Luinpas tuossa uusinta Kodin Kuvalehteä, jossa 12 lapsen äiti kertoi elämästään. Hän on vl ja omantunnon syystä ei hyväksy ehkäisyä. Ok.
Mutta se mikä järkytti oli se, että hän selosti, kuinka huusholli on nyt siistimpi kun isoimmat lapset siivoavat ja hoitavat kotia. Ja että nämä lapset hoitavat pienempiään, siis kodin lisäksi, kun äidillä on menoa ja muutenkin..
Minusta lasten tuleekin tehdä kotona hommia, mutta että vetovastuu siivoamisesta ja pienempien sisarusten hoidosta on isommilla!? Eikai se voi olla ok, vaikka täältä olenkin lukenut että se on ihan yleistä ja normaalia.
Tämä rouva itsekin oli ison perheen vanhimmasta päästä ja oli kuulemma tottunut vaipan vaihtoon sun muuhun jo lapsuuden kodissaan. Näin kai vl-kodin tytöt opetetaan ja totutetaan jo pienestä alkaen äideiksi.
Mutta se mikä järkytti oli se, että hän selosti, kuinka huusholli on nyt siistimpi kun isoimmat lapset siivoavat ja hoitavat kotia. Ja että nämä lapset hoitavat pienempiään, siis kodin lisäksi, kun äidillä on menoa ja muutenkin..
Minusta lasten tuleekin tehdä kotona hommia, mutta että vetovastuu siivoamisesta ja pienempien sisarusten hoidosta on isommilla!? Eikai se voi olla ok, vaikka täältä olenkin lukenut että se on ihan yleistä ja normaalia.
Tämä rouva itsekin oli ison perheen vanhimmasta päästä ja oli kuulemma tottunut vaipan vaihtoon sun muuhun jo lapsuuden kodissaan. Näin kai vl-kodin tytöt opetetaan ja totutetaan jo pienestä alkaen äideiksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaan työhön oppimiseen, kantamaan omaa kortta kekoon, vastuun kantamiseenyhteiskuntakelpoiseksi, opettamista siihen , että omat siivet kantaisivat aikuisuuden tullessa.
Kouluelämässä ja monessa muuallakin näkee valitettavan selkeästi esim. yksilapsisen perheen ainokaisen elämänmallin- -tyylin, monasti.
On vaikeuksia sopeutua , ottaa toisia huomioon, jakaa muille ,jne.
Aina ei asia ole noin yhdenlapsen perheessä kasvaneella, on hyviäkin esimerkkejä, mutta päälinja on kuvatunkaltainen.
Eikä se siinä kasvuympäristössä ole mikään ihme, vaan ennemminkin seuraus tilanteesta.
Juu, on ihan hyvä, että lapsi oppii ottamaan toiset huomioon ja kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi jne.... Mutta eihän lapsia voi pitää korvaavina äiteinä, kun oikea äiti ei kerkeä hoitaa jälkeläisiään eikä kotia, kun on aina uusi vauva ja monta vaippaikäistä. Keskitie on varmaan jossain tuon yhden lapsen ja tusinan välissä, siis ei lapsimäärä, vaan tilanne, mihin lapsi joutuu, minkälaista vastuuta lapsi joutuu ottamaan muista ja kodin hoidosta.
Meitä oli kotona kolma lasta ja vanhimpana hoidin paljonkin pienempiä sisaruksiani, mutta täytyy myöntää, etten olisi pystynyt hoitamaan vaikkapa viittä pienempää ja siinä sivussa vielä kotiakin plus että kouluhommat ja kaveritkin kuuluvat lapsen elämään.
Samantapaiseen tilanteeseen joutuu vaikkapa alkoholistiperheen lapset, kun hoitavat toisiaan, vanhempiaan ja kotia, mutta kun ollaan vl-palstalla niin puhutaan sitten vl:sta.
Miksi vedät taas tyypilliseen vl-tyyliin äärestä laitaan? Etkö osaa keskustella asioista ilman tuota vl-bullshittiä?
Hänhän on aina mainostanut tehneensä lapsia juuri kotiorjikseen.
että suuri on tänäpäivänä niiden nuorten määrä jotka ovat ihan pihalla jos tarvitsisi pestä oma pyykkiinsä tai laittaa yksinkertaista ruokaa itselleen. He ovat niitä pienperheen lapsia ja nuoria joita ei ole opetettu tekemään mitää kotitöitä. Avuttomia ressukoita, joista monet ei osaa muuta tehdä kun tilata pizaa, asunto on kuin sikolätti kun ei ole äiti siivoamassa.
Jos isoimmat lapset tekevät kotitöitä kykynsä mukaan, ei kai se vielä mitään vetovastuuta tarkoita. Totta kai huusholli on siistimpi, kun siinä asuu täystyöllistetyn äidin lisäksi muitakin siivoamaan pystyviä ja ehtiviä.
Kun ei voi sanoa, että särähti korvaan niin sanon, että pisti silmään kyseisessä jutussa tuo kohta. Noin kerrottuna tulee kyllä vaikutelma, kuin lapset olisivat vetovastuussa. Sitä hän tuskin kuitenkaan tarkoitti, kun tekijöitä on enemmän, jaksaa lopputulokseen pyrkiä. Vaikka itse vl olenkin ikävä kyllä, uskon että joissakin perheissä lapset joutuvat tekemään liikaa ikäänsä nähden. Kyllä lapsen pitää saada olla lapsi ja elää huoletonta lapsen elämää. Totta kai lasten täytyy oppia tekemään töitä kotona ja ottamaan vastuuta, mutta sopivassa määrin. Ei niin että itse naimisiin mennessään on jo kuin yhden perheen huoltanut.
Täällä paljon näkee kirjoittettavan siitä että tytöt tekevät ja pojat pääsevät kuin koirat veräjästä. Ei pidä paikkaansa ainakaan meillä. Keittiövuorot ovat olleet samat jokaiselle, jokainen kotona asuva osallistuu myös siivoukseen. Vapaamatkustajia ei voi olla.
Toivottavasti oli vain väärin muotoiltu lause hältä, sillä kyllä se kuulosti ihan siltä, että lapset tekevät melkoisen osan perheen hommista. Tietty niin isossa porukassa hommia liikaa pelkästään vanhemmille. Ja olihan osa lapsista lähtenyt jo kotoa, sillä rouvalla oli jo pari lasten lasta, vaikka vanhin lapsi oli käsittääkseni vasta 21! Hassua sinänäsä, että oma lapsi voi olla nuorempi kuin lapsen lapsi...
Tyttölapsi vaihtelee nuorempien vaipat sujuvasti ni homma on hansakssa heti kun 18v. Ikään tulee ja eka oma syntyy.
Takana lähes 10 kokemus lasten hoidosta!
Eikä väsytä yhtään......ei vit...yhtään!