Talvivaara haisee

... there is no sugar...

Mitä luulet että korvaako Pekka Perä? Tai korvaako kukaan muukaan?
Perseestä koko homma. Nuo luonnonsuojelijatkaan eivät vissiin enää vitut välittää luonnosta, tai ei niitä enää ainakaan missään näy luontoasuojelemassa. Taitavat olla kaikki kauppakadulla kerjäämässä rahaa?

Ei ainoastaan tekstiilit syövy vaan vaikutuksia voi olla raitista ilmaa hengittämään tottuneiden ihmisten vaaleanpunaisille ja pahaa aavistamattomille keuhkorakkuloille.
Tulevaisuudessa voivat erilaiset syövät lisääntyä ja vastasyntyneiltä voi puuttua vaikkapa käsi tai heillä voi olla pahoja sairauksia.
Myrkyt eivät leviä vain ilman kautta vaan ne saapuvat Kajaaniin myös joen veden mukana.

Ja siinä sitä ollaan.

Ei kannata enää pohtia miten Kajaani saataisiin nousuun tai miten Kajaanin houkuttavuutta voitaisiin lisätä. Ketä houkuttelee mädän kananmunan haju ja kuka uskaltaa kasvattaa lapsensa kaupungissa jonka maaperän on laajalta alueelta myrkky saastuttanut ja tehnyt myös veden juomakelvottomaksi.

Eikait se UPM ole haissut vuosikymmeniin? Ja raha se vaan on joka siellä Talvivaarassa haisee. Kun ei kukaan ole vielä osannut keksiä sellaista tapaa, etteivät rahantekoa voisi muutkin haistaa. Oulusta tosin on kuultu, että siellä tehtäisiin hajuttomia ja äänettömiä sähköautoja Euroopan kiivaasti kehittyville markkinoille. Varsinkin, kun tuo E10 bensa ei enää vanhempiin autoihin käy.Ja EU on ikäänkuin hyväksymässä sen uudeksi polttoainestandardikseen? Vaikka akkumoottorinen auto onkin varmaan osaksi vain välivaihe kaasu ja polttokennoautoihin siirryttäessä (ainakin pitemmillä etäisyyksillä operoitaessa), niin silti nyt on se hetki kun markkinat jaetaan.

Ja kuten vanha sananlasku sanoo uusia asioita on tehtävä siksi, että vain niiden avulla voidaan päästä selvyyteen siitä, mitkä ovat ne ideat ja asiat, jotka pitemmällä tähtäyksellä eivät ole toimivia. Tai mahdollisesti osoittautuvat kaupallisiksi menestyksiksi. Ja, että yhtä teknisen innovaation tuotantoon saattamisen onnistumista kohden tarvitaan kymmeniä epäonnistumisia. Joka toisaalta tarjoaa makeimpia nauruja niille, ketkä eivät ole sitoneet omaa toimeentulostrategiaansa siihen, että sen avulla voitaisiin askarrella teknisten ja taloudellisten kysymyksien äärellä. Pelkästään kopioimatta jo olemassa olevaa kutsuen sitä suunnitteluksi. Joku kait siinä on, että uuden suunnittelu pelottaa?

Kaikenkaikkiaan kysymys kuuluu: "kumpi on tiedostamisen tasoltaan kokeneempi, se joka osaa ja yrittää, epäonnistumistenkin uhalla vai se, joka ei pohdi niitä asiaoita kuinka erilaisten tuotannollisten toimintojen taloudelliset mahdollisuudet olisivat realisoitavissa yhteiskunnalliseksi hyödyksi, oman "leipäpuun" olemassa olemisen ohella?"

Josko vaikka opinahjoihin voitaisiin saada sellaisia moduleita, että siellä opiskelevien olisi mahdollisuutta hahmottaa niitä seikkoja ja vuorovaikutuksia, jotka ovat olemassa siihen, että oman osaamisensa ja erityisalansa voisi tuotteistaa, joko oppilastovereidensa avustuksella tai erilaisilla verkostoitumisilla? Jokainen tietää, että osaaminen on vasta osa kokonaisuutta, ja jos ihmisellä käy onnellisesti, ei tätä seikkaa voi pilata sosiaalisella kanssakäymisellä. Joka tosin itsessään voi olla tervettä, mutta monesti tottelee epäloogisia ja kovinkin lyhytaikaisia hyötynäkökohtia. Eli siis ei muuta kuin oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyöllä "yrittämisen laboratioriota" kehittämään, jossa nämä edellämainitut epäonnistumisen modulit voidaan toteuttaa vielä pienessä mittakaavassa siten, että kynnet ovat silloin riittävän terävät, kun on todellisen tulikasteen aika.