äänestä

  • Italiaanot kirjoitti:

    Italia.
    Siltä näyttää.

    tutkia oman maan sisäisiä ongelmia. Tämänpäivän iltalehti tietää kertoa eduskuntakerhon rahojen varastelusta.
    Ensiksi summa oli 100.000 euroa ja sitten summa nousi 135.000 euroon ja nyt lehdet tietävät kertoa että summa saattaa olla moninkertainen.
    Tämä on katstroffi.

    Äänestä

  • sitten Venäjällä lujittamassa suhdetta, jonka avulla maiden väliset talousrikolliset saataisiin kiinni.
    Hei, herätys.
    Tällä sopimuksella todellisuudessa pyyhitään takapuolta. Niillä ei ole mitään merkitystä. Venäjällä monet duuman jäset olivat nauraneet partaansa Holmlundin vierailun jälkeen.

    "Sergei Magnitski oli aiemmin todistanut sisäministeriön poliisiosaston viranomaisia vastaan laajassa yli, 5 miljardin dollarin rahanpesujutussa. Useita korkea-arvoisia sisäministeriön virkamiehiä on sotkeentunut miljardien rahanpesuun. Rahat ovat peräisin kokaiinistä sekä Venäjän valtion omaisuuden varastamisesta.
    Venäläisten luottamus sekä poliisiin että oikeuslaitokseen on vähäinen."

    Äänestä

  • Venäjän sisäministeriön virkamiehet mukana laajassa rahanpesuvyyhdissä.

    Äänestä

  • Italiaanot kirjoitti:

    Italia.
    Siltä näyttää.

    Poliisiylitarkastaja Jouni Välkin itsemurhaa ja niihin johtavia syitä salattiin viimeiseen asti Etelä-Savossa. Poliisiylijohtaja kävi Mikkelin kriisikokouksessa selvittämässä asioita reilu vuosi sitten.

    Perjantain iltalehti kirjoitti varoittavaa tekstiä talousvaikeuksiin ajautuneista venäläispoliiseista.
    Eurooppalaiset kartellit ovat jo palkanneet sankoin joukoin heitä riveihinsä.
    Myös lukuisat suomalaiset konkurssiyrittäjät ovat palkanneet heidät.
    Haistoivat tilaisuutensa jo 8 vuotta sitten.

    TAPAUS JUKARAISTA/VÄLKKIÄ EI USKALLETA KOSKAAN SELVITTÄÄ.

    Meillä on toki hyvät suhteet ainoastaan Italian järjestätyneeseen rikollisuuteen, kuten Camorraan sekä venäjän poliisijärjestelmään.
    Me kuulumme kokonaan toiseen kastiin kun suomalaisen järjestätyneen rikollisuuden edustajat. Emme huoli heitä.
    Meidän palkkalistoilla on myös hyvin korkeassa asemassa olevia suomalaisia poliisiviranomaisia. Koskaan ette saa tietää keitä he ovat.

    Olemme -90/2000 luvulla yrityksemme konkurseista käärineitä miljonäärejä. Suomessa on noin 100 kunta yrittäjä perhettä jotka tajusivat viedä omaisuutensa suojaan ennen "järjestettyä"konkurrssia. Valitettavasta kaikki yrittäjät eivät tätä aikoinaan hoksanneet.
    Meillä on miljonaa varat venäläisissä pankeissa. Maksamme rahojen suojelusta venäjän poliiseille ja pankkitoimihenkilöille sekä venäjän viranomaisille.
    Suomalaisilla viranomaisilla ei ole asiaa venäläispankkeihin. Ovat muutaman kerran yrittäneet mutta kynsille on tullut ja railakkaasti. JATULEE JATKOSSAKIN.

    Tiedoksi muuten:
    Venäjän rikkaimpiin miehiin kuuluva Roman Abramovichin rakennutta itselleen yli 800 miljoonaa euroa maksavaa luksusjahti. Kyllä luitte oikein.
    Alus tulee oleman maailman kallein yksityisomistuksessa oleva jahti. Sitä emme vielä tiedä käyttääkö hän noin mahtavaa jahtia kaupalliseen tarkoitukseen vai perheen yksityismenoihin.

    Äänestä

  • kovin valoisalta.

    Äänestä

  • Italiaanot kirjoitti:

    Italia.
    Siltä näyttää.

    Suomi ihan samassa veneessä on.

    Äänestä

on sisällä sen verta hyvät eläke-edut ei uskalla tehdä virhettä tapaus Jukaraisen kohdalla suuntaan ei toiseen. Jos hän joutuisi salamurhatuksi niin eläke-etuja ei voi siirtää lähiomaisille. Tavallaan elämäntyö valuisi hyvän eläkkeen myötä kankkulan kaivoon.
Eläkeedut jäisi valtiolle.

Äänestä
  • Vihdin lapsibordellin pidosta jäi kiinni vain sinne Myllypurosta kaksi lasta vienyt Jammu.
    Virosta lapsia sinne tuonut mansikkakauppias tapettiin tannoin, samoin lasten ruumiit
    hävittäneet espoolaismiehet Lundgren ja Arju. Lisäksi tapettiin lähes kaikki muutkin
    asiasta tietäneet, joilla oli jonkinlainen suhde kaikilla Elimäentie 14 B sijainneesesen
    tilitoimiston toimitusjohtajaan. Kyseisen tilitoimiston asiakas,C***-video Oy, kuvasi pedofiilien
    temput lasten kanssa. Yhtiön toimitusjohtaja oli joskus epäiltynä maanpetoksesta.
    Vanhoillispedofiilit olivat pääasiakkaita, mutta tapetun Arjun mukaan hyväksikäyttäjien
    joukossa oli ollut myös korkea-arvoinen sisäasiainministeriön poliisi*johtaja.
    Naula päässä eivät kuolleet enää puhu. Arju tapettiin metyylialkoholilla, Lundgren ilmeisesti puhtaalla nikotiinilla, tavarantoimittaja Jammun osalta poliisi sai tiedon siitä, mitä takaluukussaan on, poliisilta, Koivunen naamioitiin huumattuna paleltuneeksi, Rinkinen lääkittiin ja juotettiin alkoholilla kuivaksi, vankilansa oli edellämainitun tilitoimistohenkilön veljen asunto Leppävaarassa; Virosta mansikoita Suomeen ja sen ohella huumattuja lapsia rahdannut torikauppias Mickelsson löydettiin kaukaa kotoaan hirtettynä, kun oli pari päivää aiemmin keskustellut kanssani siitä, mikä mieltään painoi. Olin lakimiehensä.
    Tilitoimistohuijari kertoi pitävänsä 'munista kiinni' varsin laajoja kansalaispiirejä ja sai käteistä kuukausittain kiristämällä näitä videoituja tahoja. Ilmoitti, että hänellä on hyvä ote vanhoillislestadiolaisiin pedofiileihin eli vanhoillispedofiileihin ja siten erityisesti Espoon käräjäoikeuteen, poliisiin ja ulosottoon.
    Havaintojeni mukaan mies on koskematon, tabu.

    '

    Äänestä

  • tätä itä-suomen lääninpoliisijohtajan palkintovirkaakin. Mitä annettavaa vanhalla homekorvalla Jorma Ahosella on Suomen Valtiolle?
    Ei yhtään mitään.
    Jos Jukaraisesta ja Ahosesta tulisi kädenvääntö niin Jukarainen kuitenkin tekee jotakin työtä liikennekulttuurin parantamiseksi, mutta Ahonen istuu vain kahvipöydissä.

    Äänestä

jos poliisijohtajiakin on kuollutsalaperäisesti, Välkki, Salminen ja Nevala...

Jos Mikkelissä rytisee pian niin rytisee Tampereellakin. Poliisien valehtelusta on tullut mitta täyteen.

Nelosen uutiset kirjoittaa kylmää totuutta valehtelun ja salailun verhoamasta poliisista.

Nelosen uutiset: Poliisi pimitti NHL-tähden huumetutkinnan
25.11.2009 18.42 - Nelonen (Päivitetty 26.11.2009 05.07)
Huumepoliisin toiminnassa on jälleen paljastunut epäselvyyksiä, tällä kertaa Tampereella. Nelosen uutisten mukaan poliisi on yrittänyt pimittää tunnetun jääkiekkoilijan osuutta huumerikostutkinnassa.
Huumekaupan rahoittamisesta epäillyn kiekkoilijan osuus julistettiin kokonaan salaiseksi ja jutun tutkinta lopetettiin ilman, että siitä tehtiin kirjallista, perusteltua päätöstä.
Tapahtumasarja alkoi 6. huhtikuuta 2006, kun Tampereen huumepoliisi otti kiinni tamperelaisen ovimiehen. Mieheltä löytyi lähes 50 grammaa kokaiinia.
Mies oli käynyt ostamassa huumeet aiemmin päivällä saatuaan Yhdysvalloista yli 20 000 euron – tarkka summa on 20 383,52 euroa – rahansiirron. Rahat tulivat miehen hyvältä ystävältä, NHL-kiekkoilija Ville Niemiseltä.
Nelosen uutisten tietojen mukaan Niemisen nimi tuli esille jo ennen ovimiehen kiinniottoa poliisin puhelinkuuntelussa. Nauhoille tallentui useita puheluita, joissa ovimies hoputti Niemistä laittamaan rahat tilille.
Ovimies kertoi poliisikuulusteluissa, että kyse oli Niemisen antamasta lainasta. Ovimiehen mukaan Nieminen ”ei todellakaan tiennyt”, että hän oli juuri samana päivänä aikeissa ostaa kokaiinia.
Nieminen puolestaan kertoo Nelosen uutisille, että rahansiirroissa oli kyse Hummer-kaupoista. Niemisen mukaan kaverukset toivat Yhdysvalloista Suomeen viisi Hummeria, ja kyse oli näihin kauppoihin liittyvistä rahansiirroista.
Ovimies ei kuulusteluissa mainitse Niemisen kanssa käydyistä Hummer-kaupoista yhtään mitään. Kuulusteluissa kyllä selvitellään miehen muita auto- ja elektroniikkakauppoja.
Esitutkintapöytäkirjasta ilmenee myös, että kyse ei ollut Niemisen ainoasta rahansiirrosta ovimiehelle. Ovimiehen mukaan hän on kaikkiaan lainannut Niemiseltä noin 34 000 euroa muutamassa erässä.
Huumepoliisin päällikkö
molempien hyvä ystävä
Tampereen huumepoliisin päällikölle Jari Luodolle juttu oli alusta asti hankala. Sekä ovimies että Nieminen ovat hänen hyviä ystäviään. Jutulle otettiin sen takia ulkopuolinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi. Tutkinta on kuitenkin täynnä erikoisia yksityiskohtia.
Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että ovimies vapautettiin tutkintavankeudesta huhtikuun lopussa ennen kuin Niemistä oli vielä kuultu syylliseksi epäiltynä. Ovimies lähti heti vapauduttuaan Yhdysvaltoihin. Ville Nieminen pelasi silloin San Jose Sharksissa.
Nelosen uutisille Nieminen kiistää ehdottomasti tavanneensa ovimiestä tämän matkan aikana. Myös vankilassa toista huumetuomiotaan suorittava ovimies kiistää tavanneensa Niemistä. Hän kertoo olleensa Las Vegasissa.
Niemisen mukaan huumepoliisin päällikkö Jari Luoto ei ollut häneen missään yhteydessä ennen kuulusteluja. Luoto puolestaan ei halua sanoa, oliko hän yhteydessä Niemiseen. Hänen mielestään kyse on tutkinnallisista asioista, joista tiedottaa tutkinnanjohtaja.
Niemisen osuutta
ei viedä syyttäjälle
Nieminen kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä vasta kesäkuussa 2006, kun hän tuli lomille Suomeen.
Ovimies tuomittiin sittemmin 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä huumerikoksesta. Niemisen osuutta ei viedä syyttäjälle. Poliisin mukaan Niemistä ei ole syytä epäillä rikoksesa.

Äänestä

koko poliisijohto vaihdettava.

Äänestä

poliisirikollisuudesta kertova sivusto:
http://anttalainen.com

""""""""Poliisin tekemät rikokset tutkii poliisi itse""""""""
On tämä niin umpipussimaista touhua kun olla voi. Jos Turussa tapahtuu poliisirikos niin se annetaan esim. Porin poliisin tutkittavaksi. Hei herätys!!!!!!!!!!!!
Ihan kuin muutamilla sadoilla kilometreillä olisi mitään tekemistä näin pienessä maassa puolueettoman tutkimisen kannalta.
Tyhmää kansaa vain kusetetaan.

Äänestä

vero sekä talouspetoksia kuin muutkin kansalaiset.

Kirjoittaa merit sivusto.

Yrittäjäyhdistykset ovat saaneet postia poliisien tekemistä
talouspetoksista.

Poliisit tekevät ihan samalla tavalla talouspetoksia sekä veropetoksia kuten muutkin kansalaiset.Suomessa ei edes tutkita poliisien tekemiä talousrikoksia.

Viestit ovat koskeneet ex-poliisiylijohtaja Markku Salmista ja hänen organisaatiotaan. On merkillistä kuinka Salminen on saanut jatkaa petoksien tiellä aivan 2007 loppuun saakka. Salminen oli ollut merkittävässä asemassa poliisijohdossa jo vuoden 1994 lähtien.
Jos poliisiylijohtaja oli syyllistynyt tällaiseen, niin onko millään enää ollut mitään väliä, viesteissä kysytään?

Kuinka monta Salmisen alaista on näissä vielä mukana?
Salmisen aikaisia poliisijohtajia on vaikka kuinka paljon. Nykyinen poliisiylijohtaja on ollut vasta reilut puoli vuotta uudessa tehtävässään. Voi mennä kokonainen vuosikymmen ennen kuin tämä Salmisen aikainen rosvojoukko saavuttaa virallisen eläkeiän, joten rötöstely jatkunee vielä pitkään?
Ps. Helsingin huumepoliisien tutkintakokonaisuus on edelleen pahasti kesken, ketähän rosvojoukon johtajia siinäkin suojellaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EIVÄT USKALLA kirjoitti:

ITSEMURHA
Perjantain iltalehti kirjoitti varoittavaa tekstiä talousvaikeuksiin ajautuneista venäläispoliiseista.
Eurooppalaiset kartellit ovat jo palkanneet sankoin joukoin heitä riveihinsä.
Myös lukuisat suomalaiset konkurssiyrittäjät ovat palkanneet heidät.
Haistoivat tilaisuutensa jo 8 vuotta sitten.

TAPAUS JUKARAISTA/VÄLKKIÄ EI USKALLETA KOSKAAN SELVITTÄÄ.

Meillä on toki hyvät suhteet ainoastaan Italian järjestätyneeseen rikollisuuteen, kuten Camorraan sekä venäjän poliisijärjestelmään.
Me kuulumme kokonaan toiseen kastiin kun suomalaisen järjestätyneen rikollisuuden edustajat. Emme huoli heitä.
Meidän palkkalistoilla on myös hyvin korkeassa asemassa olevia suomalaisia poliisiviranomaisia. Koskaan ette saa tietää keitä he ovat.

Olemme -90/2000 luvulla yrityksemme konkurseista käärineitä miljonäärejä. Suomessa on noin 100 kunta yrittäjä perhettä jotka tajusivat viedä omaisuutensa suojaan ennen "järjestettyä"konkurrssia. Valitettavasta kaikki yrittäjät eivät tätä aikoinaan hoksanneet.
Meillä on miljonaa varat venäläisissä pankeissa. Maksamme rahojen suojelusta venäjän poliiseille ja pankkitoimihenkilöille sekä venäjän viranomaisille.
Suomalaisilla viranomaisilla ei ole asiaa venäläispankkeihin. Ovat muutaman kerran yrittäneet mutta kynsille on tullut ja railakkaasti. JATULEE JATKOSSAKIN.

Tiedoksi muuten:
Venäjän rikkaimpiin miehiin kuuluva Roman Abramovichin rakennutta itselleen yli 800 miljoonaa euroa maksavaa luksusjahti. Kyllä luitte oikein.
Alus tulee oleman maailman kallein yksityisomistuksessa oleva jahti. Sitä emme vielä tiedä käyttääkö hän noin mahtavaa jahtia kaupalliseen tarkoitukseen vai perheen yksityismenoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu