Vanhemmilta ihmisiltä haluaisin kommenttia tai miksei nuoremmiltakin...
Olen vähän reilu kolmekymppinen mies ja jouduin pahasti kiusatuksi(kiusattiin heikkoa itsetuntoani joka mureni lähes täydellisesti silloin) lukion viimeisenä puolena vuotena.
Armeijan kävin seuraavaksi joka meni myös aika "sumussa", koska olin erittäin jännittynyt ja ahdistunut, vaikka toisaalta tykkäsin olla siellä, vaikka oloni oli mikä oli. Myös siellä sain jonkun verran kritiikkiä luonteestani.
Armeijan jälkeen muutin asuin paikkakuntaa, koska en kestänyt oloani/ahdistustani vanhojen tuttujen parissa ja halusin muutosta elämään. Olo ei vain helpottanut toisella paikkakunnalla vaan paheni koska eristäydyin pahasti, muuten paitsi alkoholin kulutus viikonloppuisin ja välillä viikollakin kasvoi, mutta sillloin hoidin sosiaalisa kontakteja 2promillen kännissä(kännääminen perustui lähinnä naisten kaatoon, eli tyttö ystävän hakuun, mutta mitään pitkäaikaista suhdetta ei kuitenkaan silloin tullut). Silloin aloitin terapia hoidot lääkityksen koska se tuntui ainoalta ratkaiulta. Alamäki jatkui ja itsemurhakaan ei ollut kaukana(todella lähellä). Synkkää aikaa!
Jostain syystä elämä kuitenkin alkoi taas jotenkin kulkea ja meni edes jotenkin hyvin. Tuli oman asunnon osto, uusi työpaikka, lääkityksen lopetus ja vuosi myöhemmin tapasin nykyisen vaimoni, eli paljon positiivisia asioita käänsi kurssin. Ja vuosia myöhemmin on tullut oma omakotitalo ja pari lastakin on siunaantunut. Kavereita on tullut muutama työn ja vaimoni kautta. Eli kaikki asiat on kunnossa näin päällisin puolin, mutta todellisuudessa ei vain aina ole. Itsetuntoni on vuosien aikana kohentunut todella paljon vaikka aika hiljainen olenkin. Sitä vaan vaivaa ailahtelevaisuus. Saatan olla useammankin viikon hyvällä mielellä, mutta välillä itseluottamus vain romahtaa hetkellisesti(esim1h-3vk.?)(yleensä stressi laukaisee sen). Ja toinen tapa miten tulen masentuneeksi/ahdistuneeksi on(niinkuin viime yönä/illalla/aamulla), kun en saanut unta niin aloin miettiä kaikkia huonoja ajatuksia ja tilanteita mitä elämässäni on tapahtunut ja kun historiani on aika synkkä niin se miettiminen on niin loputon suo ja raskasta mietittävää. Eilen yöllä mietittyäni löysin huonoja muistoja liittyen huonoon itsetuntoon alkaen ollessani n.4v ja totesin siis itselleni että koko ikäni olen siitä kärsinyt, vaikka en sitä kai ole koskaan itselleni myöntänytkään. Jännityksetä ja ahdistuksesta kiusaaminen on kestänyt ainoastaa puoli vuotta, mutta se teki pahaa jälkeä mielelleni. Lukion jälkeen ei ole oikeastaan kukaan siitä asiata kiusannut.
Eli varsinainen kysymykseni on:
1.Miten helvetti voin päästä yli menneisyyden peikoista/huonoista muistoista?
2.Voiko edes menneisyydelle ikinä antaa anteeksi ja hyväksyä sitä, vai onko sen kanssa vain opittava jollain konstilla elämään.
3.Spekuloidaan, että onko mahdollista että huono itsetunto on perinnöllistä vai onko minut kasvatettu huonoon itsetuntoon?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ei tarvitse kärsiä huonoa itetuntoa toisten vuoksi, niin kyllä se ohi menee. Mutta toi vanhojen asioiden murehtimen on märehtimissä niissä ja siitä pitää luopua, muuten ei tule parannusta parempaan.
Mutta jos negatiivinen olotila jatkuu ja ahdistus, kannattaa käydä lekurilla, jotta saat hyvän peruslääkityksen, Xanor auttaa alkavaan ahdistukseen, kun heti ottaa, vaikka puolikkaan pillerin. Pari kertaa päivässä kylmä suihku, se lisää serotoniinia aivoissa ja vähentää masennusta. Kahvi/kofeiini kannattaa vähentää minimiin, sillä kofeiini pahentaa ahdistusta, pelkoja ja luuloja. Musiikkia kannattaa kuunnella erittäin paljon varsinkin vähint. 10 min ennen nukahtamista, sillä se parantaa muistia, sosiaalisuutta, masennusta ja puhetaitoa. Käytä leivän päällä Keijua, siinä on hyvää omega-3 rasvahappoa. Äläkä ole liian pitkiä aikoja syömättä, sillä sekin lisää ahdistusta, kun verensokerit vaihtelee. Masennus muuten tekee ihmiselle voimakkaita vihan tunteita ja ajatuksia siitä, että toiset eivät hyväksy ja ovat vastaan/negatiivisia sinua kohtaan.