Huhtikuun ensimmäinen viikko on hyvä aika kansalliselle koiranulosteviikolle. Kyseisenä ajankohtana koiraihmisille jaettaisiin tietoa järjestyslaista, ulosteiden terveysvaikutuksista ja siisteyden noudattamisen tärkeydestä.
Televisiossa ja radiossa olisi tietoiskuja. Vapaaehtoiset jakaisivat koirapuistojen edustoilla koiraihmisille pussukoita, joihin nämä voisivat ulosteensa kerätä. Poliisi partioisi pyöräteillä mutta tuolla koiraihmisten juhlaviikolla ei sakkoja kirjoiteltaisi, kuin törkeimmissä tapauksissa, yleinen linja olisi puhuttelu ja varoitus.
Kouluissa ja päiväkodeissa puhuttaisiin koiraharrastajan vastuusta, opinhaluiset lapset valistaisivat kotona vanhempiaan. Kukapa kehtaisi jättää ulosteet leikkipuistoon, kirkassilmäisen teinin puhuttua vakavasti ympäristöstä ja terrorismista.
Kansallinen koira-
viikko.
0
239
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1062669Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1071900- 691576
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje251284Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251119Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe531022- 82996
- 95988
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta126987Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta343853