Onko kukaan reissannut kahden vetolaukun kanssa? Onko hankalaa? Toisen ajattelin laittaa ruumaan ja toisen matkustamoon kun koko sallii sen juuri.
kaksi vetolaukkua mukaan?
Ariel31
7266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ongelma tossa nyt on, kun toinen laukku on jo pakostakin suht pieni ja matkustamoon vietävähän ei saa painaa kuin 5 kg - joissain tapauksissa 8 kg.
"Tyhmän näköistä" vedellä kahta laukkua?:)
on sitten ihan toinen juttu! Olisit heti kysynyt, onko tyhmän näköistä vetää kahta laukkua perässään! Olisin vastannut, että totta kai on, but WHO CARES! Jos olet mies, niin kuin nimimerkistäsi päättelen, niin käyttäydy kuin mies: mitä väliä, onko tyhmän näköistä vai ei. Jos 31 on ikäsi, niin kyllä tuohon ikään mennessä pitäisi jo itsetuntoakin riittää sen verran, ettei tarvitse ajatella ihan joka asiasta, mitä muut mahtavat kaikista pikkujutuista ajatella
Hauskaa matkaa sinulle joka tapauksessa, kahdesta vedettävästä laukusta huolimatta!
Eikö Ariel oo merenneidon nimi?;) Ja tuo 31 on vaan numero. Mutta siitäki huolimatta totta on ettei kannattas joka käänteessä ajatella mitä muut ajattelee. Ja kyllä, päätin jo että otan 2 vetolaukkua mukaan ja reissusta tulee siitäkin huolimatta mitä parhain ja upein ;)
Ariel on juutalainen miehen nimi, mutta jostain syystä Walt Disneyn piirretyssä merenneidon nimi tosiaankin on myös Ariel. Mulla nyt vaan on jostain syystä tapa assosioida se tuohon ensin mainittuun. Mutta eipä hällä(kään) väliä! Asioihin ei yleensäkään kannata suhtautua niin järjettömän vakavasti, sellainen 'kevytmielinen touch' (tarkoitettu kaikessa sen hyvässä mielessä!) on hyvä matkakumppani läpi elämän!
"Kevytmielinen touch"..kuulostaa NIIN hyvältä. Täytyy ihan alkaa opetteleen :)
sitä, ettei suhtaudu itseensä eikä toisiin liian vakavasti, tietenkin aina kuitenkin muistaen, ettei omalla toiminallaan loukkaa toisia.
Helpottaa hirveästi vaikkapa silloin kun miettii noita naurettavalta näyttämis-juttuja. Eiks oo ihan nastaa, jos voi huvittaa kanssaeläjiä jollakin noinkin pienellä jutskalla, kuin kahden vetolaukun kanssa taiteilemalla. Parhaassa tapauksessa joku ystävällinen sielu huomaa ahdinkosi, ja tarjoutuu auttamaan. Saat uuden ystävän/tuttavuuden, jonka kanssa jatkat matkaa ainakin sen pienen hetken ajan...
Kerronpa tässä pienen pätkän ensimmäiseltä reissultani Intiaan. En ollut kauheasti etukäteen ottanut selvää minne olin menossa (vaikka ystäni väittävät, että uusien asioiden lähestymistapani on ainutlaatuinen: ensin herää ajatus/kiinnostus, seuraavaksi luen aihetta koskevan kirjan tai pari, haen tietoa netistä, punnitsen asiaa muutaman kuukauden ja teen sitten joko myönteisen tai kielteisen päätöksen - omasta mielestäni olen kovastikin spontaani...!). No, joka tapauksessa paukkasin reissuun kovine, pyörillä varustettuine matkalaukkuineni - sillä reissulla opin, että sellainen rinkan tapainen on se ainut oikea tavaroiden kuljetusmuoto. Arvaa vaan, minkälaista oli meno, kun änkesin jo ennestään täysiin juniin laukkuineni, kaikkineni! Kädet eivät riittäneet pitämään huolta laukuista, ja siellä kun populaan mahtuu monenmoista kengänkuluttajaa, niin ulkopuolinen apu oli todella tervetullutta. Jotenkin vaikutti siltä, että kanssamatkustajista tuntui, että yksinmatkustavasta, aika avuttomasta (omasta mielestäni pärjäsin loistavasti, mutta näin jälkikäteen ajatellen taisin olla aika tumpelo) länkkärinaisesta on pakko pitää huolta. Osasta noista ekalla matkalla kohtaamistani ihmisistä on jäänyt elinikäisiä ystäviä, joita käyn aina Intian matkoillani tapaamassa. Toiset taas pysyvät lämpiminä muistoina mielessäni: niin kuin se mies, joka herätti minut asemalla, jossa minun piti jäädä pois. Olin sikeässä unessa, enkä muutenkaan olisi ymmärtänyt pelkästään hindin kielellä luettua epäselvää kuulutusta. Hän auttoi minut tavaroineni ulos junasta, ja vielä näytti minne suuntaan minun on jatkettava matkaa, jotta pääsisin kohti seuraavaa seikkailuani. Oli aamuyö pienessä Jalgaonin kaupungissa kun sinne tupsahdin, raahasin laukkujani läpi nukkuvan kaupugin kohti linja-autoasemaa, eikä ollut niillä kuoppaisilla kaduilla paljoakaan apua vetolaukuista!