Olen nuori nainen, työtön ja koulut kesken jättänyt ahdistuksen takia. Minulle on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Ongelmani on ahdistus, en kykene sen vuoksi käymään kuin ruoka-kaupassa. Ystäviäkään ei juuri ole. Kaikki ovat jääneet minun "eristäydyttyäni" asuntooni. Hankalaa on myös ns. asioitten hoitaminen.
Ahdistus on ajanut minut tähän pisteeseen, että elämälläni ei ole muuta sisältöä kuin istua päivät kotona.
Jollain tapaa koen, että ahdistus pysyy jollain tapaa kurissa ollessani kotona.
Jokatapauksessa, olen käynyt psykiatrilla arvioitavana, ja hänen mielestään minun pitäisi aloittaa terapia, joka viikko ainakin 2 vuoden ajan.
Ongelma on siinä, että en yksinkertaisesti pysty puhumaan. Aluksi olen vain hiljaa, tuntuu kuin olisin täysin lukossa. Sen jälkeen, menen jotenkin "hyökkäävälle linjalle" olen terapeuttia kohtaan ärtynyt, halveksiva ja en pysty puhumaan ns. rakentavasti . Sen jälkeen tuntuu että ajatukset ovat ihan sekaisin, ja hysteerisenä sanon mitä suuhun sattuu, ja tämän jälkeen, iskee tolkuton, kova ahdistus ja näin on pakko jälleen poistua.
En uskalla aloittaa terapia suhdetta, monta myttyyn mennyttä kun on takana..
Nuo käynnit ovat henkisesti hyvin raskaita, ja en koe terapiasta olevan mitään hyötyä, jos ei kykene puhumaan. Psykiatrikin totesi jälkeenpäin, että jos ahdistaa liikaa niin sitten ei voi käydä terapiassa.
Olen miettinyt pääni puhki, ja en ole keksinyt oikein mitään järkevää ratkaisua. Olen kyllästynyt kotona junnaamiseen ja ahdistukseen, sosiaalisiin pelkoihin, häiritseviin muistoihin.. Miten voin helpottaa olotilaani jos en kykene edes terapiaan? Olen miettinyt lääkityksen aloittamista, vaikka minulla on lapsesta asti hiukan huonoja kokemuksia psyykelääkkeistä..
Osaako kukaan neuvoa mitä pitäisi tehdä? Onko kellään samanlaisia ongelmia ollut? Mikä lääkitys voisi auttaa?
Ahdistus on ajanut minut tähän pisteeseen, että elämälläni ei ole muuta sisältöä kuin istua päivät kotona.
Jollain tapaa koen, että ahdistus pysyy jollain tapaa kurissa ollessani kotona.
Jokatapauksessa, olen käynyt psykiatrilla arvioitavana, ja hänen mielestään minun pitäisi aloittaa terapia, joka viikko ainakin 2 vuoden ajan.
Ongelma on siinä, että en yksinkertaisesti pysty puhumaan. Aluksi olen vain hiljaa, tuntuu kuin olisin täysin lukossa. Sen jälkeen, menen jotenkin "hyökkäävälle linjalle" olen terapeuttia kohtaan ärtynyt, halveksiva ja en pysty puhumaan ns. rakentavasti . Sen jälkeen tuntuu että ajatukset ovat ihan sekaisin, ja hysteerisenä sanon mitä suuhun sattuu, ja tämän jälkeen, iskee tolkuton, kova ahdistus ja näin on pakko jälleen poistua.
En uskalla aloittaa terapia suhdetta, monta myttyyn mennyttä kun on takana..
Nuo käynnit ovat henkisesti hyvin raskaita, ja en koe terapiasta olevan mitään hyötyä, jos ei kykene puhumaan. Psykiatrikin totesi jälkeenpäin, että jos ahdistaa liikaa niin sitten ei voi käydä terapiassa.
Olen miettinyt pääni puhki, ja en ole keksinyt oikein mitään järkevää ratkaisua. Olen kyllästynyt kotona junnaamiseen ja ahdistukseen, sosiaalisiin pelkoihin, häiritseviin muistoihin.. Miten voin helpottaa olotilaani jos en kykene edes terapiaan? Olen miettinyt lääkityksen aloittamista, vaikka minulla on lapsesta asti hiukan huonoja kokemuksia psyykelääkkeistä..
Osaako kukaan neuvoa mitä pitäisi tehdä? Onko kellään samanlaisia ongelmia ollut? Mikä lääkitys voisi auttaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Itse kammoan ajatusta mennä terapiaan enkä siksi ole hankkinut muuta apua kuin lääkityksen ja olen ihan tyytyväinen.
En osaa sanoa juuri mitään tuohon kotona olemiseen ja millä päästä ihmisten ilmoille. Itselläni ei vastaavaa ole enkä varmaan voi vain sanoa sinulle että ei muuta kun harrastamaan tai ulos ihmisten ilmoille.
Suosittelen lääkityksen aloittamista.
Suosittelen että aloitat ensin lääkityksen, tenttaa lääkäriltä mikä aiheuttaa yleisesti vähiten sivuoireita. Sitten kun napit alkaa tasaamaan mielialaa, voit miettiä terapiaa. Keskustelu on takuulla helpompaa kun pää on selvempi.
Itselläni ei ole samanlaisia ongelmia terapian kanssa, mutta varsinaisesti se alkoi auttamaan vasta sitten kun lääkkeillä saatiin mieliala nousuun.
Lääkkeillä on myös monia huonoja sivuvaikutuksia. SSRI-lääkkeet (masennuslääkkeet) voivat esimerkiksi aiheuttaa jopa pysyviä seksuaalitoiminnan häiriöitä, ks. http://en.wikipedia.org/wiki/PSSD. Neuroleptit (psykoosiläkkeet) voivat puolestaan aiheuttaa esimerkiksi tardiivin dyskinesian (http://en.wikipedia.org/wiki/tardive_dyskinesia).
Yleisemmällä tasolla: lääkkeet voivat piilottaa oireita, mutta eivät poistaa syytä.
Terapiasta olisi varmasti hyötyä. Haasteellisinta on löytää terapeutti, jonka kanssa asioista pystyisi puhumaan. Mikäli aiemmat terapiasi eivät ole onnistuneet, niin syy ei ole ainoastaan sinun. Vastapuolella on vähintään yhtä suuri osuus. Terapeuttia etsiessä kannattaakin käydä useamman luona ennenkuin päätöksensä tekee..
Läheisesi ja Jumala haluavat myös varmasti auttaa sinua.