Sydän ymmärtää?

Lukiossa kaikki alkoi. Heti, kun näin hänet olin sulaa vahaa.
Näen häntä edelleen, jalat tutisevat liikennevaloissa, kytkintä painaessa niissä ei ole voimaa.
Rakastan häntä. En tiedä miksi.
Ensimmäisenä lukio vuotenamme olin aivan varma, että hän piti minusta yhtä paljon.
Kontaktin ottoni ovat kaikki menneet tyystin pieleen. Ensimmäisellä kerralla mokasin, olin humalassa ja lupasin jutella koulussa. Häpesin en katsonut enään päällekkään, kävelin ohi ihan kuin hän olisi ollut ilmaa, vaikka näin ei todella ollut.
Toisella kertaa ei vastausta kuulunut viestiini. Ymmärsin, ettei häntä kiinnosta. Odotin vastausta kolme kuukautta heräten öisin katsomaan joko se olisi saapunut, kunnes tajusin, ettei se koskaan saavuttaisi minua.
Neljä vuotta olen odottanut häntä. Päivääkään ei ole mennyt ajattelematta.

Onneksi uusi elämäni alkaa toisella paikkakunnalla. Silloin unohdan.
1403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi kulta pieni... Hyvä että olet muuten muuttamassa, jos asut nyt jossain missä näet häntä aika ajoin niin ei auta pääsemään asian yli, ellei sitten tosiaan unohda.
Neljä vuotta on hyvin hyvin pitkä aika.
Mulle pitkältä on tuntunut vuosikin, ja aika tuntuu ikuisuudelta jos ajattelee jotakuta kokoaika!!
Tilanteesi on surullinen, sekin että olet hukannut niin paljon aikaa tämä ihmisen ajattelemiseen..
Jos muuttaessasi tilanne ei parane, niin minusta sinun on etsittävä tämä ihminen käsiisi ja vaikka kahvilla kerrottava hänelle että et saa häntä pois mielestäsi, ja vaikka häntä ei kiinnostaisi ja ehket sinäkään välttämättä enää haluaisi jutun toimivan, vaan siitä on syntynyt pakkomielle, niin kannattaisi silti kertoa hänelle, ja puhua asiat selviksi, koska tilanne vaivaa sinua hyvin paljon!
Toivottavasti tämä uusi elämäsi sisältää paljon uusia tuttavuuksia ja jonkun ehkä läheisemmänkin..
Sulla on hyvin rakastava sydän, liiaksikin, ja olet takertunut ihmiseen, mutta sun kannattaa hankkia muuta ajateltavaa, sillä tämä vahingoittaa sinua.. Kunhan löydät ihmisen, jota kunnolla rakastaa ja jolle sinäkin olet tärkeä, niin rakkautenne on varmasti taianomaista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todella tyhmä kirjoitti:

Lukiossa kaikki alkoi. Heti, kun näin hänet olin sulaa vahaa.
Näen häntä edelleen, jalat tutisevat liikennevaloissa, kytkintä painaessa niissä ei ole voimaa.
Rakastan häntä. En tiedä miksi.
Ensimmäisenä lukio vuotenamme olin aivan varma, että hän piti minusta yhtä paljon.
Kontaktin ottoni ovat kaikki menneet tyystin pieleen. Ensimmäisellä kerralla mokasin, olin humalassa ja lupasin jutella koulussa. Häpesin en katsonut enään päällekkään, kävelin ohi ihan kuin hän olisi ollut ilmaa, vaikka näin ei todella ollut.
Toisella kertaa ei vastausta kuulunut viestiini. Ymmärsin, ettei häntä kiinnosta. Odotin vastausta kolme kuukautta heräten öisin katsomaan joko se olisi saapunut, kunnes tajusin, ettei se koskaan saavuttaisi minua.
Neljä vuotta olen odottanut häntä. Päivääkään ei ole mennyt ajattelematta.

Onneksi uusi elämäni alkaa toisella paikkakunnalla. Silloin unohdan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu