mulla on ihan kamala olo ahdistaa ja rintaa pakottaa. Mulla on semmonen olo että elämäni on pilalla. Tekisi mieli vain sulkeutua asuntooni ja jäädä tänne. Välillä ei ole mitään mieltä jatkaa. JOtenkin tuntuu että kaikki mitä teen on ihan turhaa. Jos asiat eivät ole jo pilalla pilaan ne itse ja se vain saa olon pahemmaksi. Kierre alas päin on alkanut, välillä se pysähtyy mutta jatkuu sen jälkeen jyrkempänä. Mulla on semmonen olo etten oikein sovi tähän yhteiskuntaan. Mä olen jo monta vuotta ponnistellut seuraavaan päivään. Aina yrittäny jatkaa tai vaihtaa suuntaa myöhemmin ajateltuna kaikki päätökseni tuntuvat oudoilta ristiriitaisilta. Kuin sokea autiomaassa ilman päämäärää. Mun kaikki saavutukset ja teot on semmoisia mitä en sitten olekkaan halunnut. Olen opiskellut jo montaa asiaa koskaan en ole pystynyt menemään töihin en ole uskaltanut tuntuu etten selviä. Tulee pakokauhu ja pakko taas keksiä jotain muuta. En kestä painetta tai arvostelua ollenkaan se niin sanotusti lamaannuttaa ja pakko lopettaa mikä asia sitten ikinä onkaan. Nyt taas aloitin uuden koulun ja en tiedä pystynkö tekemään sitäkään asiaa tulevaisuuden työnä. Mun ihmis suhteet ovat myös pielessä. En ole koskaan seurustellut en pysty siihenkään. Ahdistaa jos joku on liian lähellä. Mun on myös vaikea tutustua ihmisiin jotenkin lapsesta saakka ollut semmoinen olo ettei monikaan tykkää musta. Pelkään myös kuollakseni mokaavani jossain, jos olen joskus tehnyt jonkun vahingon yms. mietin asiaa hulluuden partaalle asti. Mietin mahdollisia seurausia mitä ihmiset siitä ajattelvat... Se loppuu vasta kun asia on ns. vanhentunut. Tiedän ettei kukaan mieti toisten ihmisten juttuja niinkuin itse ajattelen heidän miettivän. Muttei se helpota oloa koskaan. Tämmönen ns. sekoilu on niin uuvuttavaa. En tiedä mitä tehdä. Koko elämäni tuntuu olevat pelkkää paskaa...
ihan kamala olo
segopää
3292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa aika samanlaiselta oman tilanteeni kanssa, tosin olen luultavasti nuorempi (20v). Seurustellut en ole koskaan, eikä kavereitakaan vapaa-ajalla pitkään aikaan satunnaisia tapaamisia lukuunottamatta.
En pysty ottamaan kontaktia ihmisiin, nytkin eräs kaunis tyttö on hymyillyt minulle nähdessään koulussa ja kadulla vastaantullessa. Turhauttaa ihan helvetisti kun on niin estynyt eikä mistään tule mitään. Jännitän myös esiintymistä jne kohtuuttomasti.
Aloitin vähän yli 2vk sitten ssri-lääkityksen ja olen käynyt nyt 6 kertaa psykologilla, kerran viikossa tai kahdessa viikossa, ja terapia jatkunee vielä pitkään. Kai tästä lääkityksestä on jotain apua ollut, terapiassa kyllä käyn mielelläni.
Suosittelen sinuakin hakemaan apua, esim koulusi kautta.
Aika samanlaisia tuntemuksia on mullakin. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, mikään ei kiinnosta. Nyt on vielä kaksi viikkoa lomaa töistä enkä tiedä miten tän loman kestän.. En erityisesti työtäni rakasta, mutta saapahan siitä jotain tekemistä päiviksi. Vaikkakin koen että jokainen päiväni on samanlainen.. Mietein tänään viimeksi missä olen puolen vuoden päästä. Samaa paskaa mietein elämäni olevan silloinkin.. Yksin katselen televisiota miettien näitä samoja asioita.. Lääkäriin pitäis kai mennä puhelemaan, mutta en sitten taas viitsi enkä halua.. Kumpa vaan löytyis pilleri millä saatais sulkeutuneesta miehestä sosiaalinen mies.. Eipä taida sellasta nappia vaan olla..
Otapa ilopilleri nimeltä koiranpentu, saattaa lähikuukausina moni muukin asia samalla oieta!