Olen hieman hämmentynyt painon nousustani. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä olin järkyttynyt kun mittasivat painoni joka oli noussut jo reilut 8 kiloa omasta painostani!? Nyt viikko 13 menossa ja kauhistuttaa edes ajatella paljonko vaaka värähtää seuraavalla kerralla. Mielestäni en ole mitenkään edes syönyt sen enempää kuin muutoinkaan ja liikun päivittäin,sen myötä en ymmärrä tuota yhtäkkistä painonnousua. Olin lukevinani jostain että useimmiten painon ei tulisi raskauden alussa nousta. Osaisko joku kertoa mistä on kyse vai onko normaalia?
painonnousu
gh
19648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
itselläni oli myös ensimmäisellä neuvola käynnillä paino noussut 5kg normaali painosta.
ja nyt vko 21 5 ja painoni on noussut joka neuvolakäynnillä n.200g per viikko, eli n. 800g neuvolakäyntien välissä.
painon nousu voi olla vain turvotusta, jos kerta et ole herkutellut. :) eiköhän se siitä tasoitu taas. (:
Mulla myös paino noussut suunnilleen tuon 8kg, mikä oli aikamoinen järkytys. Itselleni on kyllä ruoka maistunut, mutten silti ihan tuollaista nousua odottanut! No, nyt kun alun pahoinvoinnit on ohi, voi taas ruveta liikkumaan ja josko se painokin vähän tasaantuisi...
nii-i,ite ainakin jotenkin kuvittelin ekassa raskaudessa että se raskaanaoleminen jotenkin kuluttas enemmän ku normaalisti. Väärässä olin, samalla syönnilläkin lihoin! Siis tosi paljon. nyt toisella kertaa oon tarkkaillu syömisiäni paljon enemmän kun normaalisti tarkkailisin ja painoa tullu nyt (19 3) 2 kiloa ekan neuvolan jälkeen. että tosiaan saa töitä tehhä ettei lihous!!
myös nousi paino hurjaa vauhtia, aluks tosin vähän rauhallisemmin sit alko nousee noin 4 kg joka neuvolakäynnin välissä joita tuolloin aikasemmin oli noin kerran kuussa. Pistivät mut sitten sokerirasitustestiin ja sieltähän se piilevä raskausajan diabetes sitten löytyi.
Onko sulla mitään muita ongelmia kuin vaan toi painonnousu? Jos esim. on yöllä kovin paljon vessaan ravaamista tai janoisuutta niin suosittelen keskustelemaan asiasta neuvolassa ehdottomasti. Koskaan ei voi olla liian varma, joten jos vaan epäilyttää niin kysy ihmeessä.
tuohon vielä lisäys, että en yritä pelotella sua tuolla sokerijutulla millään tavalla, mutta totesin vaan että se on todella mahdollista. Raskausajan diabetes on yleistynyt niin hurjasti, että noin joka 10. odottaja siihen sairastuu. Itse en edes kuulunut riskiryhmään joten sitä ei kannata niin tarkkaan miettiä.
Mulla on paino noussut 4kiloa ja nyt raskaus on puolivälissä. Vasta viime viikkoina vatsa on ruvennut kasvamaan ja paino nousemaan.
Ensiksi kiitokset vastauksistanne. Muuta ongelmaa ei ole kuin tuo painonnousu,joten en usko että olisi mitään sellaista,tosin koskaan ei voi olla varma.
Olin itse tosi järkyttynyt ekalla neuvolakäynnillä kun paino oli noussut 3,5 kg..siitä on ollut vaan tie "ylös päin" ja nyt painoa näyttäisi kertyneen n. 9kg rv 23 mennessä. Normaalisti painoni on ollut samoissa lukemissa jo monta vuotta, muutaman kilon heilahduksia suuntaan tai toiseen. Herkut on maistunut aina ja ruoka muutenkin, nyt raskausaikana olen hiukan rajoittanut suolaisten syömistä ja muutenkin annokset on pienentynyt. Paino vaan nousee ihan omaan tahtiaan ja välillä ihan itkettää, mutta se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee? Voipi olla että tää on vaan nestettä yms. ja paino tippuu synnytyksen jälkeen yhtä joutuin kun on tullutkin. Välillä kiukuttaa kun toiset hehkuttaa saaneensa raskausaikana viisi kiloa ja olleensa synnytyksen jälkeen laihempia kun odotuksen alussa, mutta toisaalta on hassua olla rehevä kun normaalisti olen hoikka/normaalirakenteinen :)
nousi paino raskauden aikana vain 5kg ja kyllä teki pahaa katsoa pari viikkoa synnytyksen jälkeen kun ei hänestä ollut jäljellä kuin luuta ja nahkaa. Itse olen tyytyväinen jokaisesta "ansaitusta" kilosta koska en todellakaan halua jäädä alle alkupainon synnytyksen jälkeen, jostakinhan sitä on energiaa saatava imetykseenkin, joten olisi vain kiva jos joitakin kiloja saisi vielä jäämäänkin. Itselläni nyt rv 28 ja painoa kertynyt vajaa 7kg.
Raskausviikkoja nyt 32 6 ja paino noussu n10 kiloa ei taida hyvin nousta enää, alussa just nous eniten sen 7 kiloa tonne 20 viikolle. Mutta ei huolta riippuu ihan minkä painoinen olet kun lähdet odottamaan, hoikemman pitääkin saaha painoa joku 16 kiloa ei oo paha...ja ihan loppuraskaudessa 3 viimeistä viikkooa paino vielä yleensä tippuu kilon tai kaksi ainakin mulla tehny kahessa edellisessä sen...n.15 kiloa on tullu yht.yleensä, ja hirmu nopeesti on paino lähteny musta 2-3 kuukautta synnytyksestä olen ollu saman kokoinen kuin ennenkin jopa hoikempi=)
Olin ennen raskautta normaalipainoinen, en laiha mutta normaalipainon rajoissa painoideksillä katsottuna. Raskauspahoinvoinnin takia putosi 3 kg ja kun pahoinvointi loppui, painolla kesti pari kuukautta kivuta takaisin. Nyt olen viikolla 24 ja minulle on tullut vasta vajaa kilo lähtöpainooni nähden. Syön kaikkea mitä tekee mieli, mutta kun edelleenkin on tosi useasti sellaisia päiviä, että ruoka kuvottaa, niin ei paino pääse juurikaan nousemaan. Syön kuitenkin väkisin jotakin, vaikka olisikin vähän yrjö olo. Ei tämmöinenkään ole kivaa ja huolestuttaa tosiaan tuo imetysaika, kun silloin kai pitäisi oikeasti syödä paljon enemmän kuin normaalisti, enkä tiedä miten onnistuu, kun ruokahalu tahtoo kadota jos olen väsynyt. No, vauva on joka tapauksessa kasvanut ja kehittynyt normaalisti, mikä tietysti on kaikista tärkeintä. Voi miten odotankaan sitä aikaa, kun vauva on syntynyt ja minulla on lopulta ihan normaali olo! Semmoista täysin hyvää oloa ei ole ollut sen jälkeen, kun raskaaksi tulin, paha olo ja kuvotus saattaa iskeä koska tahansa. Joillakin tämä vaan menee näin.
mä en ole niitä onnekkaita, joilla paino tippuu kuin unelma raskauden jälkeen...ekan lapsen aikana lihoin 15 kiloa, alkupaino oli 53 kg. lapsen synnyttyä painoa jäi 5kiloa ylimääräistä. 10kg lähti laitoksella. toisen lapsen kohdalla alkupaino oli 58kg ja kiloja tuli reilut10. ne lähtivät laitoksella pois. vatsa repeytyi kummassakin raskaudessa pahoin, kuten myös reidet, takamus ja rinnat. tämän jälkeen vatsa roikkuu ja pullottaa kuin olisin 5kk raskaana. olen usesasti joutunut selittämään utelialille, että en ole raskaana, vaan pilattu! pois en saa, vaikka urheilen .viime kesänä painoni nousi 61kiloon, mutta ennen tätä kolmatta raskautta sain tiputettua viitisen kiloa, eli raskauden lähtöpaino 56kiloa. paino noussut nyt reilun kilon, koska alkupahoinvointiin auttoi vain jatkuva napostelu, jottei verensokeri päässyt laskemaan( erittäin hyvä keino oli syödä hedelmiä tai vielä parempi oli salmiakkipastillit!) toivottavasti vatsa ei tästä enää paljoa repeäisi,mutta joka tapauksessa aion tällä kertaa aloittaa vatsalihasten treenaamisen heti synnäriltä päästyäni!!!! pilates on hyvä keino! ja zumba! en aio elää lopun ikääni kropan kanssa joka on kuin viimeisiä vuosiaan elävällä vanhuksella! tämä tuleva kun on viimeinen perheenjäsenemme...
se paino vasta alkaakin nousemaan, itselläni ainakin :) Ei kannata vielä huolestua vaikkei paino olekaan noussut, kun vasta puolenvälin jälkeen se vauva alkaa kunnolla kasvaa ja niitä kiloja kertyä..
Itse myös odotan kovasti, että saa sen vaavin pihalle tuolta mahasta ja saa olla taas oma itsensä, melkeinpä alusta asti on koko ajan ollut jotakin pientä "vaivaa" joka tekee olosta vaikean. Aluksi pahoinvointia, sitten pääkipuja ja jatkuvasti voimaton ja heikko olo vaikka olisi hyvin syönytkin. Olisi ihanaa kun olisi edes joskus energiaa oikein kunnolla touhuta ja vaikka siivota, mutta kaikki kotityötkin joutuu tehdä ns. viimeisillä voimilla, puhumattakaan töissä olemisesta. Noh, muutama kuukausi vielä :)
Ekassa raskaudessa painoni nousi 27 kg, enkä muka syönyt mitään ihmeellistä. Siitä jäikin sitten 10 ylimääräistä kiloa.
Toisessa raskaudessa olen pitänyt kirjaa syömisistäni, ja elänyt siis ihan normaalilla ruokavaliolla. Painoa on tullut 2 kiloa ja tänään on laskettu aika. BMI oli raskauden alussa 24.
Painoa nostaa turvotus ja syöminen, joista vain ensin mainittu lähtee "itsestään" pois synnytyksen jälkeen.
Monet sanovat syövänsä ihan normaalisti, mutta jos kaikki laittaisivat paperille päivän aikana napostelemansa jutut, yllätys voisi olla suuri.
Läski tulee liiasta syömisestä, ei raskaudesta itsessään. Raskausdiabeteskin johtuu ylenmääräisestä sokerin mättämisestä, ei normaalilla ruokavaliolla siihen sairastu.
Itselläni nyt kolmas odotus menossa ja painoa on tullut jo reilu 20 kg ja viikkoja "vasta" 29!!
Ihan alussa nousi tosi paljon, 63kg->70kg! Siis tää nousu muutamassa viikossa ja tosiaan pidin dieettiä tänä aikana! Kasvissosekeittoja ja hedelmiä..
Sit luovutin ku paino nousee joka tapauksessa!
Eka raskaus nosti painoa 20 kg mitkä oli viidessä viikossa kaikki pois! Toka raskaus toi 36kg ja 5kk päästä olin pari kiloa hoikempi kun ennen raskautta =)
Nyt tulee varmaan 40kg mut tiedän että ne lähtee yhtä nopeeta ku on tullutkin. Ellei jopa nopeempaa!
Ja se on totta et maitoa riittää hyvin ku on painoa jäänyt. Mulla luovuttajaks asti.
Mut ei oo silti kivaa olla kauhee norsu odotusaikoina =( Ei ole oma itsensä ja maha on suuri samoin kun tissit =/ Naama turvoksissa ja samoin kädet ja jalat ja koko kroppa!
Toivottavasti sun painonnousu pikkusen hidastuis! On sit helpompaa olla itsellä kun ei oo sitä ylimääräistä mukana!!
Hui kamala,en osannut edes kuvitella että paino voisi nousta noinkin paljon. Toivon mukaan itse säästyn hieman vähemmällä,tämäkin paino tuntuu järkyttävältä vaikkakin aloituspainoltani olin lievästi ylipainoinen.
Aika näyttää millainen norsu tulen olemaan loppua kohden.
Jos 20-30 kg lihomisen jälkeen laihtuu ennalleen, siitä jää varmaan aivan hirveä pussi vatsanahkaan. Raskaus muutenkin venyttää vatsanahkaa, mutta veikkaisin että tuollainen lihominen aiheuttaa tosi pahan näköistä tuhoa:o Jossain tapauksessa voi olla parempi, ettei laihdukaan enää entisiin mittoihinsa vaan jää pyöreämmäksi, niin ei jää niin paljon roikkuvaa ihoa.
Vatsa on ollut suunnilleen samannäköinen ennen ja jälkeen raskauksien. Jostain syystä olen palautunut aikas ennalleen aina. Raskausarpia ei oo koskaan tullut hirveesti et johtuu varmaan siitä. Ja arvetkin vaalenee tosi nopeeta.
Mut kaikki on yksilöllistä!
Jostain syystä mulle vaan kertyy niitä kiloja tosi paljon! Ärsyttävää Mut turvotusta aikas paljon ku aina neuvolan jälkitarkastukseen paino tippunut sen 20 kg ja loput lähtee sit 1-2kg viikkovauhtia.
Esikoista odottaessa paino laski aika roimasti alussa (normaalipainoinen olen). Loppujen lopuksi sitä painoa kertyi 15kg joista vain n.5kiloa laitokselle jäi! Noin 9kk kesti saada ylimääräiset kilot pois, söin sen n.2000 kaloria päivässä ja sillä paino sitten pikkuhiljaa tippui ja on ylimääräiset kilot myös pysyneet poissa :)
Nyt odotan toista lasta rv. 21 ja painoa tullut 1kg, ja paino laski alussa ainoastaan kilolla, pahoinvointi oli paljon pienempää kuin esikkoa odottaessa. Nyt en syö herkkuja niin mahdottomasti kuin viimeksi, vaikka ei se silloinkaan mitään mahdotonta ollut, mutta kuitenkin. Se ei vauvalta ole pois jos tämä äippä vähän vähemmällä herkku määrällä yrittää pärjätä, mutta muuten syö normaalisti :D