Olen kärsinyt 30 vuotta sosiaalisista peloista ja jättäytynyt pois sellaisista tilanteista joissa oletan joutuvani tarkkailun kohteeksi.Tämän kaltainen käyttäytyminen on leimannut elämääni sekä työssä että siviilielämässä. Tiedän että kyseiset pelot ovat vain oire ja ilmentymää jostain koetuista elämän varrella,varmaankin monen osatekijän summa. Olen nyt oivaltanut vihdoinkin että nämä pelot eivät leimaa minua huonoksi ja arvottomaksi ihmiseksi vaan ovat seurausta erilaisista asioista joita elämäni varrella on sattunut. Todennäköisesti näitä asioita ovat mm.lapsuuden muistot ja negatiiviset kokemukset(hellyyden,rakkauden ja tuen ja kannustuksen puute),epäonniset tapahtumat ihmissuhteissa ja omaan tulevaisuuteen liittyvissä merkittävissä kohdissa(ammatinvalinta,työ) ja ehkä myös jonkin verran geeniperintä. Ymmärrän nyt että harvoin jokin yksittäinen asia ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen tulevaan elämään vaan on kyse laajemmasta kokonaisuudesta koko elämän kirjokentässä.
Elämään kuuluvat vastoinkäymiset,ilman niitä ei voi kehittyä eikä saada mahdollisuutta aloittaa uutta polkua pitkin.Joskus vain käy niin että vastoinkäymisten hetkellä ei olekaan riittäviä eväitä ymmärtää ja hyväksyä niiden merkitystä. Silloin voi ajautua negatiiviseen kierteeseen jossa yksi ikävä asia ruokkii toista ja vähitellen muodostuu ylivoimaiselta tuntuva vaikeuksien ja negatiivisten ajatusten hyökyaalto jonka musertamaksi ihminen joutuu.Niin on käynyt minullekin monta kertaa.
Olen tietysti käynyt läpi terapioita ja monenlaisia lääkityksiä ja tälläkin hetkellä joudun vielä turvaamaan lääkkeisiin tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja myös unen saannissa.
MUTTA,tämä kummallinen oivallus siitä että ihmisen hyvyyttä ja laatua ei sittenkään mitata ulkoisilla kriteereillä eikä erilaisilla menestymisillä elämän eri osa-alueilla vaan sillä että jokainen ihminen minä mukaanlukien on täsmälleen yhtä arvokas ja ainutkertainen yksilö tässä maallisessa lyhyessä taivalluksessa,on tuomassa minulle vähitellen kasvavaa sisäistä vahvuutta ja tervettä oman arvon tunnetta.
En odota mitään ihmeparanemista(sekin on kuulemma mahdollista)mutta tiedän nyt että tämä tärkeä asia muistaen päivittäin ja varsinkin silloin kun ahdistus ja pelko valtaa jälleen mielen,eheydyn ja vahvistun sisäisesti hitaasti mutta varmasti. Muistan nyt sanoa sen itselleni päivittäin.
Uskon nyt vahvasti että pääsen tästä välitilasta jossa olen, hitaasti mutta varmasti takaisin elämään.
Kaikkein ikävintä on sekä kuolemisen että elämisen yhtäaikainen pelko.
Vanhaan ja turvalliseen masennuksen ja epätoivon kehtoon on helppo palata. Senhän minä osaan kaikkein parhaiten,minulla on mittava työkokemus pelkojen,ahdistusten ja masennuksen saralta.Käännän sen nyt voimavaraksi.
Pikkuhiljaa.
Elämään kuuluvat vastoinkäymiset,ilman niitä ei voi kehittyä eikä saada mahdollisuutta aloittaa uutta polkua pitkin.Joskus vain käy niin että vastoinkäymisten hetkellä ei olekaan riittäviä eväitä ymmärtää ja hyväksyä niiden merkitystä. Silloin voi ajautua negatiiviseen kierteeseen jossa yksi ikävä asia ruokkii toista ja vähitellen muodostuu ylivoimaiselta tuntuva vaikeuksien ja negatiivisten ajatusten hyökyaalto jonka musertamaksi ihminen joutuu.Niin on käynyt minullekin monta kertaa.
Olen tietysti käynyt läpi terapioita ja monenlaisia lääkityksiä ja tälläkin hetkellä joudun vielä turvaamaan lääkkeisiin tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja myös unen saannissa.
MUTTA,tämä kummallinen oivallus siitä että ihmisen hyvyyttä ja laatua ei sittenkään mitata ulkoisilla kriteereillä eikä erilaisilla menestymisillä elämän eri osa-alueilla vaan sillä että jokainen ihminen minä mukaanlukien on täsmälleen yhtä arvokas ja ainutkertainen yksilö tässä maallisessa lyhyessä taivalluksessa,on tuomassa minulle vähitellen kasvavaa sisäistä vahvuutta ja tervettä oman arvon tunnetta.
En odota mitään ihmeparanemista(sekin on kuulemma mahdollista)mutta tiedän nyt että tämä tärkeä asia muistaen päivittäin ja varsinkin silloin kun ahdistus ja pelko valtaa jälleen mielen,eheydyn ja vahvistun sisäisesti hitaasti mutta varmasti. Muistan nyt sanoa sen itselleni päivittäin.
Uskon nyt vahvasti että pääsen tästä välitilasta jossa olen, hitaasti mutta varmasti takaisin elämään.
Kaikkein ikävintä on sekä kuolemisen että elämisen yhtäaikainen pelko.
Vanhaan ja turvalliseen masennuksen ja epätoivon kehtoon on helppo palata. Senhän minä osaan kaikkein parhaiten,minulla on mittava työkokemus pelkojen,ahdistusten ja masennuksen saralta.Käännän sen nyt voimavaraksi.
Pikkuhiljaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tervehdys! Kirjoituksesi oli kympin arvoinen, lukiessani tunsin monta asiaa omasta elämästäni, jotka ovat aivan samoin. En vain itse osaisi asetella sanoja noin hyvään järjestykseen. Annoit varmaan monelle ajattelun aihetta sekä toivoa. Hyvää jatkoa!