Aiheesta, mitä synti on, ja onko iso vai pieni synti, onko synti kuoleman synti vai mikä.
Jumalan käsitys synnistä on Raamatun mukaan, - pois poikkeamien Hänestä.
Sitä tukee se, että jo alussa Jumalan luotua ihmisen omaksi kuvakseen, ajattelevaksi ja iloitsevaksi olennoksi jolla oli vapaus tehdä mitä vain, mutta ei syödä siitä yhdestä puusta. Jumalan rakkaudella oli ehto. Siunaan teitä, kun tottelette minua. Sama jatkuu myös Jeesuksen kohdalla, pelastan teidät, kun seuraatte minua ja tunnustatte suullanne minut Herraksi, Messiaaksi, Isän lupaukseksi.
Mitä siis synti on, onko se ihmisten tekemiä listoja? Ei, se on maallinen laki, ja jos seurakunta siihen sotkeutuu, kuten korvakohujen, TV; tai ehkäisyn pakottamisesta, he ovat poispoikenneet Jumalan laita, ja omaksuneet Islamin lain Sarina, jossa maallinen ja hengellinen laki samaistuu. Kristillisessä maailmassa tällainen seurakunta ei ole kummassakaan, omilla Isien perinnesäännöillä he liukuvat pois Jumalan liitosta ihmisten kanssa, jossa Jeesus Kristuksena on Herra. He tekevät itsestään herran, jopa synnin sitojana, vaikka liiton mukaan se on jo sovitettu Golgatalla.
Maallisia rikkomuksia kohtaan heillä on omat poliisit ja lakimiehet, sekä salaajat. Heillä ei ole Kristusta.
Mutta miten se sitten ilmenee, pois poikkeaminen. Alkutekstissä se oli OHI AMPUMISTA; tai EI TIELLÄ PYSYMISTÄ.
Ja mikä on Jumalan tahto, se mitä Raamattu sanoo; Joh 3;16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Tässä se on, Jumalan tahto on vain se, että ottaa vastaan tämän liiton, jonka takana Jumala itse on. Jos tähän Pelastuksen tiehen tuodaan joku lahko – sinä pelastut, JOS, JOS, JA JOS, - Saat pelastuksen armon? Missä Jumala puhuu Raamatussa pelastuen armosta, tai palaamisen armosta? Ei nimissään, eli juuri TÄMÄ ON SE SYNTI, POISPOIKETA JUMALAN TIELTÄ, JA OTTAA ISTELLE NPELASTUSEN STATUS.
Tässä SRK syyllistyy samaan syntiin, kun Mooses, joka 120 vuotisen elämän aikana oli Herran käytössä. Hän teki yhden mittavan synnin, pois poikkesi Jumalan tieltä.
Kysymys oli veden saaminen napisevalle kansalle, aivan Jordan virran vieressä, lähellä Julman omaa maata. Mooses löi kepillä kallioon, jolloin siitä virtasi vettä? Siinä se synti oli, josta Jumala rankaisi Häntä niin paljon, ettei päässyt Kanaanin maahan.
Mutta missä Hän teki väärin, siinä, että Herra oli Hänelle sanonut – Puhu kalliolle!
Näin Mooses oli ottanut kunnian nistelleen, kuten nyt SRK pelastumisesta.
Tässä tulee selville, että synti on synti, sen limitti ei ratkaise. Synti on aina ihmisen Ja Jumalan välissä, oli se yhden Gramma, tai tuhat tonnia.
Daavid oli aviorikkoja, murhaaja sekä itsekäs, mutta Hän oli Jumalalle mieleen nöyränä Häntä kohtaan. Jumala mm lupasi Hänen olevan maallinen kuningas iankaikkisesti, ja Hän on se kuningas, joka hallitsee Jerusalemia sitten Jeesuksen tulon jälkeen.
Mutta mitä poikkeaminen on tavalliselle kristitylle. Se on katumista, mutta ei kenellekään lahkolle, vaan Herralle, joka on Kristus, Hän on ne synnit jo kärsinyt Golgatalla, ei niitä ihminen anteeksi anna, ja mikä on myös synti, SRK;mainen pidättäminen? Se on synneistä syntisempiä.
Johannes jatkaa17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. 19 Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. 20 Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.21 Mutta se, JOKA NOUDATTAA TOTUUTTA, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa OVTA LÄHTÖISIN JUMALASTA."
Jos ajattelemme vaikka Hoitokokousjulmuuksia, oltiinko Jumalan tielle, kirkastuiko Kristus? Oliko Pyhä Henki armolahjoineen hoitajien puolella, kun he suu vaahdossa sitoivat lähimmäisiä, joiden synnit oli jo sovitettu Golgatalla, mutta ei RY;llä saatanaan, kumpi niistä oli kelvollinen Jumalalle sovituksena? Oliko SRK silloin tiellä ja onko HE, JOTKA EIVÄT TÄTÄ TOTUUTTA PAHEKSU.
Silloin STK poikkesi tieltä, eikä ole sinne löytänyt, eikä löydä ilman Pyhää Henkeä ja Kristusta. He ovat pois tieltä ja näin ollen synnissä, sekä kirkkautta vailla.
Jos katselee lasten leikkejä hiekkalaatikolla, siellä ollaan kaupanmyyjiä ja jopa poliiseja, annetaan sakkoja sekä nuhdellaan ja yksi Vl lapsi antaa jopa synnin anteeksi? Tällä tasolla elää VL ihminen vieläkin Kristuksen tuntemisessa, Jumalan tien kulkemisessa. Valitan.
Shalom.
Mitä synti oikeasti on.
0
154
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5971276- 82966
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.295738Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta164726Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä206694- 58673
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175651Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88600Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203569Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21531