Olen juuri tehnyt lääkkeellisen keskeytyksen ja kaduttaa, että luin juttuja ja blogeja niitä tehneistä naisista. Oma kokemukseni - puhun nyt täysin fyysisestä puolesta - oli hyvin asiallinen ja kivuton. Kokemukseen ei liittynyt mitään draamaa tai verilammikoita. Raskauteni oli hyvin alussa ( 6 vko ) ja minusta vuosi hyvin vähän verta. Mitään kipulääkkeitä tai sairaslomaa en tarvinnut. Kaikkien, niin sairaanhoitajien kuin lääkäreidenkin kohtelu oli hyvin asiallista. Itse keskeytyksen sain tehdä kotona, joka oli minusta miellyttävää.
Tässä siis vain fyysisestä puolesta. Abortin tuskaisin osuus oli tehdä päätös raskauden keskeyttämisestä. Henkisesti kokemus otti melkoisesti voimille.
Tässä siis vain fyysisestä puolesta. Abortin tuskaisin osuus oli tehdä päätös raskauden keskeyttämisestä. Henkisesti kokemus otti melkoisesti voimille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...itse olin myös jo "iäkäs" tehdessäni abortin.
Se on jännä juttu miten, vaikka kuinka on selvät sävelet, että lapsia tehdään vasta kun niitä todella toivotaan, vaikeaa on kuitenkin hyväksyä sitten se, että juuri minä olin niin idiootti, että juuri minä olin vahingossa raskaana... Ryvin itsesäälissäni; miksi juuri minä! Henkisesti se on ollut abortin pahin paikka, sillä eihän minulle koskaan niin käy. Abortin takia ainoat itkut meidän taloudessa on itketty ennen keskeytystä, aikaa siitä on nyt yli viisi vuotta. (Itkin kyllä keskeytystä tehdessäni fyysisestä kivusta, vaikka dramatiikkaa ei omaankaan keskeytykseen kuulunut, ei verilammikoita tms.)
Tällä hetkellä olen taas raskaana ja nyt huomaa miten erilaisia ajatuksia raskaus voi aiheuttaa. Ei se ole täydellistä paniikkia ja itsesäälissä vellomista, vaikka jotkut ahkerasti minulle ovat aiemmin kuvanneet, että sellainen paniikki ja hysteria ovat normaalia olotilaa kun saa tietää olevansa raskaana... Edelleenkään kaikki ei mennyt kuten toivoin, eli en hyppelehtinyt ilosta, mutta kun raskaus oli suunniteltu (vaikkakin yllättävän nopea), otin tiedon raskaudesta vastaan tyynenä ja rauhallisena, ajatukset eivät lähteneet välittömästi posottamaan jatkuvaa negatiivista kehää, joiden armoilla vain itseäni säälien heittelehdin...
Kaiken kaikkiaan en ole katunut päätöstäni tehdä abortti koskaan. Kadun edelleen kovasti, vaikken enää vellokaan tunteessa, sitä, että ikinä saatoin tulla vahingossa raskaaksi.
katua sellaista jolle ei ole voinut mitään? Siis jos on yrittänyt ehkäistä ja se on pettänyt... ja miksi edes katua kun aina voi tehdä abortin (jossa tietenkään ei ole ikinä "mitään" kaduttavaa/väärää/pahaa..)?
...ja houstu kinttuun keskelle öistä pääkaupunkia makaamaan, niin et voinut mitään sille, että sinun raiskattiin.,..
Vai voisiko olla, että miettisit, entä jos en olisi nostanut käsiä ylös ja laskenut housujani ja lähtenyt keskustaan silloin..?
Jeps, kuten huomaat, en ihan anna elämääni samanlailla kohtalon käsiin, vaan pyrin vaikuttamaan siihen aktiivisesti toimillani.
Kun katuu vahingossa raskaaksituloa, niin silloihan puhutaan ennalta ehkäisystä, joka ei ole toiminut. Jos minulle olisi yhdentekevää tulenko raskaaksi vai en, sillä lapsen teonhan voin aina ehkäistä abortilla, niin tuskin todellakaan olisi vahingossa raskaaksi tulo kaduttanut...
että ehkäisyn pettäminen ei ole valittu asia/teko, mitä taas abortti on.
Eli ei heittäydy kohtalon huomiin edes silloin, kun käy vahinko, vaan toimii aktiivisesti (valitusti) seurausten mukaisesti.