Tyttöä veikkas

Moi, rakenneultrassa veikkasivat tyttöä mulle rv 20 0 silloin. Voiko tuolla arviolla vielä mennä paljon pieleen, kun eivät siinä paljon uskaltaneet vakuutella tietnkään. No saahan ne mekot myytyä jos poika tuleeki :-D
11657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onnea sinulle !

onhan noita sattunut, että on luvattu toista ja muutama viikko ennen synnytystä todettuki vauvan olevan toista sukupuolta mitä aijemmin luultu.
synnytyksessähän siitä saa varmuuden sitten. :)

Äänestä

kävi just niin että rakenneultrassa sanottiin tyttö ja nyt painoarvio ultrassa sanottiin 100% varmaksi että poika on tulossa:)kerkesin jo hankkia paljon tyttöjen vaatteita ym,nyt sitten vaatteet vaihtoon:)

Äänestä
  • Jouduin käymään raskausdiabeteksen takia usemmassa ultrassa raskauden aikana. Kolmessa ultrassa tytöksi sanoivat, kun sitä aina kyselin vielä varmuuden varmuudeksi. Poika sitten syntyi kuitenkin :). En onneksi ollut ostanut kuin yhdet ensivaatteet vaaleanpunaiset, loput oli unisex-tyylisiä.

    Äänestä

halua kuulostaa lannistajalta, mutta sellaista on käynyt että ultrassa on sanottu nimenomaan noin että tyttö tulee ja onkin ollut poika. Tämä johtuu siitä, ettei pojan nämä jutut ole vielä kehittyneet noilla viikoilla välttämättä näkyviksi. Tytöthän kehittyvät aikaisemmin.
Mullekin sanottiin ultrassa, että voisi veikata tyttöä mutta otin siitä mielikuvan ettei mikään voi olla varmaa. Joten en mene ultraajan sanaan luottamaan niin ei tule osteltua mitään tyttömäisiä juttuja =)
Mullehan se on ainakin ihan sama kumpi sieltä tulee, kunhan on terve pikkuinen.

Äänestä

tota en vielä hirveesti ostelis nuita mekkoja..:)
mulle sanottiin 5 ultrassa, viimeinen ihan loppuraskaudesta, että IHAN SELVÄ TYTTÖ TULEE... noh, meillähän sitte mekkoja vino pino.... jopa synnärille otettiin 2 mekkoa, ja punaiset tutit... ja hups, POIKA TULI!! :D :D

Äänestä
  • ika hyvin, että noin monessa ultrassa todettu väärin =) eli ei todellakaan ole 100 % luottamista. Toki joillakin voi tuo pitääkin paikkansa en minä sitä tietenkään sano =)

    Äänestä

Varmaan parempi ois, kun ei kysyisi edes :-D Nooh, tämä jää nähtäväksi kuinka käypi. Enään vaan sika monta päivää sen selviimiseen :)

Äänestä

Voi mennä kyllä aivan pieleen. Rv24 jälkeen vasta pojan kivekset ovat laskeutuneet varmuudella.

Äänestä

Mulle sanoi kätilö rakenneultrassa, että "en voi koskaan sataprosenttisesti luvata mutta kyllä minä täällä tytön sukuelimet näen". Pari viikkoa myöhemmin kävin 4d-ultrassa ja siellä sanottiin 100% varmuudella tyttö, lääkäri vielä näytti klitoriksenkin ja sanoi ettei ole mitään epäilystä sukupuolesta.
Kun näin selvästi sanotaan niin en epäile veikkauksen oikeellisuutta, mutta kai sitä joissakin tapauksissa voi tapahtua että erehdytään.

Äänestä
  • meille tosiaan sanottiin monessa ultrassa, että 100% tyttö...ja viiminen ultra tehtiin tosiaan joskus rv 39

    Äänestä

  • k08 kirjoitti:

    meille tosiaan sanottiin monessa ultrassa, että 100% tyttö...ja viiminen ultra tehtiin tosiaan joskus rv 39

    varmasti voi käydä noinkin joskus että vaikka 100% luvataan toista ja onkin toinen, en epäile, mutta meille lääkäri selitti tarkkaan sukuelinten paikat, häpyhuulet klitoriksen yms. ja näytti missä on mikäkin, joten tämmösessä tapauksessa uskoisin ettei mahdollisuutta erehdykseen ole. Ja oli vielä erittäin kokenut lääkäri, joku kokemattomampi kätilö tai lääkäri suuremmalla todennäköisyydellä voi erehtyä.

    Ei silti, että menisin osteleen niitä vaaleenpunasia vaatteita heti, sama se kumpi tulee kunhan olisi terve.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytykkö? kirjoitti:

Moi, rakenneultrassa veikkasivat tyttöä mulle rv 20 0 silloin. Voiko tuolla arviolla vielä mennä paljon pieleen, kun eivät siinä paljon uskaltaneet vakuutella tietnkään. No saahan ne mekot myytyä jos poika tuleeki :-D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu