Minua on pyydetty hyvän ystäväni bestmaniksi. Koen saaneeni kunniatehtävän, jonka aion hoitaa minulle osoitetun luottamuksen arvoisesti. Kertokaapa nyt asiaa tuntevat mitä kaikkea nykyisissä häissä (silloin kun ne järjestetään vimpan päälle) katsotaan bestmanin tehtäviin kuuluvaksi. Myös bestmanin toimintaan liittyvä etiketti ja hommien koordinointi kaason ja muiden hääjärjestelyihin osallistuvien kanssa kiinnostaa.
Tätä on täällä varmasti kysytty moniaita kertoja, mutta toivoisin mahdollisimma kattavia vastauksia enkä heittoja tyyliin 'bestman on seremeniamestari'. Sen tiedän muutenkin.
Kunniatehtävä ja sen hoito
2
2014
Vastaukset 2
- onneksi jo entinen kaaso
Se, mitä ja kuinka paljon bestman tekee riippu täysin hänestä itsestään. Itse jouduin olemaan kaasona häissä, joissa bestman ei lopultakaan tehnyt paljon mitään. Vinkkini sinulle onkin, että keskustelet hääparin JA bestmanin kanssa kaikkien toimenkuvasta ja niin, että kaikki myös ymmärtävät, mitä tekevät.
Tsemppiä ja jaksamista. - Minni
Hei!
Onnitteluni, olet saanut vaativan kunniatehtävän. Kunnioita ystäväsi toivetta ja ota tehtävä rennosti ja asialliseti.
Omissa häissäni mieheni bestman hoiti homman erittäin mallikkaasti. Hän otti vastuun "omien" juttujensa lisäksi nk.puhemiehen jutut. Alkaen sulhasen rauhoittelusta ja jatkoille lähtevien kartoituksesta vars. juhlan jälkeen. Kirkossa hän luki pätkän evankeliumista, talutti kaason kirkosta, ohjasi vieraat paikoilleen ts. oli perillä etiketistä ja istumajärjestyksestä. Siinä onkin sitten omat juttunsa jos suvuissa/suvussa on eronneita ja molemmat puolisot osallistuvat häihin.Bestman myös esitti vielä kutsun hääpaikalle ja kertoi ajoreitit jne. Yleisesti ottaen kuuntele morsianta ja sulhasta, noudata toiveita ja anna vinkkejä. Jos haluat lisää tietoa ota yhteyttä.T:Minni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561