Kasvoissa kuivia läiskiä

kohta luovuttava

Olen 19 vuotias nainen ja minulla on ollut tämä ongelma jo vuosia, enkä ole vieläkään sinut sen kanssa. Kasvoihini ilmestyy välillä kuivia ihottuman tapaisia läiskiä. Ei näppylöitä, vaan punaisia noin peukalon pään kokoisia läiskiä. Pahin alue on huulen yläosa, pahimmillaan koko alue ylähuulesta nenään asti on punainen, mutta läiskiä on myös nenänvarressa sekä kulmakarvojen vieressä otsassa. Iho kuivuu ja hilseilee ja aiheuttaa ihoon pieniä haavoja halkeillen samalla. Ongelma on paha sillä kun se on pahimmillaan, se vaikeuttaa esimerkiksi syömistä, koska suun avaaminen on tällöin kivuliasta. Olen käynyt lääkärillä useasti, tapellut heidän kanssa henkeen ja vereen asti ja aina tulee vain vastaus "kokeile kortisonia." Kortisonivoide ei ole auttanut, päinvastoin vain pahentanut ja kuiventanut kyseisiä kohtia entisestään. Lisäksi olen kokeillut kaiken maailman apteekin perusvoiteita, jotka helpottavat välillä hieman, mutta eivät poista ongelmaa. iho on todella ruman näköinen ja välillä kutisee öisin vieden yöunet. Joten nyt ennen kun menen ykstyiselle ihotautilääkärille ja maksan siitä itseni kipeäksi, päätin kysyä josko jollain muullakin olisi kyseinen ongelma ja jos joku tietäisi hoitokeinoa?

7

6046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jsipaa

      Kuulostaa suun ympärys ihottumalta, eli perioraalidermatiitiltä. Kortisoni pahentaa vaivaa. Tetrasykliinin pitäisi tehota, mutta sitä saa ainoastaan reseptillä.

    • minäkin_

      mulla sama juttu, myös 19-vuotias nainen olen ja nyt kuukausi sitten puhkesi kasvoihin uudestaan ikävä laikukas, punoittava ihottuma, josta luulin päässeeni eroon. suosittelisin ihon täysin rauhaan jättämistä eli ei pesua/meikkejä/vettä. tällä tavalla olen itse saanut ihottuman parhaiten parantumaan.
      kortisonivoiteen kanssa pitää olla kärsivällinen, lyhyitä, tehokkaita kuureja, voidetta vain hyvin ohuelti tulehtuneiden alueiden päälle. sekä kortisoni- että perusvoiteet aiheuttavat kutisemista, liikaa käytettynä tulehtumistakin ainakin omalla kohdalla.
      kesällä ihottuma hävisi aika hyvin, johtui varmaan auringon vaikutuksesta. voisit seuraavaksi kokeilla esim. valohoitoa. itse aloitin syömään sinkkitabletteja pienellä yliannostuksella kuuriluontoisesti, toistaiseksi ei voi sanoa että tehosiko, sillä olen syönyt niitä vasta niin vähän aikaa.
      mitään ihmeparannusta tähänkään vaivaan ei ole..tsemppiä

      • lisa.

        onko varma ettei ole allergiaa jollekkin rasvan ainesosalle tms.? oletteko käyneet ihopistokokeissa? itsellä atooppinen ihottuma ja näkyy myös kasvojen iholla. sain työterveyslääkärin kautta lähetteen allergiasairaalaan ihopistokokeisiin, koska olen myös monelle ruoka-aineelle allerginen. myös allergiasairaalassa voi hoitajilta kysellä apua ongelmaan, tuntuvat tietävän kovastikin.

        itse maksoin itseni ihotautilääkärille, enkä saanut sieltä mitään apua. joten jos olette töissä, voittehan kysyä vielä työterveyslääkäriltä mielipidettä ja sen jälkeen kysyä lähetettä allergiakokeisiin?


      • Atooppinen ihottuma?
        lisa. kirjoitti:

        onko varma ettei ole allergiaa jollekkin rasvan ainesosalle tms.? oletteko käyneet ihopistokokeissa? itsellä atooppinen ihottuma ja näkyy myös kasvojen iholla. sain työterveyslääkärin kautta lähetteen allergiasairaalaan ihopistokokeisiin, koska olen myös monelle ruoka-aineelle allerginen. myös allergiasairaalassa voi hoitajilta kysellä apua ongelmaan, tuntuvat tietävän kovastikin.

        itse maksoin itseni ihotautilääkärille, enkä saanut sieltä mitään apua. joten jos olette töissä, voittehan kysyä vielä työterveyslääkäriltä mielipidettä ja sen jälkeen kysyä lähetettä allergiakokeisiin?

        Itsellä on sama ongelma/vaiva. Silmäluomet on itsellä pahin, nyt on alkanut tulemaan myös rintoihin, olkapäihin, taipeisiin ja selkään. Kaksi yksityistä ihotautilääkäriä veikkasivat juuri atooppista ihottumaa, kesäisin minulla ei ole mitään ongelmaa, mutta talvisaikaan iskee aina jokin paikka kuivaksi, tänä vuonna iski pahiten kuin koskaan ennen koska inhottavaa kun naamaan tulee ja silmät kärsii.


    • kohta luovuttava

      kiitos neuvoista, eli kärsivällisyyttä sitten ilmeisesti vain. allergiatesteissä olen käynyt eikä mitään todettu. sama juttu tuossa että kesällä hieman rauhoittuu, ennen sain pidettyä paksuilla perusrasvoilla ihon jotenkin kunnossa mutta nyt puhkesi taas sellaiset laikut naamaan että ei hyvää päivää. huomasin myös että ihottumaa on alkanut ilmestymään käsivarsiin, tosin vain hyvin pieniä laikkuja. ennen ihottuma on sentään pysytellyt vain kasvojen alueella. tosin siskollanikin on atooppinen iho joten ei kai se ole täysin pois suljettua että se olisi minullakin. muut alueet ihosta vain ovat todella hyvässä kunnossa ja laikut ilmestyvät kasvoissa mitä omituisimpiin paikkoihin.

    • sukkanen

      Oletko miettinyt onko sinulla läiskien lisäksi muita vaivoja? vatsavaivoja? kutinaa peräaukon suulla? voiko kyseessä olla maitoallergia? siis maitoproteenille ei laktoosille? testaa. jätä maitotuotteet ja ne joissa on maitoproteiinia kuukaudeksi ja katso toistuutko sen jälkeen kun aloitat taas käyttämään niitä. Tsemppiä!

    • tupakoin :(

      eikun säästämään rahaa ja niin nopeast kun vain pystyy muuttoo välimeren läheisyyteen mikään muu ei poista kyseistä vaivaa kortisooni,sun muut voiteet vain helpottavat hieman mutteivat poista vaivaa, itselläni sama pahimmillaan kasvoni olivat poskista kulmakarvoihin veres lihalla ja eiku silti raksalle töihin kasvoni kutisivat niin vitusti että halusin ampua itseni voiteista ei mitään apua tuolloin öisin sain nukuttua mutta kun heräsin oli kuin painajaista hereillä kynteni olivat veressä yms aina.... oli ne leikattu tai ei jotenkin onnistuin hieromaan unissani kasvojani niin että se paheni ja paheni, lopputili raksalta ja loma etelässä jäin sinne sitten vähäksi aikaa en edes tajunnut kun ihoni oli taas aivan normaali, en tiedä sitten mikä täällä suomessa aiheuttaa niin pahaa haittaa kasvoille...talvi&tuuli huono pintaverenkierto?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2658
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1242
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      74
      906
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      845
    Aihe