Globalisaatio

Tilja

Se on ihan p--seestä. Itseään muita parempina pitävät kansat (Englanti, Ranska, Saksa) dominoivat EU´ssa. Ne kahmivat vallan itselleen. Pienet täivaltiot kuten Suomi saavat jäädä nuolemaan näppejään.

Ihmettelen, että EU vielä on olemassa. On liian monta uskontoa ja on liian monta kieltä. Uskon, että EU hajoaa ennenpitkää.

1

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Globalisaation voisi määritellä myös koko maapallon laajuisena kansainvälisyytenä. Sinällään Sinä "Tilja" olet aivan oikeassa, kun kohdistat kritiikkiä EU-taholle. Ehkäpä "ahistusta" kuitenkin helpottaa, kun katsomme globalisaatiota tosiaan koko maapallon laajuisena asiana.

      Paljon olisi korjaamisen varaa myös planeettamme laajuisissa puitteissa. Silti otan esille ne myönteiset mahdollisuudet, joita meille suomalaisille avautuu globaalin ajattelun mukana. Ja globaalilla ajattelulla tarkoitan monipuolista kansainvälisyyttä, jossa me suomalaisetkin voimme olla mukana nykyisin aivan eri mittakaavassa kuin aikaisemmin. Liikenneyhteydet ovat varsin hyvät maapallon eri puolille. Ja netin kautta meidän on helppoa hankkia pohjatietoja maapallon kaikkia kolkkia koskevista asioista.

      Olennainen asia on kielitaito globaalissa toiminnassa. Meillä suomalaisilla ei liene siinä suhteessa edes asenteelllisia esteitä, jollaisia saattaa olla entisissä siirtomaavaltioissa, joita tosiaan on koko joukko myös EU-jäsenmaina. Me voimme estoitta ryhtyä opiskelemaan myös niitä kieliä, joita entisten siirtomaavaltojen kolonialistihenkiset edustajat eivät ehkä "alennu" opettelemaan. Kussakin maassa kanssakäyminen onnistuu parhaiten maan omalla kielellä. Ja niinhän se on meilläkin. Jos meille tulee kauppoja hieromaan suomea osaava japanilainen, niin hän saattaa saada helpommin kaupat aikaiseksi kuin ylemmyydentuntoinen ruotsalainen, joka ei ole katsonut aiheelliseksi suomen opiskelemista.

      Globaalisuus ei siis ole meille suomalaisille välttämättä mörkö, vaan myös suuri mahdollisuus. Meidän pitää kuitenkin lähteä ennakkoluulottomasti myös EU-alueen ulkopuolelle kaikkeen maailmaan. Ja toisaalta varovainenkin pitää ymmärtää olla ja tarkka harkinta on pidettävä mielessä, hoksottimet hereillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe