Minulle on suotu hieman "vapaa-aikaa" joka olisi varmaan hyvä käyttää jollakin tavalla itseään sivistäen. Joten arvon kansalaiset kysynkin teiltä mistä kirjoista minun tulisi aloittaa. Etenkin Sijoittamiseen/Talouteen liittyviä kirjoja, Psykologia etenkin ihmisen käyttäytymismalleja tutkivia kirjoja, Filosofia, Runous, sekä tietysti kaikki muukin mitä jokaisen tulisi lukea tai vähintään väittää lukeneensä.
Kirjasuosituksia
Sivistymätön
11384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos joku tietää sijoittamisesta jotain tietämisen arvoista, hän sijoittaa eikä takuulla halua jakaa tietämistään. Siksi sijoituskirjallisuus on "toisaalta-toisaalta-mutta-ehkei-sittenkään"-litaniaa. Yksi epäortodoksinen teos on Pentti Kourin "Suomen omistaja ja elämäni muut roolit". Mutta sekin kertoo vain osakepeleistä, ja sijoittaminen on hyvin paljon muutakin. Brassailua varten voi lukea Juhani Riikosen sijoitusoppaita, pitäen mielessä miten hänen itsensä hommassa kävi.
Filosofien ja psykologien, Platonin/Sokrateen, Sartren, Esa Saarisen, Marlo Morganin, Carlos Castanedan, Nietzschen, Marxin ja "sisäinen sankari" Sarasvuon jne., jne., lukeminen on turhaa ja tylsää. Ehkä kuuluisimman kaikista, Platonin, dialogit rakentavat itse maailmoja sanoista ja ryhtyvät asumaan niissä ja toimimaan niiden sääntöjen mukaan. No, Dale Carnegien klassikko "Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" kannattaa lukea ja omaksua.
Runoilijoita kannattaa selailla ja alkaa lukea sellaista mikä miellyttää. Minä pidän esimerkiksi Eino Leinosta, Uuno Kailaasta, Aaro Hellaakoskesta, V.A. Koskenniemestä, Yrjö Jylhästä, Charles Bukowskista, Runebergistä ja hiukan Saarikoskestakin.
Sittenhän on tämä Klassikkoautomaatti:
http://www2.hs.fi/klik/klassikkoautomaatti/klassikkoautomaatti.html
ja Schwanitzin instant-pakkaus sivistykseen:
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512063565