Moicca,
oon varmaan jossain shokissa, tein raskaustestin tuossa viime viikolla ja se näytti positiivista. Ekaan neuvolaan ollaan menossa ens maanantaina. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa n. 9kk, emme asu toistaiseksi samassa taloudessa. Seurustelun aikana ei olla oikein käytetty ehkäisyä, koska suhteemme alussa olin jättänyt juuri pillerit pois enkä halunnut päänsärkyjä ja muita ehkäisyjen sivuoireita enää, myöhemmin kokeilin kyllä ehkäisyrengasta, josta tuli myös oireita. Noh, nyt sitä sitten ollaan raskaana, olen vähän ymmälläni, en oikein tiedä olenkin iloinen vai paniikissa. Mies tukee kyllä kaikin keinoin, on oikein ihana ja haluamme olla yhdessä, forever, hänellä on varmasti ollutkin vauvakuume jo jonkin aikaa ja hän on kyllä ihan positiivisella kannalla ja himoitsee minua entiseen malliin.
Kaiken lisäksi kävin tuossa kuukausi takaperin sukupuolitautitesteissä, jossa löydettiin Klamydia, syötiin miehen kanssa tabut ja tuolloin tein myös raskaustestin joka osottautui negatiiviseksi. Nyt pelkän, että tabut ja tauti yleensäkin on tehnyt sikiölle jotain.. neuvolasta kyllä sanoi, ettei sitä kannata miettiä ja että keskenmeno yleensä sitten tulee, jos on problemia. Lisäksi stressaan siitä, että olen aina ajatellut, että ennen lapsien tuloa, on menty naimisiin, eli toimittu ns. vanhaan tapaan, säädyllisesti. Nyt minusta tuntuu, että olen jokin säälittävä tapaus, kun tulee avioliiton ulkopuolinen lapsi ja vielä näin lyhyestä suhteesta. Suhteemme on kyllä vakaalla pohjalla ja monenlaisia problemia on ollut ja vielä ollaan yhdessä. Esim. naimisissa olevani veljen rinnalla olen varmaan jokin säälin kohde suvulle ja muillekin, veli sai tänään kolmannen lapsensa. Mieheni kyllä sanoi, että meidän elämähän tämä on. Mutta itselleni ehkä hiukan pettymys, kun en ole mennyt periaatteitteni mukaan. Tietty eihän elämä aina mene kuten on suunnitellut. Ja se että menisi pikaisesti naimisiin jne. .. en ehkä ole senkään kannalla.. Lisäksi epäröin olenko valmis äidiksi edes, kiinnostaako minua mami jutut, varmaan jokin masis päällä.. Ikäähän kuitenkin on 30-vee, enkä epäröi ettenkö selviäisi.. ainahan asiat jrjestyvät.
Olikohan tässä mitään ns. punaista lankaa ? :) Mutta onko kellään samanlaista tuntemuksia tai kokemuksia ?
oon varmaan jossain shokissa, tein raskaustestin tuossa viime viikolla ja se näytti positiivista. Ekaan neuvolaan ollaan menossa ens maanantaina. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa n. 9kk, emme asu toistaiseksi samassa taloudessa. Seurustelun aikana ei olla oikein käytetty ehkäisyä, koska suhteemme alussa olin jättänyt juuri pillerit pois enkä halunnut päänsärkyjä ja muita ehkäisyjen sivuoireita enää, myöhemmin kokeilin kyllä ehkäisyrengasta, josta tuli myös oireita. Noh, nyt sitä sitten ollaan raskaana, olen vähän ymmälläni, en oikein tiedä olenkin iloinen vai paniikissa. Mies tukee kyllä kaikin keinoin, on oikein ihana ja haluamme olla yhdessä, forever, hänellä on varmasti ollutkin vauvakuume jo jonkin aikaa ja hän on kyllä ihan positiivisella kannalla ja himoitsee minua entiseen malliin.
Kaiken lisäksi kävin tuossa kuukausi takaperin sukupuolitautitesteissä, jossa löydettiin Klamydia, syötiin miehen kanssa tabut ja tuolloin tein myös raskaustestin joka osottautui negatiiviseksi. Nyt pelkän, että tabut ja tauti yleensäkin on tehnyt sikiölle jotain.. neuvolasta kyllä sanoi, ettei sitä kannata miettiä ja että keskenmeno yleensä sitten tulee, jos on problemia. Lisäksi stressaan siitä, että olen aina ajatellut, että ennen lapsien tuloa, on menty naimisiin, eli toimittu ns. vanhaan tapaan, säädyllisesti. Nyt minusta tuntuu, että olen jokin säälittävä tapaus, kun tulee avioliiton ulkopuolinen lapsi ja vielä näin lyhyestä suhteesta. Suhteemme on kyllä vakaalla pohjalla ja monenlaisia problemia on ollut ja vielä ollaan yhdessä. Esim. naimisissa olevani veljen rinnalla olen varmaan jokin säälin kohde suvulle ja muillekin, veli sai tänään kolmannen lapsensa. Mieheni kyllä sanoi, että meidän elämähän tämä on. Mutta itselleni ehkä hiukan pettymys, kun en ole mennyt periaatteitteni mukaan. Tietty eihän elämä aina mene kuten on suunnitellut. Ja se että menisi pikaisesti naimisiin jne. .. en ehkä ole senkään kannalla.. Lisäksi epäröin olenko valmis äidiksi edes, kiinnostaako minua mami jutut, varmaan jokin masis päällä.. Ikäähän kuitenkin on 30-vee, enkä epäröi ettenkö selviäisi.. ainahan asiat jrjestyvät.
Olikohan tässä mitään ns. punaista lankaa ? :) Mutta onko kellään samanlaista tuntemuksia tai kokemuksia ?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.