Eräs tarina

Tästä on jo lähes kuusi vuotta aikaa, mutta haavat oli syvät ja jotkut asiat eivät unohdu koskaan..

No parikymppisenä ihastuin aivan valloittavaan mieheen ( 3v minua vanhempi), rakastuimme ja noin vuoden päästä muutimme yhteen ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme.
Mies oli aivan lääpällään minuun, jaksoi ihailla ja kehua yms. ja en edes kiinnittänyt huomiota silloin tällöin pulpahtaviin mustasukkaisuuskohtauksiin, jotka saattoivat olla rajujakin toisia miehiä kohtaan. Ja mitä kaikkea muuta sattuikaan lisäksi..

Opiskelut veivät meidät eri asuntoihin eri paikkakunnille, mutta yhdessä pysyttiin. Elettiin olevinaan tiukoilla, mutta olin itse hyvin toimeentulevasta perheestä, niin katsoin että voin maksella joitain yhteisiä juttuja, josta sitten tulikin miehelle tapa.
Rahankäytöstämme kärsin koko ajan, mutta en huomannut sitäkään miten raskasta se oli, koska koko ajan minua syyllistettiin siitäkin. Muutamia esimerkkejä:
-Minä ostin aina ruuat yms. taloustarvikkeet -miehen mukaan emme olisi tarvinneet mitään, pärjätään vain lenkillä ja piirakoilla, joita hän toi kaupasta koska ei raaskinut ostaa muuta.
-minä ostin / hankin muulla tapaa kaikki huonekalut yms. yhteiseen kotiin tarvittavat tavarat - miehen mielestä sisustaminen oli turhaa
-yhteisillä reissuilla matkoilla ajettiin minun autolla ja minun polttoaineilla, miehellä oli vanha paska lava-auto jolla en uskaltanut lähteä minnekään - miehen mukaan parempi auto on tuhlausta ja varsinkin bensa-sellainen. Joskus pyysin häntä tarjoamaan kahvit huoltamolla (kohtuullista edes kun minun kustantamana meni lähes muut), yleensä jouduin maksamaan itse tai sitten piti maksaa takaisin. Kaikista minun 'veloistani' hänelle piti kyllä kirjaa.
-Valitti jatkuvasti rahankäytöstäni ( ei ollut tuhlailevaa), esim. leffaillan karkkipussi oli aina liikaa ( niin kauan kuin itse tienaan, voin myös itse valita ostokseni)
-kihlasormuksiinkaan ei raaskinut kaiverrusta ottaa, helvetti ( no ne on joen pohjassa tällä hetkellä)

Ulkonäöstäni / olemuksestani : ( olin/olen varsin viehättävä )
- Alussa kehui kauniiksi koko ajan, ja valitteli että kyllä minut joku muu vie, että jätän hänet kuitenkin - siihen meni 9 vuotta ennenkuin tämä jättö tapahtui
-pikkuhiljaa en enää osannut pukeutua, minun kanssa ei voinut käydä yhdessä missään-hoidimme kaikki kauppa- yms. asiat eri tahoillamme
- en osannut käyttäytyä missään( osaan varsin hyvin)
- vahti kaikkia menemisiäni - petän häntä varmasti ( en pettänyt, hän oli pettänyt minua kaikki nämä vuodet ja jos erehdyin asiasta kysymään, alkoi kauhea syyllistäminen ja mitään hän ei ollut tietysti tehnyt)
- jouduin kerjäämään häneltä koko ajan hyväksyntää, kosketusta, läheisyyttä yms. Kaikki vaan väheni koko ajan, ja minusta alkoi löytyä kaikkia ulkoisiakin vikoja, joista hän sitten katsoi oikeudekseen muistutella. Esim. pieni asia, jota en unohda varmaan koskaan..- minulla oli kuulemma niin rumat varpaat, ettei minun kanssani voinut rakastella- ja niitä varpaita häpeän edelleen, vaikka ovatkin oikeasti ihan söpöt.
-pettämistä oli puolustellut kaikille muille sillä, että minut on raiskattu ja en siksi harrasta hänen kanssaan seksiä, ja tämä oikeutti hänet toimimaan näin. Mitä?! Arvaa sattuuko tuollaiset jutut jälkeenpäin.
-meillä ei saanut käydä ketään kylässä, yhdessä ei voitu käydä missään kylässä, kavereilleen jutteli parvekkeelta ( ei voinut päästää sisään jos ne vaikka ihastuu minuun tai päinvastoin)
-näiden lukuisten naisten tultua ilmi, purin raivoani kotonamme, hajoittamalla joitain esineitä koska oli aivan pakko. - tämän jälkeen olin hullu ja mielenvikainen ja minut piti sen takia laittaa fyysisesti kuriin ( tässä tuli ensimmäinen kunnon fyysinen ottelu)
-isäni kuoleman jälkeen oli täysin tunteeton
- jne. jne. jne.

Jatkuu toisessa viestissä...
6626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jatkoa alkuperäiseen
-Ystäviemme häissä olin hänelle ilmaa, vain muita naisia tanssitti ja hurmasi. Minun tanssipyyntöön vastasi ylimielisesti kieltävästi naureskellen ja ilmoittaen etten osaa tanssia, nolasi minut kaikkien edessä ( osaan erittäin hyvin) Näissä juhlissa tapahtui paljon muutakin, jonka seurauksena aloin purkamaan pahaa oloani ihan asiallisesti keskustellen. -> seurauksena minun heittelyä pitkin mökkiä, ( siellä oli myös muita vieraita, jotka ei osannut reagoida mitenkään), hiuksista minut kiskottiin pihalle, revittiin, tönittiin ja raahattiin hiuksista pitkin maita ja mantuja - olin kuulemma hullu kun olin nolannut hänet, vain kun yritin keskustella aikaisemmin tapahtuneista asioista ystävieni kuullen. Olin taas siis ansainnut tämän. Tilanne meni siihen, että minulle tehtiin asiasta huono omatunto ja minä sain kerjätä monta päivää anteeksiantoa koska olin kohdellut häntä väärin!

Myöhemmin jossain vaiheessa mulla oli niin paha olla, että sairastuin yhtä-äkkiä kovaan vatsatautiin ja kuumeeseen ja suoraan sanottuna nuppi sekosi, todellisuus katosi ja itkin vain. Oli juuri juhannus ja olimme lähdössä ystävien mökille. Olisin kaivannut niin hänen tukeaan ja syliään ja silittelyä, mutta ei - kylmästi ilmoitti lähtevänsä ja jätti minut yksin. Silloin romahdin ja äitini kävi hakemassa minut- viikonloppu mökillä pelasti minut ja antoi alkusysäyksen tulevalle.

Tässä on vain muutama esimerkki vielä varsin lievistä tapauksista, mutta hommat vaan paheni koko ajan.
Olin henkisesti niin kuollut siinä suhteessa, etten edes itse ymmärtänyt millaiseksi olin muuttunut, ennenkuin läheiset rupesivat puuttumaan asiaan. Onneksi puuttuivat, ja jostain sain vähän kerrallaan voimaa ruveta kyseenalaistamaan hänen juttujaan ja pitämään puoliani ja löytämään taas oman itseni. Ulkopuolelle tämä mies oli siis mitä hurmaavin ja kaikkien ihailema, myös älyllisesti ja ulkoiseltakin olemukseltaan - kukapa ois uskonut, ja moni ei uskonutkaan

Viimeinen niitti oli kun kaappeja siivotessa löysin erinnäisiä papereita, hän kun oli ollut vuosia niin jalomielinen, että maksoi suurimman osan meidän vuokrasta, niin minä maksoin sitten sähkö- ja vesilaskut ja olevinaan osan vuokrasta - joka olikin ollut todellisuudessa lähes koko vuokrasumma. Lisäksi hänellä oli todella huomattavat määrät rahaa eri tileillä. Ihmettelinkin hänen 'isänsä' avokätisyyttä kun kaverilla oli vermeet aina viimeisen päälle.

Lähes kymmenen vuotta päättyi kuin seinään kun illalla ilmoitin muuttavani pois, hän pääsisi minusta lopultakin eroon. Lähipäivinä keräsin henkilökohtaiset tavarani ja vaatteeni ja suljin oven viimeisen kerran kodistani. Sinne jäi kaikki muu paitsi tuska! - Mies ei halunnut keskustella eroon liittyvistä asioista ollenkaan, vaan ikuisesti muistan tämän kommentin : hoidetaan tää niin, ettei huokailla, ei asiat puhumalla parane, ehkäpä minä (siis hän) pääsen tästä joskus vielä ylitse.

Kymmenen vuotta elämästäni. Reilun vuoden päästä tästä hän oli jo päässy naimisiin ja miten minulle kävi, 5 vuotta korjasin itseäni, mutta nyt minulla menee erittäin hyvin kaikilla muilla elämänalueilla paitsi miessuhteissa, mutta sitä oikeaa odotellessa olen kasvanut ja voimistunut ja löytänyt naiseuteni ja kauneuteni ja olen elämäni voimissa oleva ihana nainen :) Jälkeenpäin sitä vasta näkee miten hyväksikäytetty ja kuiviin imetty sitä olikaan, olin silloin ihan aave ja vei liian pitkään pelastaa itsensä. Olipan purkaus, mutta teki hyvää - Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti!

Äänestä
  • Oikein puistattaa vieläkin tuo kertomuksesi, kun liipasi niin läheltä. Tuttua tarinaa. Aina sitä ihmettelee, miten samanlaisia nämä narsistit ovat. Jäätävän tunteettomia, usein saitoja ja pihejä omistaan, täysin empatiakyvyttömiä ja todella hankalia ihmisiä.

    Narsistien toiminta on käsittämättömän kummallista. Ensin sinua ihaillaan ja ylistetään, mutta aina samalla takana on kuitenkin jonkunlaista ironiaa ja piikki. Sellaista hienovaraista säätöä, että ei koskaan tiedä onko kyseessä tosi vai mikä.

    Sitä tosiaan havahtuu vasta irtioton jälkeen näkemään sen todellisen tilanteen, kuinka hyväksikäytetty ja kuiviin imetty sitä on ollut. Narsitin kanssa sokeutuu, eikä oikein osaa ajatella, että toinen voi asioista ajatella aina noin kierolla ja omituisella tavalla. Hyvin paljon epäloogista ajattelua ja saivartelua ym.

    Onneksi ymmärsit lähteä.

    Äänestä

  • Tommosta mulkkua pitäisi jonkun vetää pataan ja kunnolla.

    Äänestä

  • Likeltä liippasi!
    Itse rakastuin 16-vuotiaana hurmuriin, joka oli niin "laupias" että!
    Itse olin myös hiukan varakkaammasta perheestä, joten kun tämä laupias raukka oli niin varaton, tuin häntä lähes alusta asti taloudellisesti.
    Hän puhui minut muuttamaan luokseen ja kääntymään perhettäni vastaan. Äitini nimittäin alusta asti näki jotenkin tästä ihmisestä läpi, mutten uskonut.
    Kaikki oli aina minun vikani, myös se, kun hänen kaverinsa ei halunnut tälle juoppokuskiksi lähteä. Silloin pidinkin sitä omana vikanani. Oli minun vikani, kun minut raiskattiin matkalla töistä kotiin, olin kuulemma tilannut se huoraavalla käytökselläni. Itse hän vokotteli seuraavia 16-vuotiaita, koska minä en enää sitä ollut.
    Olin pettäjä, kun erottuamme yritin tavata miespuolisia ystäviäni. Pian hän sai minut palaamaan yhteen kanssaan, vaikka olikin välillä seurustellut jo useammankin kanssa. Vaikka olimme erossa, hän "omisti" minut ja pystyi hallitsemaan minua käsittämättömän hyvin.
    Kun odotin ensimmäistä lastamme, hän kävi minuun ensimmäisen kerran käsiksi. Yhteinen ystävä näki tämän, muttei osannut puuttua. Käsiksikäyminen oli tietysti minun vikani ja olin nolannut hänet ystävänsä edessä kuulemma.
    Hän vahtasi rahankäyttöäni, vaikka olin ainoa työssäkäyvä perheessä ja siis itse rahani tienanut. Kun jäin työttömäksi ja saimme yhteistä toimeentulotukea, oli puolet rahoista hänen ja loput yhteisiin menoihin.
    Hän arvosteli kaikkea, mitä tein. En osannut olla miniä hänen äidilleen, jos en osannut uskottavasti valehdella miehen viikkojen mittaisista ryyppyreissuista jne.
    Hän puhutti minut tukemaan hänet yrittäjäksi. rahani menivät ja velkaakintuli, mutta kumma kyllä yirtystä ei tullut. Tuli hänen unelma-autonsa. Ostin kalusteet, vaatteet ja hoidin lapsen kulut, miehen kuluista puhumattakaan. Kun yritin heittää häntä ulos, kuului puolet tavaroista kuulemma hänelle ja vielä puolet asumisoikeusrahoistakin, jotka olin perinnöksi saanut. Rahat maksoin, vain jotta hän lähtisi, mutta jotenkin hän vain otti rahat ja tunki takaisin kotiin, jonka olin jääneillä rahoilla hankkinut.
    Tulin uudelleen raskaaksi. Mies vakuutti ymmärtävänsä virheensä ja pystyvänsä muuttumaan. Halusin vain kokonaisen perheen. Omat vanhempani ovat olleet yli 40 vuotta naimisissa. En voinut kuvitella muuta perhettä kuin kokonaisen, joten nielin syötin. Hän puhui minut muuttamaan toiseen päähän Suomea, jotta voisi olla erossa ryyppykavereistaan. Uskoni tämän auttavan ja jätin vähätkin tukiverkostoni taakseni. Silloin helvetti repesi.
    En ikinä unohda, kuinka itsepuolustukseni tuloksena hänen saamansa lievä silmävamma oli vain minun vikani ja koko tilanne kääntyi minun syykseni. Ja minä kun vain puollustin itseäni! Jalomielisesti hän ei nostanut syytettä. Muutama yö myöhemmin hän heitti minut ulos pakkaseen omasta talostani. Lapsia en mukaani saanut, kun en ollut kelvollinen äiti. Olin selvinpäin, hän kaatokännissä. Tuli riitaa ja hän repi9 minua tukasta, heitteli seinille jne. Yöllä hänen sammuttuaan hain salaa lapset ja häivyin. Aamulla poliisi soitti perääni ja kysyi, onko minulla enää hiuksia päässäni, kun niitä oli asunnon lattialla niin paljon. Se olli lopun alkua se!
    Tämänkin tapahtuman mies sai käännettyä lopulta minunsyykseni ja lepyttelin häntä esim. hankkimalla hänelle asunnon. Ja lopulta palaamalla yhteen. Takuuvuokra hankkimastani asunnosta katosi hänen taskuunsa. Ja jälleen niin hyvin selityksin, että pidin sitä täysin oikeutettuna. Pian hän taas joi. Ja tälläkertaa kävi päälleni veitsellä ja hakkasi minut niin, että jouduin sairaalaan. Hän yritti selittää senkin viakseni, mutta joku suojelija kai minulla oli, koska todellinen ystävä oli nähnyt tapahtumat ja puhui paitsi poliisien kanssa, tuki minut nostamaan syytteen. Tosin istunnon aikaan hän oli puhuttanut minut hiljaiseksi, tuomio tuli lääkräin lausunnolla, joka oli jo poliisin hallussa....
    En ikinä unohda sitä miestä... kaikkea piti sattua ja tuska lienee mukanani aina, samoin pelko. edelleen hän yrittää hallita minua, uhkaamalla viedä lapset, uhkaamalla, etteivät he tule enää koulusta kotiin. Uhkaamalla, ettei kukaan saa minua, jos hän ei saa jne. Mutta onneksi se on vain tekstiviestejä... hän ei enää löydä minua. Ei koskaan.

    Äänestä

  • joskusvieläehjä? kirjoitti:

    Likeltä liippasi!

    onneksi olkoon sinulle, olet oikealla tiellä..
    Itse olen menossa narsistin kanssa oikeuteen.
    En edes tiedä riittääkö lääkärintodisttus vammoistani oikeudessa.
    Juuri tänään tilasin kopion esitutkintapöytäkirjasta. Mielenkiintoista päästä lukemaan, mitä valheita narsisti on puolustuksekseen keksinyt.

    Äänestä

  • kusetettu... kirjoitti:

    Kyllä puistatti nuo kirjoituksenne,hyvin läheltä liippasi omia kokemuksiani.En voi ymmärtää miksi narsistin täytyy AINA laittaa syyt toisen harteille.Hän itse täydellinen omasta mielestään.Ja uskallappas mennä kritiikkiä antamaan narsistille,lätty voi lätistä tai rupeaa uhkailemaan lapsilla.Uhkailut olleet "minun narsistin"mielipuuhaa valehtelun,manipuloinnin ja alistamisen lisäksi.Sairastuin masennukseen hänen takiaan,en vaan jaksanut jokapäiväistä helvettiä.Senkin hän laittoi minun omaksi syyksi,ettei hänestä voi johtua sairastumiseni,kun hänessä ei ole mitään vikaa.Ei ymmärrä tosiasioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei koskaan enää! kirjoitti:

Tästä on jo lähes kuusi vuotta aikaa, mutta haavat oli syvät ja jotkut asiat eivät unohdu koskaan..

No parikymppisenä ihastuin aivan valloittavaan mieheen ( 3v minua vanhempi), rakastuimme ja noin vuoden päästä muutimme yhteen ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme.
Mies oli aivan lääpällään minuun, jaksoi ihailla ja kehua yms. ja en edes kiinnittänyt huomiota silloin tällöin pulpahtaviin mustasukkaisuuskohtauksiin, jotka saattoivat olla rajujakin toisia miehiä kohtaan. Ja mitä kaikkea muuta sattuikaan lisäksi..

Opiskelut veivät meidät eri asuntoihin eri paikkakunnille, mutta yhdessä pysyttiin. Elettiin olevinaan tiukoilla, mutta olin itse hyvin toimeentulevasta perheestä, niin katsoin että voin maksella joitain yhteisiä juttuja, josta sitten tulikin miehelle tapa.
Rahankäytöstämme kärsin koko ajan, mutta en huomannut sitäkään miten raskasta se oli, koska koko ajan minua syyllistettiin siitäkin. Muutamia esimerkkejä:
-Minä ostin aina ruuat yms. taloustarvikkeet -miehen mukaan emme olisi tarvinneet mitään, pärjätään vain lenkillä ja piirakoilla, joita hän toi kaupasta koska ei raaskinut ostaa muuta.
-minä ostin / hankin muulla tapaa kaikki huonekalut yms. yhteiseen kotiin tarvittavat tavarat - miehen mielestä sisustaminen oli turhaa
-yhteisillä reissuilla matkoilla ajettiin minun autolla ja minun polttoaineilla, miehellä oli vanha paska lava-auto jolla en uskaltanut lähteä minnekään - miehen mukaan parempi auto on tuhlausta ja varsinkin bensa-sellainen. Joskus pyysin häntä tarjoamaan kahvit huoltamolla (kohtuullista edes kun minun kustantamana meni lähes muut), yleensä jouduin maksamaan itse tai sitten piti maksaa takaisin. Kaikista minun 'veloistani' hänelle piti kyllä kirjaa.
-Valitti jatkuvasti rahankäytöstäni ( ei ollut tuhlailevaa), esim. leffaillan karkkipussi oli aina liikaa ( niin kauan kuin itse tienaan, voin myös itse valita ostokseni)
-kihlasormuksiinkaan ei raaskinut kaiverrusta ottaa, helvetti ( no ne on joen pohjassa tällä hetkellä)

Ulkonäöstäni / olemuksestani : ( olin/olen varsin viehättävä )
- Alussa kehui kauniiksi koko ajan, ja valitteli että kyllä minut joku muu vie, että jätän hänet kuitenkin - siihen meni 9 vuotta ennenkuin tämä jättö tapahtui
-pikkuhiljaa en enää osannut pukeutua, minun kanssa ei voinut käydä yhdessä missään-hoidimme kaikki kauppa- yms. asiat eri tahoillamme
- en osannut käyttäytyä missään( osaan varsin hyvin)
- vahti kaikkia menemisiäni - petän häntä varmasti ( en pettänyt, hän oli pettänyt minua kaikki nämä vuodet ja jos erehdyin asiasta kysymään, alkoi kauhea syyllistäminen ja mitään hän ei ollut tietysti tehnyt)
- jouduin kerjäämään häneltä koko ajan hyväksyntää, kosketusta, läheisyyttä yms. Kaikki vaan väheni koko ajan, ja minusta alkoi löytyä kaikkia ulkoisiakin vikoja, joista hän sitten katsoi oikeudekseen muistutella. Esim. pieni asia, jota en unohda varmaan koskaan..- minulla oli kuulemma niin rumat varpaat, ettei minun kanssani voinut rakastella- ja niitä varpaita häpeän edelleen, vaikka ovatkin oikeasti ihan söpöt.
-pettämistä oli puolustellut kaikille muille sillä, että minut on raiskattu ja en siksi harrasta hänen kanssaan seksiä, ja tämä oikeutti hänet toimimaan näin. Mitä?! Arvaa sattuuko tuollaiset jutut jälkeenpäin.
-meillä ei saanut käydä ketään kylässä, yhdessä ei voitu käydä missään kylässä, kavereilleen jutteli parvekkeelta ( ei voinut päästää sisään jos ne vaikka ihastuu minuun tai päinvastoin)
-näiden lukuisten naisten tultua ilmi, purin raivoani kotonamme, hajoittamalla joitain esineitä koska oli aivan pakko. - tämän jälkeen olin hullu ja mielenvikainen ja minut piti sen takia laittaa fyysisesti kuriin ( tässä tuli ensimmäinen kunnon fyysinen ottelu)
-isäni kuoleman jälkeen oli täysin tunteeton
- jne. jne. jne.

Jatkuu toisessa viestissä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu