jätti pohjoisen tytön heitteille Harjavallan yöhön. Pohjoisen teinityttö oli tulossa junalla H:valtaan. Äkillisen sairaustapauksen vuoksi tytön vastaanottaja ei päässytkään asemalle vastaan. Äiti pohjoisesta soitti taksiasemalle kysyen voisiko taksimies olla vastassa tyttöä ja viedä majapaikkaan. Junan tuloon oli vajaa tunti. Taksimies vastasi, ettei heitä voi tilata, eikä mennyt. Tyttöparka ei ollut joutunut koskaan käyttämään taksia ja oli melkoisesti ymmällään, kun Harjavallan asemalla ei ollut puolilta öin ketään vastassa. Onneksi samalla junalla tullut ystävällinen nainen ymmärsi opastaa tyttöä. Näin Harjavallassa taksien kanssa. Olen kuitenkin itse ollut monasti vieraana paikassa, jossa mies joutuu usein maanantaiaamulla lähtemään lentäen töihin. Aina on taksi tilattu edellisenä iltana. Onko käytäntö eri liikemiehen kohdalla kuin yksinäisen teinitytön Harjavallan yössä. Mitä mieltä olette??????
Taksikuski
Mummo pohjoisesta
423097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
..liikemiehen ja teinitytön kohdalla. Vaan tälläinen käytäntö on Harjavallan taksissa aivan vakiotoimintaa. Harjavallan nykytaksikuskit kun ovat Jumalasta seuraavia, niin käytös on juuri noin moukkamaista. Onneksi kaikki päättyi hyvin!
toivottavasti kyseinen oma hyväinen taksi suhari jää joskus jonnekin oudolle paikkakunnalle. sen jälkeen kun kysyy ystävältään et tulisko joku hakemaa pois täältä, niin ystävä sanoisi että ei käy on kahvi kesken.
Voiko tämä harjavaltalaiskuskien käytäntö olla edes lainmukaista? Mummo pohjoisesta, tee asiasta virallinen valitus. Jonnekin, en tiijä minne.
en voi tehdä valitusta, koska en tiedä taksin tietoja enkä soittanut itse vaan tyttäreni.Kimmastuin vain valtavasti, kun ajattelin, mitä kaikkea saattaisi sattua oudolla paikkakunnalla, jossa ei edes ole tuttuja kuin muutama. Jos olisikin tytölle jotenkin käynyt huonosti, olisin vetänyt koko taksiliiton oikeuteen. Onneksi nyt näin. Harjavallan takseja en kuitenkaan koskaan käytä, vaikka joskus junalla liikunkin.
ei ole niin montaa taksia yöllä liikenteessä etteikö kyseistä kuskia löytyisi.Viikolla yöllä 2 autoa ja viikonloppuna varmaan 4.Ei kuitenkaan kovin montaa.
voisi tuollaista jo sanoa! Tämä on niin tuttua näiden Harjavallan taksien kanssa! Omasta mielestään toimivat koko maailman arvostetuimmassa ja ihmeellisimmässä ammatissa, eikä heitä koske tavallisten ihmisten asiat! He ovat kaiken maallisen yläpuolella! Mistäköhän tuollaiset luulot oman ammatin erinomaisuudesta syntyvät? Ajavat velkaisilla autoilla, useimmat pelkkinä renkeinä, suurin osa ajoista känniläisten kuskaamista jne. Ovat ihmisten palvelijoita, eivät mitään muuta, mutta omasta mielestään heidän ammattinsa on ihmeellisintä mitä kukaan ihminen voi tehdä! Oi ja voi..
parhaat juorut naapureista ja muista kuulee juuri taksikuskeilta.
Ei ole nämä teiden kuninkaalliset tainneet kuulla mitään vaitiolovelvollisuudesta? Eipä silti, toisaalta kiva kuulla kuka kävi naapurin Lissua höyläämässä taas viime viikonloppuna..
täynnä kyyliä, oi jeesus mitä ölvänöitä.
kyllä taksikuskit on uteliasta porukkaa sen takia ajavat taksia niin kuulevat parhaat juorut mitä sit kertoo kylällä.. Ja toieks saisivat opetella liikennesäännöt ja opetella ajamaan niiden mukaan.
''parhaat juorut naapureista ja muista kuulee juuri taksikuskeilta. ''
Tuo on muuten aivan totta! :D mutta yhtä juoruilijoita ovat ne ketkä asiat taksikuskeille kertoo!
tarvi mitään liikennesääntöjä opetella! Meidän muiden pitää opetella ajamaan! Heillä on ihan omat sääntönsä..
kai sen taksin olisi voinut tilata,kun juna asemalle saapui,aika oli varmasti tiedossa.Ja jos ei
pohjosen plikka osaa sataa metriä kävellä taksiasemalle niin olisi varmaan parempi pysyä
kotona.Kyllä teini-ikäisen täytyy jo jotain itsekin pystyä tekemään.Heitteillejättö my ass.
totta että Harjavaltalaisissa raksinkuljettajissa olisi muutama tapaus joka on aivan väärällä alalla sillä asiakaspalvelu on aika huonolla tolalla tai sitten olisi annettava asiakaskoulutusta jokaiselle taksikuskeille.
Tuo tapaus kun on jo heitteillejättöä eikä todellakaan ole ollut palvelun haluinen taksikuski.
mut kun on lisäks sellasii taksikuskei harjavallas jotka ei kuskaa "nakkilalaisii" vaik harjavaltaan menos. Asuin tuolloin nakkilan ja harjavallan rajalla, nakkilaan 7 kilsaa harjavaltaan 3. Ilmeisesti näil kuskeilla keskinäistä kismaa , asiakkaita kuskataan vaan oman kunnan sisuksissa.
kyllä, mutta kun junaasemalta on matkaa taksitolpalle maksimissaan 300 metriä et kyl sinne luulisi jalankin prissin kyytiin pääsevän. Mikäli muisti ei petä niin asemalla taitaa olla jonkinmoinen opastekin. Harjavallan takseista ei omakohtaista kokemusta juurikaan ole mutta kyl ainakin kauniimpi puolisko on pysytynnyt kyydin tilaamaan etukäteen.
aivan sama käveleeko harjavallassa taksiasemalle kun ei siellä ole koskaan ketään. suuremalla todennäkoisyydellä saat salamaniskun kun harjavallasta kopilta taksin, saati sitten vastaisivat puhelimeen
myöhään illalla. kun viimeinen juna tulee. Jere voi todeta itse millaista on vaeltaa maraskuun hämyisessä illassa kassien kanssa se vaivaiset 300 m ja todeta sitten ettei missään ole ketään. Ei ainakaan taksia tolpalla. Siinä sitten nuori likka seisoskelee yksin matkatavaroineen ja on alttiina kaikenmoisille väkivallantekijöille. Ei oo hääviä.
Todennäköisyys sille, että joutuu Harjavallan linja-autoaseman luona rikoksen uhriksi milloinkaan elämänsä aikana on yksi sadasta miljoonasta, tai jopa vieläkin vähemmän. Ei täällä tapahdu mitään jollei nyt satu olemaan mies ja humalassa paikallisessa baarissa/sen edustalla. Tämä on fakta.
kamalan myöhään se viimeinen juna tulee, peräti klo 23.19.
Harjavallassa asuvana ihmettelen suuresti kun "ulkopuoliset" pitää kylää niin väkivaltaisena ja ryöstöalttiina paikkana. Kyl täällä tavalliset immeiset saa ihan rauhassa liikkua vaikka öisinkin.
Ja mitä Harjavallan taksiaseman miehitykseen tulee niin kuljen itse autolla työni takia joka toinen viikko puolenyön jälkeen taksiaseman ohi ja voin sen sanoa suoraan et lähes tulkoon aina siel ainakin yksi pirssi kyydittävää vartoilee.
sähän voisit perustaa viimeisen "pimeen taksi" kyydin näil junasta tulevill puolenyön aikaan!
Meeppäs viikonloppuna aamuyöstä seisoon Holvin taksitolpalle, niin siin saat tönöttää mailmantappiin. Suharit tuo väkee ovelle ja ottaa siitä kyytiin. Ne, jotka odottaa kiltisti tolpalla saa jäätyä siihen pystyyn.
On muuten asia just eikä melkein noin!!!
tulee pihaan(ehkä) jos et heti hyppää kyytiin niin ne perkeleet häipyy, ne herrat ei ehdi odottaa .Soitappa uudestaan niin pydetään tupla hintaa kun viimeksi ei tultu ja vittuillaan vielä kaupan pääle."Kyl mää siin pihas kävin"
Niin jos sen auton on kerta tilannut niin onko se niin vitun vaikeaa muka olla silloin myös valmiina lähtemään?! Ei se sen vaikeampaa ole tuo taksilla ajelu ihan vaikka lapsenkin aivoilla ajateltuna. Tai en siis teistä tiedä mutta niin se ainakin itselläni toimi esimerkiksi eilen illalla.
Pitäkö meidän odottaa vartti-puolituntia vesisateessa/ulkona pakkasessa odottaen koska nämä kansan palvelijat saapuvat jos saapuvat.Kyllä se se on taksin homma odottaa asiakasta ja siitä ajasta he myös veloittavat.En soittele taksia ihan vaan soittelun vuoksi,kyydin takia sen teen.
Missäköhän "kylässä" on suomessa niin paljon takseja ettei lauantai_sunnuntain välisenä yönä joudu taksia odottamaan kun ravintola purkaa asiakkaat ulos?? ( olkoon kylmä/kuuma, pakkanen/helle,sade tms) Sen haluaisin tietää. Ihme ruinaajia porukka, huom osa. Ottaen huomioon jos harjavallassa noin 7500 asukasta ja kaikki täysikäiset lähtee baariin niin satkunnasta ei löydy niin montaa taksia ettei odottamaan joudu. Kävelkää jos kyyti ei kelpaa, emme saaressa asu.
Voi helvata, sanon minä. Ei kylläkään ole Harjavallan taksipalvelussa kehumista ja todellaki ylihintaa perittiin. Samalla hinnalla ajelen täällä pohjosessa 10 kilsaa ku mitä Harjavallassa 3 kilsaa ja ei minkäänlaista asiakaspalvelua kyllä ole. Vois papparainen vaihtaa sit äkkiä ammattia......
Mikä juna puolilta öin harjavaltaan tulee? Mut joo, taxit on syvältä täällä...
otsikos lukee, sori...
Nää on just näitä.. Molemmilla osapuolilla aina eri näkemys asiasta. Totuutta vaikea tietää mutta oikeasti puhelutiedot löytyy tyttären puhelimesta, kuski löytyy varmasti myös sillä tietääkseni arkisin yössä on kaksi autoa ja viikonloppuisin jotain 7-8 että sen kun ottaa yhteyttä niin asia varmasti selviää. joku voi ihmetellä taksien vähäistä määrää mutta naapurilta (taksikuski) kuullut olleen öitä jolloin ei ole kyydin kyytiä tullut. mistä mahtaa palkkansa saada kun nollasta aika vaikea mitään on ottaa ja ainakin itsellä viikonloppuisin olen paikallisen edestä hyvin taksin saanut. Nämä valittavat voisivat hesaan tulla, oppisivat mitä on taksia odottaa.. loppuisivat nämäkin. Aurinkoista vuoden jatkoa kaikille.
olen huomannut saman asian että harjavallasa ei saa taksia tilattua valmiiksi jos saappuu jostain.
ja toinen huomio on että jos taksin tilaa kun on lähdössä esim baariin niin sitä saa odotaa ainakin tunnin jos se tulee ees silloinkaan, mun kaveri tilas taksin kun oltiin lähös baarista ja taksi kuski sanoi että olisi hakemassa meitä puolen tunnin päästä no me ootettiin ja taksia ei näkynyt ku kaverini sitten soitti tunnin päästä uudestaan niin taksi kuski sanoi että oli unohtanut ja ettei se nyt kerkeekään hakeen ku sen työ vuoro oli loppumassa .
Aika karkeeta yleistystä, olettaisin.
Mulla ei ainakaan ole ikinä ollut ongelmia tilata taksia odottamaan, kun jostain tulen bussilla/junalla. Tai kun baariin on lähdössä niin joutuisi odottamaan tuntia tahi kauemmin. Asia tietysti saattaa olla eri, jos ainoat kerrat kun on baariin menossa on uudenvuodenaatto, vappu tai Karmarock. Toki jos asuu Pirilän perukoilla ja lähin vapaa taksi on Merstolassa, niin tuleehan siinäkin jo about 20min odottamista, kun ei ne voi kenenkään portin pieleen tulla odottelemaan, josko herra tänään lähtisi humpalle.
Muistakaa kuitenkin, että taksikuskit saa palkkansa siitä tuotosta mitä auto tuottaa vuorossa, joten kyllä pojat ja tytöt varmaan yrittää sen minkä pystyy.
ainoa ihmiset, jotkas tietävät, miten asioita tässä maassa tulisi hoitaa, ajavat joko taksia taikka leikkaavat toisten ihmisten hiuksia?
kiitos harjavallan taksi noin 14km kävelystä jouluaattona, ensin lyödään luuria korvaan ja sitten ei vastata! hieno homma!
Miksi luuri korvaan?
ITSEKKÄÄT PASKA-AIVOT Ne harjavallan kuskit ovat kehittyneet samasta mulkunsiemenestä kuin nämä kokemäenkin persläpi kuskit !
UUH MAAKUNNAN TAKSIKUSKIT, SIINÄ EI LIHASMASSALLA TELMITÄ KUN SUHARIN KANSSA SUTTUROI.
Irstaita pervoja pyyhkivät hikistä naamaansa.
Muoniolaisen 16 vuotias meni viimeisellä yö vuoro lentokone vuorolla Jyväskylä lentokentälle, sekä kone jatkoi heti edelleen Helsinkiin.
Heti koneen saapumisen jälkeen. Pojan tuli päästä jatkamaan lentokentältä linja-autossa Jyväskylään. Vasta olikin päättynyt yö linja-auto liikenne vuoro. Poika yksin yö pimeällä käveli kentän pihalla, eikä päässyt mistään sisälle. Siivooja näki ja päästi pojan sisälle Lentokentässä. Siivooja antoi pojan soittaa kotiin. Pojan isä sai tilattua taksin Jyväskylän kaupungista ja selitti mitä tapahtui. Taksikuski ilmoitti, että hän lähtee noutamaan pojan lentokentältä ja vie sen Jyväskylän oikeaan osoitteeseen.
Vieläkin suuret kiitokset siivoojalle ja taksille, joka hoiti asian täydellisesti. Myös taksikyydin lisäksi palkittiin. Samoin siivooja.
Pojan isä on entinen Satakuntalainen. Eräät taksikuskit ei tunne minkäänlaista sosiaalista avustaja valmiutta. Samoin jos kysyy vaikka Porissa paikkakunta osoitteita, neuvoja, he eivät tiedä mitään ja ????.
Itse yritin pari viikkoa sitten myrskyn aikaan tilata taksia Harjavallan ravintola Holviin. Matka oli lyhyt, mutta koska myrsky, sitä ei olisi mielellään kävellyt. No, eipä vastannut taksikeskus vaikka monta kertaa sinne soitin ja niin kävelin sen matkan sitten itse. Ravintolassa oli paljon porukkaa ja valittelviat myös, ettei taksit vastaa. Kummaa touhua, tulisi helppoa rahaa kun tajuaisi viikonloppuisin ja/tai huonolla ilmalla pitää taksit liikkeellä, mutta ilmeisesti sitten ei raha kelpaa tai sitä on tarpeeksi.
Erään kerran sain Harjavallassa (yöaikaan) taksin niin, että menin vaan suoraan linja-autoasemalla sijaitsevan taksikeskuksen ikkunan taakse ja koputtelin niin kauan kunnes sieltä tuli ukko pihalle. :D
Suurin osa kännissä taxikuskeista vuorollansa, joten palvelu varauksen vähyyttä.... Päivystä siinä sitten, ja ne ketkä ajavat ni ei vartis ehdi montaa kyytiä samaan aikaan... Joten hermoa, ja tiukkuutta muuten ei palvelu parane koskaan.