fibroako?

Olen vähän päälle kolmikymppinen pienen vauvan äiti. Olen alkanut ihmetellä kummia lihasjäykkyyksiä. Hartiat menivät ensin jumiin ja välillä tuli tasapainohäiriökohtauksia/pyörtymiskohtauksiakin sen vuoksi, mutta ajattelin sen liittyvän vauvan kantamiseen. Sitten alkoi särkeä luita ja lihaksia. Särkee polvia, nilkkoja, ranteita, olkapäitä. Käsivarsien lihakset tuntuvat olevan tavallaan maitohapoilla, samoin reisien, aivan kuin joku lihastulehdus. Aloin katsella fibron oireita ja minulla on esim. ärtynyt virtsarakko (käyn ainakin 15 krt päivässä vessassa) ja yliliikkuvat nivelet (saan käden ojennettua "yli") ja alaselkä ollut vuosia kroonisesti kipeä jos nukun selälläni (kierähdän selälleni unissani, kyljellä nukkuen ei tule kipuja). Lisäksi ollut masennusta ja väsymystä. Nyt ei ole masennusta, vain väsymystä ymmärrettävistä syistä. Mistä saan tietää onko minulla kenties fibromyalgia tai sellainen tulossa? Sitä on kahdella tädilläni.

Käytän kalaöljyä, monivitamiinia, magnesiumia ja d-vitamiinia. Liikun päivittäin n. tunnin kävellen.
0174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


särkevä_ kirjoitti:

Olen vähän päälle kolmikymppinen pienen vauvan äiti. Olen alkanut ihmetellä kummia lihasjäykkyyksiä. Hartiat menivät ensin jumiin ja välillä tuli tasapainohäiriökohtauksia/pyörtymiskohtauksiakin sen vuoksi, mutta ajattelin sen liittyvän vauvan kantamiseen. Sitten alkoi särkeä luita ja lihaksia. Särkee polvia, nilkkoja, ranteita, olkapäitä. Käsivarsien lihakset tuntuvat olevan tavallaan maitohapoilla, samoin reisien, aivan kuin joku lihastulehdus. Aloin katsella fibron oireita ja minulla on esim. ärtynyt virtsarakko (käyn ainakin 15 krt päivässä vessassa) ja yliliikkuvat nivelet (saan käden ojennettua "yli") ja alaselkä ollut vuosia kroonisesti kipeä jos nukun selälläni (kierähdän selälleni unissani, kyljellä nukkuen ei tule kipuja). Lisäksi ollut masennusta ja väsymystä. Nyt ei ole masennusta, vain väsymystä ymmärrettävistä syistä. Mistä saan tietää onko minulla kenties fibromyalgia tai sellainen tulossa? Sitä on kahdella tädilläni.

Käytän kalaöljyä, monivitamiinia, magnesiumia ja d-vitamiinia. Liikun päivittäin n. tunnin kävellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu