Makeavesilaitteisto

Veneessäni on 2 kappaletta 200 litran vesisäiliötä. Olen harkinnut toisen säiliön poistamista ja sijoittaa vapautuvaan tilaan makeavesilaitteiston. Perusteena vaihdolle puhtaan veden saannin turvaaminen pitemmillä matkoilla ja "turhan" painon poistaminen.
Osalla lukijakuntaa on varmaan kokemusta ko laitteistosta, asennuksesta, käyttökustannuksista ja hyödyistä/haitoista.
11731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Turha värkki ellet ole ylittämässä Atlantia.

Paljon halvempaa on ostaa pullovettä varalle tarvittaessa. Jokatapauksessa juomavesi hankitaan pulloihin, koska kone voi hajota. Asennuksessa omat niksinsä. Läpivienti pitää olla riittävän syvällä ettei veneen kallistuessa saa ilmaa (kuohuja vedessä). Laite vie sähköä, pitää ääntä ja tuotto on muutamia litroja tunnissa.

Äänestä

400 litraa vettä ei todellakaan ole paljon, jos meinaat seilata valtamerillä. Water-makerin voi asentaa vesitankkien lisäksi, ei niiden korvikkeeksi. Kun itse kiersin pallon, "vesikoneeni" oli Pur Power-Survivor 40. Sen tuotto oli parhaimmillaan 5 litraa tunnissa ja tuuligeneraattori riitti akkujen lataamiseen (aurinkopaneeli oli n. 50W). Huollot laitteeseen tein n. 1000 tunnin välein = tiivisteiden uusiminen. Membraania piti hoitaa biociidillä, jos laite oli muutaman vrk:n käyttämättä. Jos/kun lähtisin uudelle reissulle, ottaisin tehokkaamman vedentekolaitteen, n. 15-20 l/h olisi sopiva. Silloin käyttötuntejakaan ei tulisi liikaa.

Jos oikeasti aiot valtamerille, mietipä muun varustuksen painoa! Omassa paatissani (2 henkeä) valtamerivarustus kaikkineen oli noin 1.5 tonnia. Joku 200 kilon kevennys tuskin on kovin merkittävä. Vettä pitää kuitenkin olla sen verran, että selviää myös laiterikon sattuessa. Jos tarkoituksesi on "vain" Atlantin ylitys, pärjäät ilman vedentekolaitettaa kunhan säilytät molemmat vesitankkisi.

Äänestä

Jos tarkoitat pidemmällä matkalla Atlantin ylitystä, saattaa vesikone olla paikallaan. Lyhyemmillä legeillä tankit kyllä riittää. Pullovesi (Lidl) on halpaa ja kelvollista. Tosin sen säilyvyys on myös rajallista. 15 l/h käy vielä 12V sähköllä, mutta suurempi vaatii generaattorin tai kompressorin moottorivetoisena. Vesikonetta on käytettävä 2 kertaa viikossa. Muuten se levääntyy. Pidempi seisokki edellyttää kemikaalien ajoa sisään. Olemme käyttäneet vesikonetta 6 vuotta ilman ongelmia. Asennuksessa on huomioitava, että koneen pitää olla vesilinjan alapuolella tai pitää asentaa buusteripumppu. Ongelmia syntyy, jos kone saa ilmaa. Yleensä toisella halssilla puhjaventtiili haukkaa ilmaa. Jos ajat vesikoneella tankkiin vettä, pitää tankkiin lisätä 5 %klooria hiukan muistaakseni 5 tippaa gallonaa kohti. Muutoin tankkiin kasvaa levää nopeasti. Lisäksi kone on aina huuhdeltava käytön jälkeen 10 minuutin ajan ilman painetta kloorittomalla vedellä. Sähköä kuluu, 25 W ja enemmänkin koosta riippuen. Huomaa myös, että kylmissä vesissä koneen tuotto on oleellisesti pienempi kuin nimellinen tuotto. Itämeren vesi on juotavaksi kelpaavaa, suolapitoisuus on niin pieni.

Äänestä

Toiset eivät taas kyseistä apparaattia halua.

Äänestä

Kyllä vettä maailmalla on, sekä monissa säilykeruoissa ja säilöihin vaan laiturin hanasta.
Pullovesi on maailmanlopun keksintö, siinä kunnolla apinaa koijataan.

Äänestä
  • Suomessa on vettä rajattomasti, mutta oleppa 3 viikkoa atlantilla. On hanat vähissä. On alueita, joissa hanavettä ei voi juoda, esim Espanjassa.

    Äänestä

  • thirsty traveller kirjoitti:

    Suomessa on vettä rajattomasti, mutta oleppa 3 viikkoa atlantilla. On hanat vähissä. On alueita, joissa hanavettä ei voi juoda, esim Espanjassa.

    Kyllä minä juon espanjalaistakin vettä.
    Melkeimpä kaikkialla on juotava vesi hanassa, voihan olla että pari päivää on luikas maha, mutta se on ohimenevä ilmiö.
    Pullovesi taas ei ole sen kummempaa, usein juuri samaa hanavettä.
    Vesikoneesta on riesaa enemmän kuin hyöryä.
    Vettä säiliöihin, ja suodattimen läpi juomavesi.

    Äänestä

  • Höpöhöpöhööö kirjoitti:

    Joo aurinkorannikon turistihotelleissa voi juoda hanavettä, mutta kun espanjalainen saonoo no potable, silloin sitä ei ole syytä juoda. Saattaa olla liukas vatsa lopun ikää. Päiväntasaajan alueella on kelvollista vettä vain korkeilla saarilla. Sielläkin asutus pilaa, koska jäteveden puhdistusta ei harrasteta. Atolleilta ei saa vettä. Marquesasin vesi ei ole juomakelpoista, vain Fatu Hivan joesta ehkä uskaltaisi, mutta sekin virtaa kylän läpi. Siinä on pitkä legi Galapagosilta Tahitille eikä ole laitureita, ei vesihanoja vaikka omistaisi suodattimenkin. Vesikonetta ei tarvita euroopan vesillä. Vasta Afrikan puolella ja sielläkin alkaa olla kelpo vettä saatavilla.

    Lainaus:
    Rod Heikell - http://www.tell-tales.info/

    "Water on a long trip is liquid gold and you need to hoard it. On a three week trip from the Red Sea to Cochin two of us still had water left from fifty gallons total. On Atlantic crossings of around three weeks, three of us have had lots of water left from 100 gallons total. Forty gallons on board a yacht with two crew should be augmented by at least four five gallon jerry cans and you might want to think about installing another tank somewhere. Two of the jerry cans should be strapped to the guard rails in case of the awful prospect of abandoning ship in which case you can sling them into the liferaft or the water (and they should float in the denser salt water). We also carry around a dozen five litre bottles of drinking water and remember a lot of tinned goods have water in them as well.
    You can justly ask how smelly were we at the end of the trips? Well not that bad. Watching the water consumption you do get to shower now and again, but there is no way you are going to shower every day without very large tanks or a watermaker. Most people don’t and the saving grace smell-wise is baby wipes. We always have large economy packs on board and a wipe over with several of these does a pretty good job. Moreover they can be used when the boat is too uncomfortable to shower which is more often than you think, especially crossing to the Caribbean when you roll about all over the place and showering becomes a slippery exercise in holding on.
    While a lot of yachts carry watermakers, it is not necessary for a long trip – after all yachts were crossing oceans long before watermakers were around. And they are not always reliable as per my comments above. In most places in the world you can find water and you can also collect rain to augment your supplies. Either let the main down a bit so it has a bag at the bottom and after it has been washed off for a bit to get salt and silt out of it, lower the boom a little (or tighten the kicker) and use a large funnel with a piece of hose to collect it in a jerrycan or directly into the tanks. One idea I saw in a NZ magazine is to fill a pastic bag with water and use it as a dam to direct water directly into the tanks off the side decks - once they have been washed clean. And anyway in an age where water poverty is going to become THE issue, perhaps we need to learn how to be frugal with our water - on land as well as at sea."

    Äänestä

  • thirsty traveller kirjoitti:

    Joo aurinkorannikon turistihotelleissa voi juoda hanavettä, mutta kun espanjalainen saonoo no potable, silloin sitä ei ole syytä juoda. Saattaa olla liukas vatsa lopun ikää. Päiväntasaajan alueella on kelvollista vettä vain korkeilla saarilla. Sielläkin asutus pilaa, koska jäteveden puhdistusta ei harrasteta. Atolleilta ei saa vettä. Marquesasin vesi ei ole juomakelpoista, vain Fatu Hivan joesta ehkä uskaltaisi, mutta sekin virtaa kylän läpi. Siinä on pitkä legi Galapagosilta Tahitille eikä ole laitureita, ei vesihanoja vaikka omistaisi suodattimenkin. Vesikonetta ei tarvita euroopan vesillä. Vasta Afrikan puolella ja sielläkin alkaa olla kelpo vettä saatavilla.

    4 vuotta espanjassa asuneena join ihan joka paikassa hanavettä.
    Hyvänä puolena on se että eivät saa ottaa maksuakaan ravintolassa hanavedestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Janoinen kirjoitti:

Veneessäni on 2 kappaletta 200 litran vesisäiliötä. Olen harkinnut toisen säiliön poistamista ja sijoittaa vapautuvaan tilaan makeavesilaitteiston. Perusteena vaihdolle puhtaan veden saannin turvaaminen pitemmillä matkoilla ja "turhan" painon poistaminen.
Osalla lukijakuntaa on varmaan kokemusta ko laitteistosta, asennuksesta, käyttökustannuksista ja hyödyistä/haitoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu