Mielettömän lahjan sain avomieheltäni, kun vei hyvään ravintolaan syömään ja kertoi siellä, että olisi nyt valmis lasta yrittämään. Täytin juuri 25 vuotta ja vauvaa olen kuumeillut viimeiset 4. Sattu vielä hyvät päivät ensi yritykselle, että nyt saa sitten tosissaan jännätä x)
Aika hurjat on tunnelmat kyllä kuitenkin, koska nyt kaikki jotenkin konkretisoituu. Oli jotenkin helpompi kuumeilla sillä tavalla "turvassa", siis odotellen vahinkoa. Aivan kuin ottais ihan erilaisen vastuun siitä lapsesta kun oikein tekemällä tehdään. Miehelläni on ammatti mutta itse aloitan koulun vasta tammikuussa ja meillä on kouluni takia muutto uudelle paikkakunnalle, joten lapsen teolle todellakin olisi parempikin ajankohta... Mutta olen äiti ilman lasta. Haluaisin myös useamman lapsen, joten neljän vuoden odotus ei vain... Ei.
Myös valmistautuminen suuriin pettymyksiin on alkanut. Muistan kun vielä reilu vuosi sitten syödessäi pillereitä toivoin vahinkoa niin paljon, että vaikka otin pillerini ajallaan, oli kuukautisten alkaminen todella suuri pettymys. Kuinka musertava on se pettymys nyt, kun on oikea yritys ja molemmilla suuri odotus..?
Mutta kyllä on mukava nyt täällä kirjotella, seurata muiden yrittämistä ja odottaa siirtymistä tuonne odottavien palstalle :)
(*juoksee apteekkiin ostamaan läjän raskaustestejä typerä virne naamallaan)
Aika hurjat on tunnelmat kyllä kuitenkin, koska nyt kaikki jotenkin konkretisoituu. Oli jotenkin helpompi kuumeilla sillä tavalla "turvassa", siis odotellen vahinkoa. Aivan kuin ottais ihan erilaisen vastuun siitä lapsesta kun oikein tekemällä tehdään. Miehelläni on ammatti mutta itse aloitan koulun vasta tammikuussa ja meillä on kouluni takia muutto uudelle paikkakunnalle, joten lapsen teolle todellakin olisi parempikin ajankohta... Mutta olen äiti ilman lasta. Haluaisin myös useamman lapsen, joten neljän vuoden odotus ei vain... Ei.
Myös valmistautuminen suuriin pettymyksiin on alkanut. Muistan kun vielä reilu vuosi sitten syödessäi pillereitä toivoin vahinkoa niin paljon, että vaikka otin pillerini ajallaan, oli kuukautisten alkaminen todella suuri pettymys. Kuinka musertava on se pettymys nyt, kun on oikea yritys ja molemmilla suuri odotus..?
Mutta kyllä on mukava nyt täällä kirjotella, seurata muiden yrittämistä ja odottaa siirtymistä tuonne odottavien palstalle :)
(*juoksee apteekkiin ostamaan läjän raskaustestejä typerä virne naamallaan)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Me ei olla ihan vielä nuin pitkällä vielä. Mies sano reilu kuukausi sitten, että keväällä vois alkaa yrittään. Jo pelkästään tämä uutinen sai mut sekasin. Oon kuumeillu jo pitkään ja nyt se alkaa vihdoin lähestyä. Kaapista löytyy vielä kolme liuskaa. Ne vielä syön meneillään olevan lisäksi ja sitten alkaa yritys. Täytyy myöntää, että nykysen liuskan alotin heti edellisen perään. Että jos ne vähän aikasemmin loppus... :D Meillä yrittäminen alkaa suunnilleen siihen aikaan kun valmistun jossain välissä ens kevättä ja jos onnistuisin raskautumaan aikalailla heti pillereiden lopettamisen jälkeen, vauva syntyis suunnilleen mun 25v synttäreiden aikaan. Erittäin hyvä ajoitus siis, siitäkin huolimatta, etten ehi kauaa olla töissä ennen mammalomalle jäämistä. Mies on kuitenki ollu jo muutaman vuoden työelämässä ja kaikki muutki puitteet on valmiina. Muutettiin vasta kolmioon, niin on huonekin lapsukaiselle valmiina kunhan sisustusta vähän vaihtaa. :)
Mulle on kyllä suuri haaste yrittää hillitä itseni sitten kun raskaaksi tulen. Mun piti kertoa tästä meidän yrittämisestä - tai sen suunnittelemisesta - vain mun parhaalle ystävälle, mutta tänään lipsautin sen yhelle toisellekin kaverille kun puhuttiin siihen liittyvistä asioista. No, ei se mitään. :) En vain sen takia haluaisi kovin asiasta puhua etukäteen, ettei ihmiset ala kyseleen, että "joko nyt?". Ei ois mukava koko aikaa sanoa, ettei vieläkään, jos saa pitempään yrittää. Ja sitten kun oon raskaana niin mun ois aikomus kertoa asiasta vain muutamalle läheisemmälle kaverille ja perheenjäsenille ennen kuin se 12 viikkoa tulee täyteen. Toisin sanoen niille, joiden haluan mahdollisesta keskenmenostakin tietävän. Toki raskaus voi myöhemminkin mennä kesken, mutta nuo on kuitenkin ne kriittisimmät viikot. Saa nähä saanko pidettyä suun supussa sillonki ku oon onneni kukkuloilla... Sama homma myös vauvan tarvikkeiden ostamisen suhteen. Niitäkin ois tarkoitus ostaa vasta toisesta kolmanneksesta alkaen aikasintaan. Sitä odotellessa! :)
Teillähän on tosiaan elämä mukavalla mallilla :) Mielelläänhän sitä opiskeluelämän päätteeks ois "tehty" mutta mulla tosiaan sen verran jo ikää. Ainut mikä oikeastaan tuossa uudessa paikkakunnassa stressaa on se mummuttomuus sitten lapsen synnyttyä ja yleensäkin tukiverkon puuttuminen. Ja tietenkin potentiaalisten mummujenkin puolesta harmittaa kun lapsenlapsi ei ole lähellä pilalle lellittävänä :)
Mutta ihan hirveetä! Siis vaikka kuinka yrittää olla silleen "lallallaa, ei mua kiinnosta", niin hirveä teko-oireilu päällä. Säpsähän joka ikistä nipistystä ja millon mitäkin "tunnetta", vaikka ovulaatiosta vasta pari päivää.. Koko ajan tulee hypisteltyä raskaustestejä. Tässähän kerkee tosissaan kilahataa jos kuukausiakin joutuu yrittään, tai mitä jos ei tuu ollenkaan.
En usko vielä varsinaisesti stressaavani. Odotus vaan on niin suuri. Nyt pitäis kuitenkin vielä nauttia oireettomuudesta, kun ei voi tietää joutuuko jotenkin oksentelemaan ja kipuilemaan koko raskauajan. Tietenkin kun nyt olen työttömänä niin ei oikein löydy mitään harhauttavaa ajateltavaa, mutta eiköhän tuo helpota kun koulu alkaa... Toivottavasti!
Oon kanssa miettinyt että kellehän sitä vois tästä yrityksestä avautua. Äiti ja "anoppi" muuten, mutta ne olis niin kuumeissaan että saattaisin sitten otta siitä stressiä. Luulen että kerroin kenelle tahansa, niin sitten kaduttais kun ei heti plussaakaan. Vaikeeta. Okei, ehkä stressaan pikkusen ;)
Ja joo, ne vauvan tarvikkeet! Äiti mulle yks päivä esittelikin kaikkia mun ja mun pikkusisarusten vanhoja vauvan vaatteita ja haluaisin ne vaan tänne hypisteltäviksi.
Näillä eväillä tänään.
Kiva kun kirjoittelette tänne. Välillä tuntee olevansa niin yksin koko asian kanssa. Miehen kans tosi asiasta puhutaan mutta ei liiaksi, ettei meidän elämä olis vaan sitä vauvahaaveilua. Enkä halua toisaalta liiaksi siitä puhuakaan, kun me molemmat sitä tahdotaan tosi tosi paljon.
Oon kertonut mun parhaalle kaverille, sillä on kaks lasta, ja pienestä vauvasta iloitsee parhaillaan, niin en halua puhua omaa 'pahaa oloani', vaan olla oikeasti onnellinen hänen puolestaan. Ja muutenkin tuntuu ettei kehtaa kellekkään muulle ku miehelle myöntää, kuinka paljon sitä lasta oikeasti toivoo ja odottaa.
Bufster84 aivan ihanan yllätyksen sun miehes kyllä sulle teki:) Todella toivon että saisitte pian vauvauutisia!! Meilläpäin on yritetty puolisen vuotta,saas nähdä tärppääkö millon,ihan positiivisin mielin kuitenki liikkeellä:)
Olisikin muuten mukava saada odottavia/yrittäviä ystäväisiä siltä varalta että nyt tärppää ;) Elikkäs kaikki mammamieliset Oulun kyliltä, jos kaipaatte samanhenkistä juttuseuraa niin olisi mukava pitää yhteyttä kun sinne rantaudumme.
Jos halukkaita löytyy, laitan mailin tänne sitten!
Meillä on ainaki moni saanu lapsia opiskeluaikana ja hyvin ne on saanu sen sovitettua kouluun kans yhteen. Itse asiassa just laskin ja noin neljäsosa meidän pienestä porukasta, joka yhtä aikaa alotti opinnot, on saanu opintojen aikana lapsen tai on nyt valmistumisen kynnyksellä raskaana. Toki ala vaikuttaa, meillä miehiä porukassa vain yksi. :) Toki riippuu omista intresseistä kauanko haluaa olla kotona lapsen synnyttyä ja tukiverkosta yms, mutta on meillä niitäkin, joilla ei valmistuminen lykkäänny lapsen saannin takia ollenkaan. Yks mun kaveri jätti vain harjoittelun välistä sinä syksynä ku lapsen sai ja suoritti sen harjottelun viimisenä, kun muut oli jo harjottelut suorittanu. Hän suoritti silloin verkkokursseja yms., mitä oli mahdollista pääosin kotoa käsin tehdä. Hän valmistuu nyt ajallaan ja minä, joka olin vaihdossa samana syksynä, valmistun ite keväällä pari kuukautta myöhässä. Siitäkin huolimatta, että sain tarvittavan määrän opintopisteitä suoritettua silloin. Eipä siinä, olisi mulla ollut mahdollisuutta valmistua nyt, mutta teen opinnäytetyön rauhassa. Työelämässä kerkiää kyllä olla, ja keikkatöitä oon tehny jo nyt. :)
Tuo läheisten kaukana olo on mun mielestä suurempi tekijä, muttei sekään mahdoton. Me ollaan leikillisesti mietitty, minne voitas joskus muuttaa jos halu tulis (nyt ei mitään kaipuuta minnekkään oo kummallakaan). Kuitenkin halutaan ainakin lähivuodet pysyä täällä, missä sukulaiset on lähellä. On sitten apua tarvittaessa lähellä.
Nuista "oireista" vielä. Mulla tuli todettua niitten voima tuossa pari kuukautta sitten, niihin aikoihin kun päätettiin, että keväällä aletaan yrittään lasta. Huomasin muka kaikennäkösiä oireita ittessäni. Järki sano, etten oo raskaana, koska syön edelleen pillereitä, mutta kuitenki koko ajan ajattelin muuta. Viikon kärvisteltyäni marssin apteekkiin. Vasta raskaustestistä negat luottuani valeoireet pikkuhiljaa hellitti. En kehannu muille myöntää asiaa ku miehelle. Onneksi se ei nauranu, vaikka ehkä pitiki mua vähän höpsönä. :) Oli kyllä tympeä lukea negat nytki, vaikkei vielä edes yritetä. Toivottavasti ei tarvi oottaa positiivista testiä kovin kauaa sitten keväällä!
Wheeeeler: Sepä se. Ei sitä koko aikaa haluais ajatella tai puhua vauvajuttuja, vaan joskus itsensä hillitseminen on ainaki mulla työn takana. Onneksi tästä ei vielä juuri kukaan tiedä, niin voi puhua ihan normaaleja asioita ihmisille. Ja toistaiseksi niittenki, jotka tietää, kanssa tulee juteltua vain vähän asiasta. Mutta ajatuksissa on kyllä ehtiny pyöriä jo vaikka mitä! :)
Ai niin, Bufster84, pistä vaan mailiosote tänne. Minä oon Oulusta ja juttelen näistä ja muistaki asioista enemmän kuin mielelläni. :)