Tupakinpoltton kieltäminen omalla pihalla

Pirkkalassa kiellettiin tupakointi luhtitalossa, omalla pihalla. Tämähän on jo varmaan kaikille tuttu uutinen ja asiaa on puitu viljalti netin keskustelupalstoilla.

Mielenkiintoa herättääkin se, miten savun kulkeutumista on testattu ja ovatko testiolosuhteet vastanneet todellista tilannetta. Ymmärsin lähtötilanteen olevan se, että kun asunnossa on ikkunat ja ovet suljettu ja ilmastointi normaalisti, normaaliasetuksin päällä, savua ei saisi kulkeutua huoneistoon. Onkohan sitä selvitetty, mitä kautta savu mahdollisesti kulkeutui huoneistoon? Niillä tiedoilla mitä julkisuuteen on tihkunut, saa sen käsityksen, että tupakointikielto on määrätty varsin yksioikoisesti ja hepposin perustein, mahdollisesti jopa sitä tukevaan tulokseen pyrkien. Kunnon savuttimet vain paikalle ja oikein sijoitettuna, huoneistossa SAATTAA AISTIA savun hajua, etenkin jos se on tavoitteena. Entä onko aistinvarainen havainnointi riittävä peruste tupakoinnin kieltämiseen omalla pihalla? Ainakin kun tutkitaan kosteusvaurioita, ihan pelkästään hajuaistinvaraisesti ei määrätä esim. asumiskieltoa.
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskomatonta, että tupakkaa saa yleensä polttaa enää missään ja on saanut koskaan. Olette niin VITUN agressiivista porukkaa ketkä poltatte

Äänestä
  • vaikka tupakointi kiellettäisiin kokonaan ja vaikka se tosissaan loppuisikin. Helpommalla ja parempiin tuloksiin voitaisiin päästä jos yritettäisiin auttaa niitä ihmisiä, jotka aivan raivon partaalle näkevät vaivaa muiden ihmisten puuhasteluista.

    Äänestä

kunnnostautuu ilmaston pelastamisessa. Sama kunta kielsi pari vuotta sitten puunpolton lämmityskattilassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TANE*** kirjoitti:

Pirkkalassa kiellettiin tupakointi luhtitalossa, omalla pihalla. Tämähän on jo varmaan kaikille tuttu uutinen ja asiaa on puitu viljalti netin keskustelupalstoilla.

Mielenkiintoa herättääkin se, miten savun kulkeutumista on testattu ja ovatko testiolosuhteet vastanneet todellista tilannetta. Ymmärsin lähtötilanteen olevan se, että kun asunnossa on ikkunat ja ovet suljettu ja ilmastointi normaalisti, normaaliasetuksin päällä, savua ei saisi kulkeutua huoneistoon. Onkohan sitä selvitetty, mitä kautta savu mahdollisesti kulkeutui huoneistoon? Niillä tiedoilla mitä julkisuuteen on tihkunut, saa sen käsityksen, että tupakointikielto on määrätty varsin yksioikoisesti ja hepposin perustein, mahdollisesti jopa sitä tukevaan tulokseen pyrkien. Kunnon savuttimet vain paikalle ja oikein sijoitettuna, huoneistossa SAATTAA AISTIA savun hajua, etenkin jos se on tavoitteena. Entä onko aistinvarainen havainnointi riittävä peruste tupakoinnin kieltämiseen omalla pihalla? Ainakin kun tutkitaan kosteusvaurioita, ihan pelkästään hajuaistinvaraisesti ei määrätä esim. asumiskieltoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu