Piilareiden poisottaminen?

Sormisilmä

Mitähän teen väärin, kun vaikka olen käyttänyt nyt 8 vuotta pehmeitä piilareita, niin mulla on edelleen vaikeuksia saada niitä pois silmästä? Joudun hypistelemään lähes joka kerralla 5-15 kertaa silmää, että linssi jää sormenpäiden väliin.

Kun aloitin linssien käyttämisen, niin jostain ohjeesta luin, että keskisormella painaa alaluomi alas, samalla katsoa ylös ja vetää linssi alemmaksi keskelle. Sitten ottaa sormien päihin.

Tämä tekniikka on ollut ainakin itselle täysin kelvoton. Linssiä kun vetää alaspäin, niin se kohoaa heti takaisin lähtöasemaan. Ja muutenkin rasittaa silmänympäryslihaksistoa pahasti, kun linssi ei jää sormiin heti.

Parhaimmaksi olen itsellä kokenut, että katson vain suoraan eteenpäin ja laitan peukalon ja etusormen silmälle linssin reunoille ja yritän tonkia ulos.

Märillä sormilla on turha edes uneksia saavansa linssiä pois. Nykyään kuivaan aina sormet, mutta ei siitäkään ole niin paljoa apua, että ensimmäisellä yrityksellä saisi pois, vaan monesti se 5-15 kertaa pitää tonkia.

Mikä ihme siinä on? Linssi monesti nousee silmän pinnasta ja tunnen sen sormien välissä, mutta kun puristan sormet yhteen, linssi liukuu pois, takaisin silmälle.

Välillä vaihtelen sormiparia peukalo-keskisormeen, mutta etusormi yleensä tehokkaampi. Välillä myös kokeilen ristiin, että käytänkin toista kättä, mikä välillä myös auttaa.

Mulla vasensilmä varsinkin on vaikeampi, äsken riitti oikeaan silmään pari kokeilua, kun taas hermot oli mennä vasempaan silmään. Sain kuitenkin lopulta pois. Nyt silmä hieman pahoinpidellyn oloinen, mutta kyllä se siitä.

Hulluksi meinaa tulla varsinkin näin öiseen aikaan, kun väsy päällä ja pitäs sänkyyn mennä. Herää siinä taistellessa sitten...

Mites muuten, miten paljon silmää voi/pitää painaa, että linssin saa pois? Itseä välillä pelottaa, kun joutuu käyttämään hieman enemmän painetta silmällä, että linssi jää hyppysiin.

Entä pitääkö ne sormenpäät olla alkuasennossa linssin ohi silmän pinnalla, vaiko linssin päällä? Omalla logiikalla silmän pinnalla, niin sormenpäät ottaa paremmin kiinni linssiin. Toisaalta taas pelkään, että vaurioitan silmää sillä tekniikalla.

5

367

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedustelija---

      Minkälaisia linssejä käytät???
      Itsekkin olen käyttänyt yli 10 vuotta piilareita, ja jotkut lähetvät paremmin kun toiset.
      Esim. päiväkäyttöiset Focus dailies linssit eivät tahdo lähteä, kun niissä on jotain kostutusainetta pinnassa, ja ovat muutenkin ohuemmat kuin kuukausilinssit. Parhaiten ne lähtee kun ihan kuivilla sormilla puristaa linssiä
      molemmilta puolilta ja sitten vetää irti..edellyttää tosin ettei ole pitkiä kynsiä..

      Tällä hetkellä käytän acuvue2 kuukausilinssiä, jotka lähtevät suht helposti pois...

      • Sormisilmä

        Tällä hetkellä käytössä Biofinity linssejä. Aikaisemmin oli jotain Night&Day nimisiä linssejä. Molemmilla ollut samat ongelmat.


    • kysy optikolta

      Oletko valittanut optikollesi?
      Minulla on vasempaan ja oikeaan silmään erilainen linssi, koska toisessa on hajataiton korjaus.
      Alkuvaiheessa toinen linssi oli hirveän vaikea poistaa. Joskus onnistui, joskus piti räpeltää. Valitin asiasta optikolle. Hän sanoi, että hajataittoa korjaaviin linsseihin on tullut uusi minulle sopiva vaihtoehto. Kokeilin sitä ja vaihdoin linssiä.

      Oletko kokeillut vetää toisella peukalolla alaluomea alas ja rypistää linssi kahden etusormen väliin? Jouduin opettelemaan tuon keinon, kun minulla oli rakennekynnet.

      • Sormisilmä

        Optikolle olen maininnut asiasta, mutta kuivia käsiä vaan suositteli.

        Tuota tekniikkaa en olekaan vielä kokeillut. Kuulostaa hieman hankalahkolta, mutta saattaisi toimiakin :)

        Tuossa toissa iltana ärtyneenä poisottamiseen tuli huomattua, että linssin ehkä saa hieman helpommin poies, jos työntää sitä sivullepäin hieman ja rypistää samalla. Sitten odottaa rauhallisesti hetken, niin linssi nousee paremmin ulos silmästä. Yleensä olen yrittänyt kaapia sen ulos heti samalla sekunnilla puristaen sormilla, jolloin sormet lipsuneet vain ylitse. Toki vasta yks kokeilu takana, joten tekniikan toimivuudesta ei voi sanoa oikein mitään vielä...Jos nyt enää edes muistaisi oikein mitä teki...


      • Sormisilmä kirjoitti:

        Optikolle olen maininnut asiasta, mutta kuivia käsiä vaan suositteli.

        Tuota tekniikkaa en olekaan vielä kokeillut. Kuulostaa hieman hankalahkolta, mutta saattaisi toimiakin :)

        Tuossa toissa iltana ärtyneenä poisottamiseen tuli huomattua, että linssin ehkä saa hieman helpommin poies, jos työntää sitä sivullepäin hieman ja rypistää samalla. Sitten odottaa rauhallisesti hetken, niin linssi nousee paremmin ulos silmästä. Yleensä olen yrittänyt kaapia sen ulos heti samalla sekunnilla puristaen sormilla, jolloin sormet lipsuneet vain ylitse. Toki vasta yks kokeilu takana, joten tekniikan toimivuudesta ei voi sanoa oikein mitään vielä...Jos nyt enää edes muistaisi oikein mitä teki...

        Onneksi itsellä ei ole mitään ongelmaa pois otos. kerran otin uimahallis pukuhuonees kun tulin uimasta. Ei tarvitse edes peiliä. Toki varmistin että kädet ovat puhtaat.

        Oma ongelma on aina ollut niiden laittaminen:9 kun aina jää sormeen kiinni joskus taittuu kokonaan sormea vasten. Itsellä ollut tosin vasta vajaan vuoden piilarit. Silmään saa joskus heti ja joskus menee 10 minuuttia. Pois saa yleensä aina kerta rytinässä. Juurikin peukalo etusormi otteella hieman puristaen silmän pintaa. Itsellä huomannut parhaaksi tavaksi laittaa ja ottaa pois aina vastakkaisella kädellä. eli vasen silmä oikealla jaoikea vasemmalla kädellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      88
      1461
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      38
      1135
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      910
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      751
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      720
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      197
      675
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      568
    Aihe